IRC-Galleria

Ayna

Ayna

The one with no life

ViikonloppuSunnuntai 30.10.2005 20:57

Tuntui oudolta herätä tänään ja huomata että kello on vasta 8. "Oikeastihan" se oli 9 mutta kuka siitä nyt välittää kun kerran yksi ylimääräinen lomatunti ollaan suotu.
Viikonloppuna ei ole melkein koskaan mitään tekemistä jollei sitten lähde mökille, kuitenkin sitä haluaa olla mielummin kotona tylsistymässä kuin koulussa tylsistymässä tunnilla. Tänäänhän on sunnuntai, eli kirppispäivä joten lähdimme äitini kanssa katsomaan kirpparille. Tavalliseen tapaan, en löytänyt mitään. Harvoin minä mitään kiinnostavaa sieltä käytettyjen tavaroiden torilta löydän.
Päivällä pelasin myös Final Fantasya jonka yhteen kohtaan oli jumittunut. Tänään kuitenkin lykästi ja pääsin sen kohdan läpi mutta jumituin taas johonkin hankalaan arvoituskohtaan. En ole hyvä arvoitusten kanssa.
Tämä päivä ei siis ole ollut mitenkään mielenkiintoinen.
Eilen kuitenkin katsoin Sin Cityn jonka olimme ostaneet alennuksessa. Siinä leffa minun makuuni. Aivan liioitelluksi vedetty ja täynnä mustaa huumoria. Veri lentää ja uhkailuja satelee yhtenään, niinkuin myös luodit jotka lävistävät sulavasti ihmisruumiita.
Kidutusta ja kuulustelua. Tappoja ja murhia. Puhuvia vainajia.
Kuulostiko lupaavalta?
Pysykööt miekkanne terävinä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.