IRC-Galleria

Viime keskiviikkona, silloin tajusin jotain merkittävää... tajusin, miksi vielä olen täällä... Miksen ole jo murtunut ja luovuttanut... miksi olen vielä elossa...
Kerroin uudelle kaverilleni kuinka olin kävellyt kyröskoskelta siuroon asti, silloin muutama vuosi sitten, noin 40km... Silloin olin saanut 10 euroa Essiltä sitävarten, että pääsen takaisin kotiin äidinluota. Äiti tiesi rahasta ja olisi normisti heittänyt minut kotiin sillä rahalla. Kuitenkin, halusin pitää rahan itse, enkä suostunut antamaan sitä äidille. Heitin ihan läpällä että "Hei, kyl mä voin kävelläkkin." ja läppänähän kaikki sen ottivatkin. Kuitenkin kun olin sanonut sen, tajusin ettei sen tarvitsisi olla vitsi. "Jos kävelen, saan pitää rahan itselläni," ajattelin. Niinpä paluumatkaani uudelleen miettiessämme päätin että kävelisin, ja kerroin sen äidille, sillä kertaa tosissani. Äiti ja mummi eivät olleet uskoa minua, mutta pidin pääni, olinhan jääräpäisesti päättänyt pitää rahan itselläni ja kävellä. Kun äiti ja mummi ymmärsivät minun olevan tosissani, he kauhistuivat, eivätkä meinanneet millään päästää minua. Lopulta he jopa sanoivat vievänsä minut kotiin täysin ilmaiseksi ("mitä vain kunhan et kävele yksin noin pitkää matkaa"). Mutta kaikesta huolimatta, minä pidin pääni, ja kävelin. Miksi? Sitä sopii kysyä, ja hyvä kysymys onkin; näin kauan sitä itsekin pohdin, ennenkuin ymmärsin miksi. Miksi ihminen, joka päättää kävellä 40km pitääkseen 10 euroa rahaa, lopulta kävelee sen 40km siitä huolimatta, vaikka olisi päässyt autokyydissä ja saanut silti pitää 10 euroa rahaa itsellään?
Niin... Siksi olen elossa. Siksi että pidin kiinni päätöksestäni kävellä 40km, vaikka alunperin halusin tehdä sen vain rahan vuoksi. Tuo tarinahan kuulostaa aika naurettavalta. Mikä tuollaisessa päätöksessä voi olla niin merkittävää? Sehän oli vain yksi elämän pienen pienistä ja mitättömimmistä päätöksistä. Ei... Ei minulle, sen ymmärsin. Jos olisin ottanut vastaan ilmaisen kyydin, jota minulle loppujen lopuksi tarjottiin, en ehkä olisi enää täällä. Nimittäin, tuo elämäni mitätön päätös... Miksi? Tajusin siis viime keskiviikkona sen, miksi en ottanut ilmaista kyytitarjousta vastaan, vaan kävelin. Sen, miksi tuo päätös oli minulle niin elintärkeä, ja miksi valitsin pitää kiinni päätöksestäni.
Koko peruskoulun ajan, ja puoli vuotta sen jälkeenkin, olin kiusattu. En ollut muodikas, en meikannut, olin kiltti ja liian hyväntahtoinen, luultavasti siksi minua kiusattiin. Annoin ihmisten pompotella itseäni, tein aina mitä käskettiin, koska minut on kasvatettu niin, tottelemaan ehdottomia sääntöjä sanaakaan vastaan sanomatta. Siksi olin niin ujokin, eikä oikea minäni päässyt kasvamaan ulos kuorestaan. Edelleenkin, aito minäni on kuoren sisällä, piilossa kaikelta. Turvassa, kunnes jonain päivänä löydän sen, paljastan sen ja puhkean kukkaan. Vielä kuitenkin olen pienen pieni kukan nuppu. Jottei asia nyt kuitenkaan menisi liian hankalasti ymmärrettäväksi, ei siitä siis sen enempää. Mutta joka tapauksessa valitsin kävelemisen kaikesta huolimatta, koska jos olisin antanut periksi ja mennyt ilmaisella kyydillä, olisin voinut olla iloinen päästessäni helpolla ja saadessani pitää rahan, MUTTA olisin samalla PETTÄNYT ITSENI. Olisin RIKKONUT ITSELLENI TEHNEENI LUPAUKSEN, enkä olisi voinut luottaa enää edes itseeni.
Sillä sen lyhyen elämänkokemukseni perusteella, en voi luottaa ihmisiin, enkä edes Jumalaan
( Niin Hänen tekemisistään ja tekemättömyyksistään minun elämääni koskien en ole tässä mitään maininnut, mutten aiokkaan mainita, kuitenkin Hänkin on minut pettänyt. Hänet oli kuitenkin pakko mainita, jottei ne jotka teistä ovat kristittyjä, tulisi tyrkyttämään minulle Häntä sanoen "Jäisihän sinulle Jumala( tai Jeesus )." Ymmärrätte kun olette lukeneet lauseen eteenpäin... -_-' ). Jos siis pettäisin itseni, mitä minulle jäisi? EI MITÄÄN! Siksi, silloinen päätökseni oli niin merkittävä.
Omistan tämän kirjoituksen kaikille niille, joilla on samanlaisia kokemuksia, ja haluan, että tämä teksti rohkaisee heitä jatkamaan eteenpäin ja luottamaan itseensä. Tämä maailma missä elämme on niin arvaamaton, ja sen asukitkin niin loppuun kuluneita, väsyneitä ja vajavaisia, ettet voi koskaan luottaa täysin kehenkään muuhun, kuin ITSEESI.

Älkää siis koskaan pettäkö itseänne, jottei ainut henkilö johon voitte täällä luottaa, katoaisi!


<3:llä nann-chan