Päivä yksi, Tyttö heräsi aamulla,
Oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla.
Eikä kadulla, Näkynyt edelleenkään ystävää
Niinku ei ennenkää,
Eilinen elää taas tänään.
Eikä hän halunnut enää koskaa
kouluun joutuu,koska sattuu,kun toiset
vain pahaa puhuu.
Tyttö oli romantikko eikä tottunut maailmaan,
hän tiesti kuinka maailma jaksaa satuttaa.
taas,hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan,
Yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan.
hän oli hiljaa joka ikisenä päivänä,ettei
paljastaisi oikeaa itseään.
Eikä opettajat huomannut kuinka välillä
tyttö itki kun sattui käytävillä välkillä.
Eikä millään jaksanut siirtyy tuntiin uuteen,
kaikki ilo vaihtunut masentuneisuuteen.
Kukaan ei välittänyt käsittänyt,Kuinka
Pettynyty voi olla jos on vain etsinyt onnea.
Johon ei ole koskaan voimaa,
Kun sen tajuaa, ettei sitä saa.
Kukaan ei välittänyt käsittänyt,Kuinka
Pettynyty voi olla jos on vain etsinyt onnea.
Johon ei ole koskaan voimaa,
Päivä kaksi,tyttö sai nukkua pidempään.
Oli viikonloppu,
Uskalsi vähän hengittää.
Mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään,
kun ei ystävää, ollut edelleenkään.
Tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
Rukoili voimaa taas yhden päivän
selviytymistestiin.
Ja tiesi et taivas on taas suljettu tänään,
häneltä,niin kuin jokaisena päivänä.
Eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
Tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu.
Hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa matkaa,
Ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa,
Jossa luki:
Ei enää uni auta väsymykseen,eikä aamulla
kello auta, herätykseen.
Kukaan ei välittänyt käsittänyt,Kuinka
Pettynyty voi olla jos on vain etsinyt onnea.
Johon ei ole koskaan voimaa,Kun sen tajuaa
ettei sitä saa.
Kukaan ei välittänyt käsittänyt,Kuinka
Pettynyty voi olla jos on vain etsinyt onnea.
Johon ei ole koskaan voimaa,