IRC-Galleria

17.Keskiviikko 28.01.2009 21:43

Ps. mun pää räjähtää !

16.Tiistai 27.01.2009 23:54

Ei se vuodata kyyneleit, on se edelleenki sitkee !

God you gotta be hating me..

15.Tiistai 27.01.2009 16:33

Jesse päätti putkahtaa maailmaan eräänä räntäisenä yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli mies. Perhe oli hermoton ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä ihailtiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan urheiluautot, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli koirat.

Jesse kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Rukkasista johtaen hän oli melko osaaottava. Lempiruokaansa paperilappukeittoa hän sai työskennellen kuminpesijänä.

Jesse ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo oksentaakseen.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Nojoo tää Aleksi on parempi. : D

Aleksi heräsi maailmaan eräänä säkkipimeänä aamupäivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli mielettömän iso ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ei ihailtu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan paperipiirakat, niinpä viihteeksi tuli itsepuolustuskirjat.

Aleksi kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Isästä johtaen hän oli erikoisen lämmin. Lempiruokaansa Bilteman kuvastoja hän sai työskennellen ympäristöystävällisenä city-mopona.

Aleksi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo kunnes kaatuu.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

14.Tiistai 27.01.2009 16:17

When your heart is broken
A thousand times
Will that be only?
Is that enough?

13.Tiistai 27.01.2009 00:04

:ooo

12.Maanantai 26.01.2009 23:01

[x] Mies [ ] Nainen [ ] Joku muu

- Nimi? » Jesse tai Aleksi
- Syntymäpäivä? » 14.5
- Sisarukset? » Siskoja. :o
- Koulu? » Linnajoki
- Hiusten väri? » homot
- Silmien väri? » Sininen
- Pituus? » ~162
- Siviilisääty? » Sinkku


SUHTEET:

- Asutko kotona? » Kyllä
- Seurusteletko? » En
- Oletko rakastunut/ihastunut? » Pahasti
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa? » Kyllä
- Entä sisarustesi? » välillä
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? » en tietääkseni
- Onko sinulla lemmikkiä? » Eips
- Oletko vihainen jollekin mutta tämä ei tiedä sitä? » en
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi? » emmä
- Oletko hyvissä väleissä kaikkien luokkatovereidesi kanssa? » JOKAISEN !
-Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa? » :o emt


KUMPIKAMPI:

- Punk vai Hiphop? » Punk
- Räp vai Rock? » Rock
- Rahaa vai Kuuluisa? » Kuuluisa
- Punainen vai Vihreä? » Punanen
- Pöytälamppu vai Jalkalamppu? » emt
- Herkkusieni vai Suppilovahvero? » Herkkusieni
- Lehmä vai Laama? » Laamaa
- Tummasuklaa vai Valkosuklaa? » valkosuklaa
- Mesetys vai Sähköpostittelu? » Messenger
- Soittelu vai Tekstaus? » Soittelu on kivaa, taino puhuminen, tekstaus on helpompaa ko ei jäädy. : D
- Mymmeli vai Rouva Vilijonkka? » PIKKU-MYY !
- Koulureppu vai Kaksi minihamelesboa? » Mieti. : DDD
- Nestesaippua vai Kiinteäsaippua? » Nestesaippua
- Huussi vai Sisävessa? » Sisävessa
- Järvi vai Meri? » Meri
- Kaukosäädin vai Kapula? » Kaukosäädin
- Joulu vai Synttärit? » Synttärit
- Musta vai Valkoinen? » Musta
- Yksin vai Yhdessä? » Riippuu fiiliksest.
- Elokuvat vai TV-sarjat? » Elokuvat
- Hän vai Se? » Hän
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa? » Nuuskamuikkunenn
- Rock vai Dance? » Rock

ELOKUVIA: (rastita ne mitkä olet nähnyt)
[ ] Idioluutio
[ ] Marie Antoinette
[x] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[x] Pitkä kuuma kesä
[ ] Täältä tullaan elämä!
[x] Saksikäsi Edward
[x] Lentäjä
[x] 40V ja neitsyt
[x] Uinu, uinu lemmikkini
[x] Uinu, uinu lemmikkini2
[x] Kauna
[x] Kauna2
[x] Ring
[x] Ring2
[x] Scary Movie
[x] Scary Movie2
[x] Scary Movie3
[x] Scary Movie4
[ ] Sovitus
[ ] Juno
[ ] Elizabethtown
[ ] Pieni suklaapuoti
[x] Finding Neverland
[ ] The Nightmare Before Christmas
[x] I spy
[x] I am Legend
[x] Hitch-Lemmentohtori
[x] Men in Black
[x] Norbit
[x] Isi hoitaa
[x] Isä sisäkkönä
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja Viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Harry Potter ja Liekehtivä pikari
[x] Harry Potter ja Feeniksin kilta
[ ] Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[ ] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[ ] Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
[x] Lumottu
[x] Aamiainen Tiffanylla ( Breakfast at tiffany's )
[x] Once upon a time in mexico
[x] Röllin sydän
[x] Night at the museum
[ ] Nousukausi
[x] Gilbert Grape
[ ] My Blueberry nights
[x] Muumipeikko ja pyrstötähti
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Pelastakaa sotamies Ryan
[x] Keisarikunta
[x] Sooloilua
[x] FC Venus


MITÄ JOS...:

Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
» Need to know who

Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
» No masentuisin varmaa

Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200€
» Ei ois enää varmaa puhelinta. : D

Maailma olisi litteä?
» no sehän ois jännää

Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
» UII SAATANA !

Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
» Omfg

Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
» :oo

Juhannuksena sataisi lunta?
» UII SAATANA !

Rakastamasi henkilö vihaisi sinua?
» Toivon tosissani että ei vihaa !


ONKO SINULLA TAPANA:

- Syödä kynsiäsi? » joskus
- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » on. : )D
- Vilkuilla ympärillesi? » jooo
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » joo
- Kopioida ystäviäsi? » ei
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » TÄÄ ON NIIN TOTTA
- Väitellä ihmisten kanssa? » joo hannes : D
- Suuttua helposti? » emt
- Myöskin leppyä helposti? » emt
- Kiroilla paljon? » IHA LIIKAA
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » eips
- Itkeä kun on vaikeaa? » harvemmin
- Nauraa omille jutuillesi? » riippuu
- Katsoa muita nenänvartta pitkin? » JOO
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinsessaks?» ...ei?

RASTITA LEMPIASIAT:

Vuodenajat:
[x] Kesä
[x] Syksy
[ ] Talvi
[x] Kevät


Viikonpäivät:
[ ] Maanantai
[ ] Tiistai
[ ] Keskiviikko
[ ] Torstai
[x] Perjantai
[x] Lauantai
[ ] Sunnuntai

Värit:
[ ] Violetti
[ ] Sininen
[ ] vaaleensininen
[ ] Vihreä
[ ] Keltainen
[x] Oranssi
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[x] Ruskea
[x] Musta
[x] Valkoinen
[ ] Pinkki


ONKO:

- Tylsää kun teet tällaista? » nojaa
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » njjaaa
- Rahaa mennyt tänään paljon? » ei
- Sinun pyörässäsi apupyörät? » ei :'D
- Siellä karhuja? » ei mut luulin kerran
- Testi turhan pitkä? » eei
- Lumikki maassa kaunehin? » ei

HALUAISITKO:

- Aikuisena lapsia? » riippuu
- Omakotitalon järvenrantaan? » njaa
- Syödä jotain? » ei oikeen
- Isoveljen/-siskon? » njaa
- Tietää mitä parhaalle ystävällesi kuuluu tällä hetkellä? » joo
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » Joo
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? » no en

VIIMEINEN SILAUS

Millainen fiilis?
[/] Iloinen
[x] Tylsistynyt
[x] Vittuuntunut
[x] Yksinäinen
[ ] Harmistunut
[x] Surullinen
[x] Väsynyt
[ ] Ruokaa!
[ ] Nolife

11.Sunnuntai 25.01.2009 17:09

http://www.youtube.com/watch?v=eU8F7u0NmPg

Joo se oli sitte siin. : D Kommentti ois kiva. <3

10.Sunnuntai 25.01.2009 14:58

Oli taas täs aamul vähä owned fiilis. Olin menos suihkuu ni siin suihku huoneen ovessa luki " Jesse älä jätä vettä valumaan ! ".. No menin sitte hakemaan kahvia kahvin keittimen vieressä lukee "sammuta Kahvinkeitin".

Tjoo sellasta.

9. Lauantai 24.01.2009 21:19

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Uskaltaisitko sinä antaa minun kertoa mielipiteeni sinusta?

Joo, mulla on sitte silmät. : )

Np: Raappana - päivä on nuori

8.Lauantai 24.01.2009 21:12

3 doors down - Here without you

A hundred days had made me older
since the last time that I've saw your pretty face

A thousand lights had made me colder and I don�t think I can look at this the same

But all the miles had separate
They disappear now when I�m dreaming of your face

I�m here without you baby
but your still on my lonely mind
I think about you baby
and I dream about you all the time
I�m here without you baby
but your still with me in my dreams
And tonight it�s only you and me

The miles just keep rollin
as the people either way to say hello
I've heard this life is overrated
but I hope that it gets better as we go

I�m here without you baby
but your still on my lonely mind
I think about you baby
and I dream about you all the time
I�m here without you baby
but your still with me in my dreams
And tonight girl it�s only you and me

Everything I know,
and anywhere I go
it gets hard but it won�t take away my love
And when the last one falls,
when it�s all said and done
it get hard but it won�t take away my love

I�m here without you baby
but your still on my lonely mind
I think about you baby
and I dream about you all the time
I�m here without you baby
but your still with me in my dreams
And tonight girl it�s only you and me