Eli.. Tarina alkaa siitä kun lähdimme Riikan kanssa ratsastamaan.
METSÄÄN.
Nimenomaan sellaiseen METSÄÄN, jossa emme olleet kumpikaan
käyneet.
HUOM! En edes minä.
Riikka ratsasti ja minä kävelin ja hölkkäsin mukana.
HUOM minä hölkkäsin. /:D)
Menimme IIIIIIIIIIIIIIISON mäen ylös ja menimme eteenpäin
KUNNES, tuli vaihtoehto kääntyä oikealle tai vasemmalla O_O
Olin aivan varma että käännymme oikealle.
Menimme teenpäin ja eteenpäin ja eteenpäin.
Kunnes tunsimme olevamme ihan hukassa. :DDDDDD.
Eli ei mtn hajuu mis oltii. Sit hevonenki alko viel lisää temppuu
tyylii: "MINÄ EN LIIKU" :d
Sit hyppäsin hevosen selkää ja "JAAJAAJAA"
:d:d:d:d:d.
Ja sit´mentii. Sit Riikka tuli taas ratsii ja mentii eteenpäin.
Tulimme aukealle. Luulimme että tie on umpikuja :O
Aukealle paikalla oli TALO, autio talo KAI..
Mulle tuli ekana mielee paikast "Ihmisjahti" elokuva. Missä on
keskellä mettää talo ja siel on geenimuotosii mutanttiihmisiä. Sellasii jotka
tappaa ihmiset siis. :DD ja syö ne.
Niin luulimme sen olevan umpikuja MUTTA se tie jatkui pelottavan näköisenä
pimeänä metsätienä joka oli vetinen. D:D:DD
HUOM VETINEN. Pusu ihme kyllä meni siitä.
Sitten näimme edessä HIEKKATIEN!!!!!!!!!!
Huusimme melkee hoosiannaa. Sit luultii et se tie oli se tie mist me oltii tultu
ELI ihan ku oltais ympyrä kierretty.
Riikka juos täpöö siit veden yli ja huus " EI SE VOI OLLA"
No me mentii sit tielle. Ja mietittii et ei se kyl oo KAI se ympyrätie :DD
No oltii taas iha paniikis. :D
Mentii viel eteenpäin valitsin suunnan vasemmalle.
SITTEN NÄIN JOTAIN AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
TALON.
Menimme ensin mäen alas tarkistamaan tilanteen :D
Sitten totesimme että se on oikea tie jaja.. Riikka tuli takaisin Pusun selkään.
Mutta KOSKA olimme aivan shokissa tai tilassa mitä ei voi sanoin kuvailla. Olimme
ensinnäkin kuolla nauruun, ja toiseks suuremmoista helpotusta. :D
Riikka koitti nousta Pusun selkään, mutta nauroi niin paljon koska minäkin
nauroin ja Pusu meni eteenpäin että jäi roikkumaan Pusun satulaan &
minä yritin pökkiä sitä kunnolla Pusun selkää, mut muaki nauratti niin paljon että
jouduin kyyristyy ja jäin jälkee Pusust sit pysäytin Pusun vihdoin ku Riikka sano D:D:D: sit se meni selkää.
Oltii viel vähä aikaa shokis kyl. :DD
(Hirvikärpäsiiii on ne ihaniiii)
Ratsastimme ja kävelimme eteenpäin ja valitsimme metsäreitin kotiin. Se meni
hyvin ja shokkitilammekin hälveni. :D
Mun jalat taas ei AAAARGH siis mun uus sanonta URGH! ;d
Ja oli hirmu janoki. Oikeesti mentii varmaa yli 10km ... eikä tiietty missä oltii,
Ja siis se tie ei ees vieny sinne minne mä ootin sen menevän, mut kuiteki kotii
päästii ja löyettii sellane pitkä maastolenkki :D:D:D
LOPPPUUU!!!!!!!!!!!
By: Annika ja Riikka
ps. Nauroimme ihan liikaa tämänkin kirjoittamisessa.
Olemme vieläkin lievä shokissa.
Hyvää illanjatkoa.
Toivottavasti nautit! :)