Voi muistatko sinä armaani, kuinka makasimme piirretyistä tutuksi tulleella valko-puna-ruudullisella viltillä Lapin yöttömässä yössä ja kuuntelimme auton radiota. Voi muistatko kuinka sinua ihailin, vannoin, en koskaan sinua vaihda enkä paikallesi ketään ota toista. Hymyilit ja sanoit minun unohtavan sinut pian. Niinhän siinä kävi, mutta vieläkin muistan mitä radiosta tuli, mitä minulla oli päälläni ja ketä syytin siitä kaikesta mitä meillä oli.
Minä haaveilen vain
Sinut mieleeni sain
Kun lämpöä tuuli tuo pohjoiseen
Minä muistan taas sen
Suviyön valkeuden
Ja vihreät rantaniityt ja veen
Joka niin houkuttaa
Johon luottaa ei saa
Sen pinta on lumenpeiliä vaan
Olit aarteeni mun
Suven sen noidutun
Kuin lukki se kutoi arvoitustaan
kertosäe:
Niin korkea oli taivas
Niin korkea laki sen
Minä sulle, sinä mulle
Kuin taivahan lintunen
Niin lempeä oli lampi
Niin lempeä syli sen
Minä sulle, sinä mulle
Kuin hauenpoikanen
Tuli illaksi yö
Sudenhetki kun lyö
Kuu pilvehen tahtoo piiloutua
Minä kuulinhan sen
Huuhkajan kuiskauksen
Sua suutelin, sinä suutelit mua
Sua suutelin, sinä suutelit mua
Niin vihreä oli metsä
Niin vihreä maja sen
Sinä mulle, minä sulle
Maan armahin käpynen
kertosäe
Niin valkea oli varjo
Niin valkea valo sen
Varislinnun, varjo linnun
Joka kaarteli etsien
Niin synkäksi kävi lampi
Niin synkäksi pohja sen
Minä sulle, sinä mulle
Vain toive viimeinen
kertosäe
Niin lempeä oli lampi
Niin lempeä syli sen
Minä sulle, sinä mulle
Kuin taivahan lintunen
kertosäe
Niin lempeä oli lampi
Niin lempeä syli sen
Minä sulle, sinä mulle
Vain toive viimeinen