Aamu: Mä katon huoneen ovee, kello on jo seiska, mä en haluu lähtee skoleen,
faija huutaa, se pakottaa mut ylös pöytään, en taaskaan haluu syödä yhtään mitään,
mä raahaudun faijan työsuhdeautoon, se heittää mut nykyään joka päivä kouluun,
mä vihaan sitä, se jengi vois painuu vittuun, kun vertaa mustelmii tietoon opittuun.
Tää tulee loppuun, sen sä vielä näät,
tää tulee loppuun, sun on paras ymmärtää,
tää tulee loppuun, tää tulee loppuun,
tää tulee loppuun, sä kamojas keräät.
Päivä: Mä yritän pysyy piilossa, joudun viettään välitunnin taas kirjastossa,
joku varmaan miettii mitä mä pelkään, mut tuu itte ottaan aina samalt jengilt selkään,
ne ei tieddä kuka mä oon, ei ne siit piittaa, hiljanen on helppo niittaa,
vitun kiva opetella matematiikkaa, samalla kun välitunnit tuhoo mun fysiikkaa.
Tavalla tai toisella mä pääsen tästä, tilanteesta ylitsepääsemättömästä,
mul on helvetisti vihaa, varastossa, tuntuu että paine kasvaa takaraivossa,
kuka ottaa vastuun jos mun pää hajoo, mun faijaa ei kiinnosta, mutsii ei oo,
kaikki lopussa, mä en kestä tätä enää, tää tulee loppuun, en pysty perääntymään.
kerto
Taas sama juttu, tuolt se porukka taas valuu, tää on piinaa, mä tiedän mitä ne haluu,
nyt riittää, tää tulee loppumaan tähän, ne lähestyy mua, tulkaa vielä vähän,
mä valitsen niist yhden, lyön epäröimättä, hakkaan sen naamaa, epäröimättä,
kaks sen kaverii lähtee pois juokseen, joku huutaa vierestä "hei vittu sehän kuolee".
Mä en lopeta, en anna sille anteeks, pitäs vähän miettii kenet ottaa kiusan kohteeks,
ne repii mua pois ja huutaa päin naamaa "mitä sä teet, mikä sua vaivaa",
mä en kuule niitä, kaikki on nyt lopussa, nyt toi tyyppi makaa verilammikossa,
se oli liikaa, sitä jatkui liian pitkään, nyt tähän elämään ei auta keinot mitkään.