IRC-Galleria

en muista perjantaista mitään, lauantaista vielä vähemmän. silmä on mustana. vessan ovi rikki, katossa on puukon iskun jälkiä. vietin lauantai sunnuntai yön putkassa. joka paikkaan sattuu, kämppä lähtee alta, autosta vuotaa öljyä. vieläkin on ihan helvetin kauhea krapula. kaverit ei vastaa puhelimeen, eräs toivotti minut suoraan helvettiin. eipä ainakaan menny rahaa baariin ja eipä voi ainakaan huonommin mennä enää.

ihan kivaa oli jos ei lasketa sitä etten päässy koko viikonloppuna baariin ja vietin lauantai-sunnuntai yön putkassa.

taidan alkaa tutkimaan tota mun sekoamislistaa kohta. ja sitten meen linnaan miettimään hetkeksi itseäni.

they will look up, and shout "save us!" and i will look down and whisper "no"

deep in my heart,
a memory is kept,
of the one I love,
and shall never forget.

en mä ole täällä vankinä teidän kanssa,
te olette täällä vankina mun kanssa.

niinpä, sillä viinalla pääsee hetkeksi eroon murheista. mikään ei paina mieltä. ja saa hetken olla vapaa. mutta kun vaikutus haihtuu, samat murheet tulee korkojen kanssa takaisin. silti ensviviikolla pääsee taas hetkeksi irti...

somebody save me.

save the world, and i'll be gone!

vuosien varrella on tullu nähtyä ja kuultua kaikenlaista, tehty ja jäänyt tekemättä, huudettu ja kustu kuopassa, rämmitty niin metsässä kuin tuntemattomissa kaupungeissa. aluksi sitä joi viikonloppuna viinaa sen takia, koska se oli siistiä ja ei ollut muuta tekemistä. vuodesta toiseen sen merkitys on lopulta hiipunut ja syyt kääntäneet suuntaa monta kertaa. surusta vihaan ja vihasta tuskaan, ja tuskasta takaisin iloon. nykyään siitä syystä ettei ole mitään syytä olla selvänä. ja miten paljon tämä viisasten juoma sitten turruttaakaan mielen, yleensä harkitusti ja joskus jopa surullisella tavalla. mihin katosi kaikki se ilo ja onnellisuus lapsuuden ajoista, uudet ihmiset, uudet antisankarit. töissä vituttaa päivästä toiseen kunnes perjantaina ilme kirkastuu hetkeksi alkon hyllyjen välissä. ja sunnuntaina podetaan tappokrapulaa ja morkkista, maanantaina vannotaan taas töissä ikuista selväpäisyyttä, joka kuitenkin muuttuu perjantaihin mennessä, jolloin mietitään taas "eihän mulla edes ole syytä olla selvänä."

"en mä vielä kotiin mene"
"yhdet vielä, sitten toiset"
"en dokaa enää ikinä ennen ens viikonloppua"
"kyllä mä tän lopettaisin, jos jaksaisin/pystyisin"