Hänen ryppyinen sielu puki päälleni näkymättömän puvun, jota hän kutsui kuoleman puvuksi. Olisin tahtonut irrottautua puvusta, mutta se pysyi vankasti päälläni. Aloin tuntea, kuinka vartaloni jäykistyi ja muuttui kylmäksi sekunnin murto-osassa.
Havahduin, että katson jostain kaukaisuudesta elotonta kehoani. Tunsin oloni höyhenen kevyeksi. Huomasin, kuinka äitini suuteli otsaani, ja tunsin hänen kyyneleensä kasvoillani ohuena henkäyksenä. Koetin tarrautua äitini käteen, mutta äitini ei vastannut otteeseeni. Kehonikaan, ei tehnyt enää mitään, vaan joku outo tuuli liikutteli minua. Olin näkymätön, mutta näkyvissä. Silti tunsin jotain suurempaakin suuruutta, jota koskaan eläessäni en ollut tuntenut. Se olisi kuin olisin kävellyt uneni läpi äärettömyyteen.