IRC-Galleria

Bestlizard

Bestlizard

Ennen ihmiset olivat lähempänä toisiaan. Aseet eivät kantaneet kauas.

LOL XDKeskiviikko 01.04.2009 13:11


IRC-Gallerian säännöt
Tietoturvavaliokunnan säännöt IRC-Gallerian turvallista käyttöä varten:

Lue säännöt huolella! Ne on tehty kasvatuksellisessa hengessä, tarkoituksena turvata Suomen nuorten ja nuorten aikuisten moraali ja oikeanlainen internetkäyttäytyminen. Koska internet on vaikea ja osin pelottavakin ympäristö ja verkkopalvelujen käyttö huomattavan haasteellista, on valiokunnassa säädetty ettei alle 30-vuotiaille henkilöiden voida sallia käyttävän näitä palveluja täysin itsenäisesti.

Kunnioittavan, suvaitsevaisen ja säädyllisen ilmapiirin ja yhteisön ylläpitämiseksi on otettu käyttöön seuraavat säännöt. Ota säännöt huomioon aina kun käytät IRC-Galleriaa.
IRC-Gallerian käyttöaika on rajattu viiteentoista minuuttiin päivässä kutakin käyttäjää kohden.
Oletuskuvaa koskevat säännöt:

Oletuskuvassa kasvojen tulee olla hymyilevät. Surulliset, hämmentyneet tai muuten epämiellyttävät kasvojen ilmeet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Oletuskuvan tulee olla otettu suoraan edestä ja kasvojen tulee sijaita kuvan keskellä. Pään tulee olla suorassa. Kuva voi olla mustavalkoisen lisäksi myös värillinen, mutta kuvan taustan tulee aina olla yksivärinen ja tasainen.
Muita kuvia koskevat säännöt:

Kuvien tulee olla tunnelmaltaan myönteisiä. Synkkien, ahdistuneiden tai tunnelmaltaan määrittelemättömien kuvien lisääminen palveluun on kiellettyä.

Jos kuvia muokataan, tulee muokkaus tehdä hyvän tavan mukaisesti ja ammattitaidolla. Muokattuja kuvia lisättäessä tulee Tietoturvavaliokunnan ylläpitojaostolle toimittaa kopio kuvanmuokkausohjelman lisenssistä sekä suoritetusta graafisen suunnittelun tutkinnosta.

Luonto- tai maisemakuvia lisätessä tulee huomioida, että kuvat toimivat osaltaan myös Suomen valtion julkista mielikuvaa luovina elementteinä. Matkailun edistämistyöryhmän pyynnöstä roskat, romut tai epämiellyttävät maisemat ovat kiellettyjä kuvissa ja Suomi tulee esittää idyllisenä ja siistinä pohjoismaana.

Pidäthän huolta että maisemakuvissa on aina selkeästi tunnistettavissa oleva vuodenaika, sekä mielellään myös joitain Suomen luontoon olennaisesti kuuluvia kasvi- tai eläinlajeja. Kuvateksteissä on hyvä mainita eläin- ja kasvilajien suomen- ja latinankieliset nimet.

Lisätessäsi kuvia lemmikeistä täytyy lemmikin turkki olla hyvin hoidettu, silmät kiiltävät ja yleinen olemus hyvinvoiva. Tätä sääntöä rikkkovien kuvien omistajista ilmoitamme eläinsuojeluvalvojalle.

Jos kuvassa on useita henkilöitä, tulee kaikkien henkilöiden näkyä kuvassa yhtä paljon. Henkilöitä ei saa rajata näkymään kuvissa vain osittain, koska se saattaa luoda kuvassa vain osittain esiintyvälle henkilölle ulkopuolisuuden kokemuksen.

Huomioithan lisätessäsi kuvia esimerkiksi ystävistäsi, että kaikilta kuvissa esiintyviltä tulee varmistaa että kuvassa oleva ilme ja henkilöstä kuvan kautta välittyvä mielikuva on henkilön oman toiveen mukainen. Mielikuva ei kuitenkaan saa olla negatiivinen tai synkkä.
Kommentteja koskevat säännöt:

Kommenttien tulee olla totuudenmukaisia. Valehtelu kommenteissa on ehdottomasti kiellettyä.

Kommentit tulee kirjoittaa kirjakielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Lyhenteiden, slangisanojen ja tekstihymiöiden käyttö on kiellettyä. Palvelua valvovien tietoturvavaliokunnan edustajien tulee aina voida ymmärtää kaikki palveluun kirjoitettu teksti. Tästä syystä myös kaikenlaisten nuorison käyttämien ilmaisujen käyttäminen on kiellettyä, ellei ilmaisun kirjakielistä selitystä ole toimitettu palvelun ylläpidolle etukäteen.

Kommenttien tulee olla myönteisiä. Jos kommentti sisältää kritiikkiä, tulee siitä aina ilmetä ettei tarkoituksena ole kritisoida kuvan, päiväkirjamerkinnän tai yhteisön jäsenen persoonaa, olemusta tai tekoja.

Käytäthän yksityiskommentteja vain poikkeustapauksissa. Kommenttien tulee pääsääntöisesti olla sellaisia, etteivät ne sisällä mitään salaista tai peiteltävää.

Koska näiden sääntöjen noudattaminen voi kuitenkin olla huomattavan vaikeaa, on palvelussa otettu käyttöön Tietoturvavaliokunnan laatimat standardikommentit eri tilanteita varten.
Muita IRC-Galleriaan liittyviä sääntöjä:

Otathan muiden käyttäjien tunteet aina huomioon palvelua käyttäessäsi. Ei ole sallittua ilmaista olevansa esimerkiksi niin kutsuttu "koiraihminen", koska se saattaa pahoittaa enemmän kissoista pitävän käyttäjän mielen.

Liitythän vain sellaisiin yhteisöihin jotka eivät loukkaa ketään. Koska emme halua edistää kiistoja mielipideasioista tulemme käymään yhteisöt läpi ja poistamaan kaikki yhteisöt jotka sisältävät mielipiteen.

Samoin myös muut mielipiteenilmaisut tulisi pitää minimissä ja keskittyä ystävyyden, harmonian ja kunnioituksen kommunikoimiseen.

Pidäthän palvelua käyttäessäsi tietokoneen ympäristön siistinä ruoka- tai juoma-astioista sekä radion ja tv:n suljettuna. Tämä varmistaa sen, että palvelun käyttöön sekä sääntöjen noudattamiseen keskittyminen on häiriötöntä kaikissa tilanteissa. Kirosanojen käyttö palvelussa on ehdottomasti kiellettyä. Tietoturvavaliokunnan kirosanatyöryhmä tulee myöhemmin käymään kaiken palvelussa olevan sisällön läpi ja rankaisemaan kiroilevia käyttäjiä polettisakolla.

Tulemme myös toteuttamaan mietinnän siitä, tulisiko VIP-ominaisuudet ottaa kokonaan pois käytöstä, koska ne saattavat luoda eriarvoisuutta palveluun.

Kulutuksen lisäämiseksi ja taantuman etenemisen pysäyttämiseksi tulemme piakkoin kaksinkertaistamaan kaikki hinnat ja nelinkertaistamaan sivustolla sijaisevien mainosten määrän. Suosittelemme kaikkia käyttäjiä tekemään mahdollisimman paljon ostoksia Galtsun Kaupassa työttömyyden lisääntymisen estämiseksi.

Tunnuksen tiedoissa tulee aina olla tunnuksen käyttäjän oikea ikä ja voimassa oleva sähköpostiosoite. Jos Tietoturvavaliokunnan ylläpitojaosto lähettää käyttäjälle sähköpostin, tulee siihen vastata kolmen arkipäivän kuluessa.

Asiakaspalautteeseen vastataan valiokunnasta arkipäivisin, kello kahdeksan ja kuudentoista välisenä aikana.

Pupu tuo munia 8DKeskiviikko 01.04.2009 03:17

Puffwhat? sanoo:
mitä luulet pitäisikö mun pokkani, pystyisinkö piirtämään YGO shotaa?

Bestlizard sanoo:
Hmm.... :3 Piirrä! >8D Raiskaa se sarja!!

Puffwhat? sanoo:
XDDDD
eiiiiiiii ei saa raiskata >.<

Bestlizard sanoo:
Näytä niille Puffin munat >8D

Puffwhat? sanoo:
X'DDDDDDDD

Bestlizard sanoo:
Antaa palaa, äijä!! >8D

Puffwhat? sanoo:
mutku puffi on äijä hameessa, ei ole munia~

Bestlizard sanoo:
Älä huoli, pääsiäinen on pian
Kyllä pupu munat tuo : >

Roolipelaamista :3Tiistai 31.03.2009 02:18

Mango sanoo:
Anko; *portaista ohi kiihottaa* moi Uchiha!

Sasuke; *tuulenvire heilauttaa vain otsahiuksia* o__o'
Bestlizard sanoo:
(KIIHOTTAA *O*)
(AAAAH *O*)
(OIH *O*)
(MMM~~ *O*)
Mango sanoo:
(o__o)
Bestlizard sanoo:
(:3)
Mango sanoo:
(mitä oikein teet siellä...? o__o)
Bestlizard sanoo:
(Repeilen XD;;; )
Mango sanoo:
(:'DD ööh)
Bestlizard sanoo:
(XD;;;; Ei vattu :'D)
Neji; . . . *alas tulee portaita*
Mango sanoo:
Sasuke; *istuu portaille* =3= Neji.
(Lisko puuhaa siellä nyt jotain hentaijuttuja 8O)
Bestlizard sanoo:
(Enkä :'D)
Neji; Huomenta, Sasuke... Näytät huonoa esimerkkiä oppilaille...
Mango sanoo:
(kiihotuit tyhjästä 8O jännä)
Sasuke; Hä? Miten niin?
Bestlizard sanoo:
(XD)
(No kun Anko kiihotti XD)
Mango sanoo:
(:'D)
Bestlizard sanoo:
(GAAAAH XD;;; )
(nyt ei pysty kirjoittamaan XD)
Mango sanoo:
(:'3 ei voi noin hauskaa olla)
Bestlizard sanoo:
(Älä minun hauskoja aliarvioi XD)

KännärikaksikkoTiistai 31.03.2009 01:50

Bestlizard sanoo:
Milla! En kai ole ikinä ahdistellut sinua?!
Koska minulla ei ole muistikuvaa!!

Puffwhat? sanoo:
et ainakaan muistaakseni XD

Bestlizard sanoo:
Jos olenkin ollut kännissä silloin!

Puffwhat? sanoo:
sitä just X'DDDDD

Bestlizard sanoo:
JA SINÄ MYÖS!!!
Kauheita kännäreitä ollaan!!

Puffwhat? sanoo:
ollaan khyl X'DDDD

Bestlizard sanoo:
Voi hyvä luoja... .___.

Vaihteeksi tällainen taasTiistai 31.03.2009 00:49



a) yli 45 huonoa seuraa
b) alle 15 ihminen vailla elämää


Oletko sinä koskaan?

- Polttanut tupakkaa
- Juonut alkoholia
- Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Suudellut samaa sukupuolta olevaa
- Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
- Suudellut vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Harrastanut seksiä
- Ostanut pornoa
- Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
- Katsonut pornoa
- Käyttäny huumeita

yhteensä : 7

- Ottanut särkylääkkeitä yliannostuksen
- Valehdellut vanhemmillesi jotain pahaa
- Livahtanut ulos kotoa salaa
- Tehnyt jotain todella laitonta
- Valehdellut ystävällesi
- Viillellyt itseäsi tahallisesti
- Satuttanut toista ilman mitään erikoisempaa syytä
- Toivonut jonkun kuolevan oikeasti
- Syönyt jonkun muun lääkkeitä ilman lupaa
- Nähnyt jonkun kuolevan

yhteensä : 4

- Harrastanut kimppaseksiä
- Ollut ulkona koko yön
- Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
- Käynyt terapeutilla
- Ollut katkaisuhoidossa
- Värjännyt hiuksesi useampaan otteeseen
- Kielisuudellut sinua vanhempaa
- Ollut auto-onnettomuudessa
- Käväissyt yökerhossa
- Käynyt baarissa

yhteensä : 2

- Ollut bileissä
- Rikkonut peilin vaikka tiedät että siitä tulee epäonnea
- Juonut enemmän kuin kolme kaljaa
- Viettänyt lomaa ulkomailla
- Impannut jotain
- Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
- Leikkinyt käsiraudoilla
- Käyttänyt bändipaitoja
- Kuunnellut räppiä
- Omistanut michael jacksonin levyn

yhteensä : 1

- Pukeutunut goottimaisesti
- Leikkinyt pissistä tai halunnut olla sellainen
- Halunnut olla punkkari
- Ollut ulkona alasti julkisella paikalla
- Varastanut jotain kaupasta
- Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
- Sammunut jonnekkin
- Pyörtynyt vakavin seurauksin
- Ihastunut naapuriin ja flirttaillut tämän kanssa
- Huomannut kun joku on livahtanut salaa huoneeseesi

yhteensä : 1


- Mennyt jonnekkin paikkaan minne sinua on kielletty menemästä
- Ihastunut parhaaseen ystävääsi
- Rakastunut parhaan kaverisi poikaystävään tai tyttöystävään
- Ollut isossa konsertissa
- Haukkunut jotain toista huoraksi
- Menettänyt ajokortin
- Ollut haukuttavana huoraksi
- Rikkonut ikkunan
- Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
- Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla

yhteensä : 4

- Sanonut jonkun tummaihoisen olevan lempiräppärisi
- Katsonut k-15 tai k-18 elokuvan
- Näyttänyt takapuolta jollekkin
- Lintsannut koulusta
- Ollut jossain leikkauksessa
- Haavoittunut vakavasti
- Joutunut oikeuteen
- Lähtenyt ravintolasta maksamatta
- Sytyttänyt tulipalon
- Valehdellut ikäsi

yhteensä : 2

- Omistanut oman asunnon
- Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
- Pettänyt tyttöystävääsi tai poikaystävääsi
- Joutunut ongelmiin virkavallan kanssa
- Mennyt juttelemaan jollekin jota et tunne
- Halannut kadulla vastaan tulevaa
- Suudellut jotain kännissä
- Mennyt tuntemattoman kyytiin
- Ollut ahdisteltuna

yhteensä : 2

- Tavannut jonkun jonka tapasit netissä ensimmäistä kertaa
- Istunut tietokoneella 12 tuntia putkeen
- Puhunut puhelimessa yli 4 tuntia
- Katsonut telkkaria väsyneenä
- Suudellut kaverisi tyttöystävää tai poikaystävää
- Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
- Ajanut autoa kännissä
- Haukkunut jotain ja kuullut siitä jälkeen päin
- Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
- Luntannut kokeessa

yhteensä : 5


= 28

Aika normaali yhä olen... *sigh*

Testipäivä...Lauantai 28.03.2009 00:48



1. Rastita ensin ne, jotka sopivat parhaiten sinuun
[x] olen tyttö
[ ] olen poika
[ ] olen lyhyt
[ ] olen pitkä
[x] olen siitä välistä
[ ] olen alaikäinen
[x] olen enemmän kuin 18-v
[ ] olen blondi
[ ] olen brune
[ ] olen siitä välistä
[x] olen punahiuksinen

2. Rastita sitten sellaiset nimet, joiden nimiset ihmiset tunnet/tiedät
[x] anna
[x] antti
[x] kalle
[ ] jasmin
[x] ella
[ ] pia
[x] piia
[ ] tia
[x] tiia
[ ] mari
[ ] marja
[x] alvar
[x] aleksi
[ ] alex
[ ] ida
[x] iida
[x] emma
[x] emmi
[ ] sanni
[x] toni
[x] jere

3. Kerro harrastuksesi? - Pelaaminen
4. Kuinka usein harrastat sitä? - Aika paljon... aina kun koneelle pääsee
5. Pidätkö siitä? - En kai muuten pelaisi, jos en pitäisi? :'3
6. Koska aloitit sen? - Hyvin varhain.
7. Kuinka usein olet koneella?
[ ] 1-2 krt/vk
[ ] 3-4 krt/vk
[x] 5-7 krt/vk

8. Entä kuinka monta tuntia kerralla?
[ ] 1-2 tuntia
[ ] 3-4 tuntia
[x] 5-7 tuntia

9. Laske nyt, kauanko olet viikossa koneella. Suurinpiirtein. Onko se mielestäsi sopiva määrä? - Ööh... *laskee* Sormet loppui kesken... ja varpaat... ja hampaat...

10. Katsotko uutiset joka päivä?
[ ] Joo
[x] En
[ ] Yleensä

11. Rastita näistä maat, joissa olet käynyt:
[x] Ruotsi
[x] Norja
[ ] Viro
[ ] Tanska
[ ] Liettua
[ ] Sveitsi
[ ] Itävalta
[ ] Venäjä
[ ] Ranska
[ ] Iso-Britannia
[ ] Australia
[ ] Amerikka
[ ] Afrikka
[ ] Thaimaa
[ ] Kreikka
[ ] Intia
[ ] Italia
[ ] Espanja
[ ] Dominikaanin Tasavalta
[ ] Kypros

12. Keneltä on puhelimesi vanhin viesti? - Mangolta.
13. Onko teillä jotain eläintä? Jos on niin mikä? - Kissa, marsu ja lisko~
15. Oletko ollut ambulanssissa? - En...
16. Entä poliisiautossa? - Nope...
17. Onko sinulla kuvia irc-galleriassa tai ii2? - Mikä on ii2?
18. Onko sinulla mese? - Tietty ^^

20. Mitä näet kun katsot vasemmalle? - Death Note "alttarin" ja muutamia maalauksia, onnen bambun, stereot, rintaliivit... WTF?! O_O''' No, sanotaan vaan että paljon kaikkea!!
21. Miten asut?
[x] Omakotitalossa
[ ] Rivitalossa
[ ] Paritalossa
[ ] Kerrostalossa
[ ] Mökillä
[ ] Majassa

22. Minkä värinen on talo jossa asut? - Valko-ruskeassa
23. Seuraatko muotia? - Mitä muoti on?
24. Jos vastasit edelliseen kyllä, kuinka tärkeää se on sinulle? - Yhden tekevää...
25. kirjoitatko runoja? - Joskus kirjoitin. En enää.
26. pelaatko ropeja? - Joo *3*
27. Mihin lehteen koskit viimeksi? - Etelä-Suomen Sanomiin
28. Onko teillä lauantaisin sauna? - Yleensä se on lauantaisin ^^
29. Jos on, niin moneltako? - Yleensä 18.00-20.00 välillä...
30. Omistatko PC-pelin The Sims tai The Sims 2? - Molemmat! 8D
31. Jos vastasit edelliseen kyllä, onko sinulla siihen lisäosia? - Totta kai on!! *3* ...en jaksa mennä tarkastamaan mitkä osat ne oli...
32. Rastita seuraavat kanavat mitä katsot:
[ ] yle 1
[ ] yle 2
[ ] mtv3
[ ] nelonen
[ ] jokin ruotsinkielinen kanava
[ ] eurosport
[ ] mtv-musiikki kanava
[ ] The Voice
[ ] Canal 1000
[ ] Canal +
[ ] SubTV
[ ] Jim

33. Onko teillä tallentava digiboxi? - en mä tiedä :3
34. Rastita seuraavat ohjelmat joita seuraat:
[ ] Kymmenen uutiset
[ ] Salatut Elämät
[ ] Donna Paukku
[ ] Lost
[ ] Idols
[ ] 24
[ ] Viikonlopun leffaputkesta ainakin yksi elokuva.

35. Onko nyt kivaa? - Ei :3
36. Väsyttääkö? - Ei .3
37. Moneltako meet tänään nukkumaan? - En ainakaan nyt :3
38. Meetkö johonki bileisiin/discoon tänään? - . . . en? .3
39. Ootko ollu tänään kaupungilla? - En :3
40. Ootko ollu jonku kaverin kanssa tänään? - Ei ole koulua :3
41. Mitä teet vapaa-aikanasi? - Pelaan :3
42. Oletko onnellinen? - KYLLÄ!!! OLEN SANNIN!!! JUHUU!!! \o/
43. Vai ottaako joku asia päähän? - Pahus, suunnitelma meni pieleen...
44. Syötkö jotain vielä tänään? - En.
45. Kuinka usein käyt mäkissä/hesessä? - Silloin kun on kaupungissa ja on nälkä...
46. Onko koulusi keskustassa? - Oli silloin kun olin koulussa ;3
47. Asutko keskustassa? - Kaukana sieltä XD
48. Sanotko joka aamu jollekkin ''Huomenta''? - Vain Vesalle, jos se sattuu olemaan lähettyvillä.
49. Lintsaatko usein koulusta? - Vain kahdesti koko lukion aikana
50. Oliko kiva päivä tänään? - Aivan hulvaton >u<

Oletko koskaan...
[ ] Juonut teetä pillillä
[ ] Ollut pienlentokoneessa
[ ] Menettänyt ystävän
[ ] Muuttanut
[x] Ollut Maarianhaminassa
[ ] Ollut suunnistuskisoissa
[x] Saanut fysiikasta 10 todistukseen
[ ] Ollut junassa, lentokoneessa, laivassa ja bussissa
[x] Luottanut
[x] Tehnyt sudokuita
[x] Miettinyt pääsi puhki
[ ] Saanut urheilutalolla aivotärähdyksen
[x] Voittanut kultaa
[x] Harrastanut 3 harrastusta samaan aikaan
[ ] ...kuunnellut siellä oopperaa...
[x] ...45 minuuttia maassa/lattialla istuen
[x] Pitänyt tekokynsiä
[x] Itkenyt koulussa
[ ] Laulanut yksin koulun edessä
[ ] Silittänyt kilpikonnaa
[x] Nauranut aivan liikaa
[ ] Rikkonut elohopeakuumemittarin


Elämä on tällaista...

Mii en kainostele vastauksiani >8DPerjantai 27.03.2009 22:37

Horoskooppi

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!

Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...

Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.


1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.
-Pura >u<

2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?
-Keltainen ^^

3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.
-S

4. Missä kuussa olet syntynyt?
-Lokakuussa 8D

5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?
-Mustasta

6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.
-Tiia ^-^

7. Mikä on onnennumerosi?
-Ööh... Vaikka 4

8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?
-Sydney

9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?
-Järvestä ^^

10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen
-Tahdon Turkuun ilmaiseksi ja Mango ostaa meille elokuvaliput ja kiinalaista eikä valita että maksan paljon <3

Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!


Vastaukset:


1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.
-Ihan tosiko?! XD

2. Jos valitsit:

* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava
tämä olisi sopinut hyvin miille...

* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen
Ooh... olisinkin...

* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento
Hehee, en ole, enkä tätä valinnutkaan >:3

*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle
Tämä olisi sopinut hyvin...

* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita
-Annan vai? :3

3. Jos nimesi etukirjain on:

* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.

* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.

* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta
-Minun rakkauselämäni on aina lupaava ;3 grr~

4. Jos olet syntynyt:

* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.

* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.

* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.

* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.
-AI NYT SE EI KUKOISTA VAI?! XD

5. Jos valitsit:

* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.
-Parempi olla näin :'D

* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.

6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.
-Ja vähän enemmänkin ehkä? :'3

7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.
-No jaa... kai neljä riittää...

8. Jos valitsit:

* Sydney: pidät seikkailusta
-NO TODELLA!! \o/

* Brisbane: olet varovainen ja rento

9. Jos valitsit:

* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.
-Ehkä kaikkein paras tähän mennessä...

* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.

10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa!
-JIHUU \o/

Mango vauhdissa :'3Torstai 26.03.2009 00:09

Bestlizard sanoo:
nakayoshi95*********** KUKA TUO ON?! *tutkii meselistaansa*
Mango sanoo:
hyyi ysivitonen
oksennan kohta c__c
Bestlizard sanoo:
vessaan sitten
ja huomenna jäät kotiin >:3
Mango sanoo:
nyaaaah- -

*epämääräistä hölötystä*

Bestlizard:
Harri on nakayoshi 8D
Mango sanoo:
wat
Bestlizard sanoo:
95
Kahvinleitin
*keitin
Mango sanoo:
8O
aaaa nyt tajusin
Bestlizard sanoo:
XD
Mango sanoo:
se meseossa :V
Bestlizard sanoo:
hidas olet x3
Mango sanoo:
no anteeksi >3<
Bestlizard sanoo:
<3
Mango sanoo:
luulin että harri cossiin jotain nakayoshia ja sitten ihmettelin että kukahan se on ja sitten sanoit 95 ja sitten luulin että se on joku bleachhahmo kun niillä taisi olla jotain numeroita naamassa ainakin sillä yhdellä oli 69 ja sitten tuli kahvinkeitin ja sitten luulin että se on joku kahvinkeitinmerkki se nakayoshi95......
Bestlizard sanoo:
XD;;

Tämä vielä ja sitten nukkumaan...Keskiviikko 04.03.2009 01:48

Kuka näistä olet Pasilasta ?

Kyösti Pöysti
[x] tutit on kivoja
[ ] pidän pitkää takkia
[ ] minulla on iso pää
[ ] suhteeni ovat päättyneet aika lyhyeen
[x] pelaan playstationia
2/5

Rauno Repomies
[ ] minulla on lääkitys
[ ] puhun aivan sekavia
[x] ainakin muiden mielestä
[ ] olen hyvä johtamaan
[ ] ja laulamaan
1/5

Helga
[ ] olen arjalainen
[ ] haluaisin ampua singolla
[ ] käyn punttiksella
[ ] olisin vastakkaista sukupuolta, jos olisin itse saanut päättää
[ ] isän kanssa on selvittämättömiä riistoja ym.
0/5

Pekka Routalempi
[ ] puhuessani usein eksyn aiheesta
[x] monet asiat ovat jänniä
[x] minut laitetaan yleensä siivoamaan
[x] nuorena maalasin/maalaan
[ ] juttuni eivät kiinnosta muita :D
3/5


On se jännä...

Lukulomallahan minäMaanantai 23.02.2009 13:28

Olen: Suvi
Haluan: Sushia
Minulla on: Sakset
Vihaan: Säätäjiä
Pelkään: Siunausta
Kuuntelen: Surinaa
Pohdin: Sieniä
Rakastan: Sisaruksiani
Minä en ole: Sienissä
Laulan: Susista
Itken: Silloin tällöin
En ole aina: Saamaton
Eläin, jota muistutan: Salamanteri


Aloita vastaus nimen ensimmäisellä kirjaimella