IRC-Galleria

onko missään mitään järkeä?
toiset hukuttavat viinaan surut,
toiset puukkon tarttuu..

milloin kaikki ovat onnellisia?
silloin kun saavat uuden puhelimen,
silloin kun saavat rakastua?

milloin minä saan olla onnellinen?
sitten kun olen täysi-ikäinen?
sitten kun onnistun löytämään sen oikean?

sen haluaisin tietää...

heinät heiluu tuulessa,
kynttilän valossa.
hautasin sen aarteen kalleimman,
peitin hiekalla.
tiesin ettei se toteutuisi
vaikka kuinka haluaisin.
vaikka uhraisin kaiken,
haluamaani en saa...

laitoin musiikkia kovemmalle,
se oli "meidän" kappale.
huokaisin syvään ja sammutin yhden kynttilän.
pimeä ympäröi minut,
heinät heiluivat vielä iltatuulessa.

sammutin loputkin kynttilät,
hyvästelin sen minkä sinne jätin.
lähdin kävelemään pois,
heinät jäivät yksin pimeyteen..

Sä koitat aina esitää
vähä enemmän
mut mulle riittää
kun sain ystävän..
Sun ei pidä valloittaa
vuorta korkeaa..
Se riittää että kuuntelee
hiljaa eikä
muuta tee..
Sä tahdoit aina omistaa
vähän isompaa
vaan silti leikit
vaatimattomaa..
Miksi koitat saavuttaa
jotain kauempaa..
Toisiamme vain
me tarvitaan..

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta

En saata lentää, puuttuvat
minulta siivet selästä, aina täällä
olen vaikka lähteä tahtoisin.

Muistutit minua kesän kuolemasta,
syksyisestä tuulesta joka tulaa ja
valtaa ajatuksemme kauttaaltaan.

Keskellä kuolematonta maailmaa,
itkevien nukkien nummilla,
kertoo kuolevainen tyttö tarinoita
maailman viimeisestä lopusta.

Oletko valmis,
kun taas on aika
elämän herätä kuolleista
ja aloittaa alusta melkein
loputon vaellus joka päättyy
muttei kuitenkaan pääty.

Saastuneet linnut tulevat
takaisin ja me sairastumme
siksi että lehdessä lukee niin,
eikä kukaan osaa enää ajatella
omilla aivoillaan.

Tuleeko tästä toisenlainen kevät
kuin ennen, ei kevät rakkauden,
vaan kevät omistettu sairaudelle,
terrorismille, lakoille ja tiedotusvälineille.

Kevät jolloin me kaikki
kaadumme hautaan.

Oli sen kevään ensimmäinen päivä,
minä istuin keinussa joka natisi
ja kastoin kengänpohjani veteen.

Sinä tulit siihen ja kysyit mitä kirjoitan.

Olisi ollut kymmenia kysymyksiä,
satoja sanoja ja tuhansia tekoja.

Mutta niitä ei tarvittu.

"Runoa," vastasin.
"Ajattelin kirjoittaa kevään
sittenkin uudestaan."

Niin siinä vain aina käy,
lähetät toiveesi kirjekuoressa
maailman toiselle puolelle
ja saat vastaukseksi vain
kirsikankukkia Tokiosta.

Vaikka luulit kirjeen päätyvat
jonnekkin aivan muualle!

Ei mene aina elämä tasan,
toisen kuolevat sata vuotiaina
yksinäisyydessä, toiset
nuorina köyden päässä
ja toiset
miinus kolme kuukautta
kohdussa.

Silti jokaisen papereissa lukee

Kuolinsyy: elämä.

Kyynel vierähti poskelleni jälleen. Se oli niin lämmin. Se kuivui poskelleni hitaasti, mutta niin pelokkaasti.
Kyyneliä valui poskelleni ainakin tuhansia, jotka sinä olit taas saanut aikaiseksi.
Onko sinusta se huvittavaa vai tuoko se sinulle voimaa, kun näät poskelleni valuvan kyyneliä?

Olemme kuin emme tuntisi toisiamme.

Katsot minua kuin ventoviarasta,
saastaista linnun paskaa..

Minkäs sille teet..

Pakko myöntää en minäkään mikään puhdas pulmunen ole olllut, mutta tiedostan sen toisin
kuin sinä, sinä ja vielä kerran sinä..

Mä vihaan sua...

Äh tosi asia on, että haluaisin juosta tukka hulmuten sun syliis ja unohtaa kaiken....

Unohtaa kaiken...