IRC-Galleria

Äitin vauva on poissa :( Nyt on tilalla sitten villi taapero <3

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Viimesiä viedään vuodelta 2007, se on fakta.
Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken
minun seurassani vuodelta 2007,
tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja
ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2007

On taas jääny kirjotteleminen vähemmälle... Mutta siis tänään Lumialle puhkesi ensimmäinen HAMMAS <3 Ihan pienen pieni terävä kohta vasta esillä, mutta sieltä se kasvaa :) Muutenkin Lumia on oppinu hirveästi kaikkea uutta. Oppi ottamaan askelia tuetta, osaa kääntää kirjan sivun, kun vähän aukaisee valmiiksi että saa sormet väliin, osaa osoittaa lamppua, kun kysyy missä lamppu. Tänään myös sanoi useasti hei hei, kun vilkutettiin hautajaisissa vieraille <3 Äitin pikku vauvasta on kasvanut jo hirveän iso tyttö!

ihanaa!!!! netti toimii taas... ja vika oli siinä, että talossa pyörivät remonttimiehet oli vahingossa porannu adsl piuhan läpi :/

meillä ei toimi vieläkään netti, joten täällä kärsitään pahoista vierotusoireista. Näkyy tällä hetkellä olevan yli 500 yhteisö kommenttia... Kyllä muuten v...ttaa....

Paino 8060g
Pituus 70cm
Päänympärys 44,2cm

Sopusuhtainen tyttö edelleen. Motorinen kehitys edennyt nopeasti. Konttaus ja pystyynnouseminen. Tyytyväinen lapsi :)

Seuraava aika onkin sitten lokakuussa ja sillon on lääkäri :)

Tai sit VOI! Lumia valvo yöllä 2-3 ja sitten päätti herätä viideltä :/ Tänää ois sitte 8.15 neuvola saa nähä miten toi tyttö jaksaa valvoa sinne asti, kun nyt jo haukottelee :/ Lumia saa tänään myöskin uudet rattaat :) Toivottavasti on hyvät kun ovat "halpis" merkkiä, carena sprintit siis ovat :) Eiköhän ne oo! Mua väsyttää ihan tajuttomasti... Ois pitäny kouluu mennä käymää, mutta en mee ku joutuisin ottaa ton tytön mukaa ja se ois kiukkunen ku ampiainen ku ei pääsis kunnolla nukkumaa :(

Ja vähän kun auttaa niin pääsee siitä seisomaan ♥ Taitaa uudea taidot olla mielenkiintosempia ku nukkuminen :/ Eilenkin Lumia kävi nukkumaan vasta puol kymmenen (norm. n. 20) ja heräs tänään kuudelta -_-

Eilen oltiin meijän porukoilla juhlissa ja ajoin sieltä mun skootterin kotiin :D Mulla oli semmonen ikivanha valkonen avokypärä päässä ja mopossa ei toiminu vilkutkaan :D Vähän tuli kylmä ajaessa.