Minä kaipaan sinua taas.
Nyt olet todella lähtenyt.
Ulos elämästäni kävellyt.
Ja ensimmäistä kertaa minä rakastan sinua tänään,
Kun et ole minun enää, ja elät omaa elämää.
Minä ihailin ihastumista, minä rakastin rakastumista.
Niinkuin rakastin sinua aina, mutta et uskoa tahtonut sitä.
Nyt voin vain ihailla sua kauempaa, ei se muuten ole unelmaa...
Taas kerran minä sinua muihin vertaan.
Mielessäni sinua kertaan.
Näen itseni silmilläsi, kuulen ääneni korvillasi,
sinun sydämelläsi, tunnen mitä tunsit.
Minun kanssani.
Tunnen ihollasi, oman kylmän itseni...
Öinen katu oli autio niin,
Silti pysähdyit valoihin punaisiin.
Sussa asui rauha ja juuri tunsin kuinka paljon menetin.
Vasta nyt kun menit pois,
Tiedän ilman sua en elää tahtois.
Vain unelmaa osasin rakastaa, sinä olit todempaa.
Jos saan, niin kävelen sun luokse.
En kiirehdi, en juokse.
En katso myöskään taakse, tuun sua rakastamaan.
Tajusin just äsken, jäi paljon meiltä kesken.
Siis palaan, jos vain saan?
Ennen en tiennyt, mutta jälkeenpäin mä sain vastauksen.
Tahtoisin istua viereesi, kertoa sen.
Kertoo sulle sen, vain kertoo sen.
Mieleen kasvosi ikuistin.
Oot ihanampi, kuin muistin.
Sun nimeäsi toistin, se tarttui kieleen.
Mä sinut kyllä löydän, puhdistaisimme pöydän.
Jäit mun mieleen...
Askel askeleelta matkani lyhenee.
Jos sä annat, niin saavun, en enää pois mee.