IRC-Galleria

Black^angel

Black^angel

vink vink...sulle ;-)

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.12.2008 18:47

sain tuossa äsken ekan hello kittyn valmiiksi :)

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 15:24

Viimeisiä viedään vuodelta 2008, se on fakta. Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani vuodelta 2008, tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2008.
Sinulla on välillä hankalaa murkkusi kanssa. Joskus käy niin, että vanhempi kokee olevansa läheinen lapseensa ja lapsi taas ei yhtään. Mieti onko se kohdallasi niin. Tutustu murkkusi ystäviin ja vietä heidän kanssaan aikaa. Jätä kuitenkin discot väliin, ettei murkkusi tarvitse hävetä yli-ikäistä joraavaa discomummoa/pappaa.

On vaikea päättää missä iässä murkku saa itse päättää asioista. Anna hänen päättää niistä itse kuitenkin viimeistään murkkusi täyttäessä 40-vuotta.

Älä liikaa puutu murkun ammatinvalinta-asioihin. Huolestu vasta jos hän ilmoittaa isona alkavansa esimerkiksi eroottiseksi tanssijaksi. Mieti nyt miten vaikeaksi se tekee pyykinpesun? Esiintymisvaatteet ovat usein punaisia, ja sekoittavat perheen vaalean ja tumman pyykin lajittelun.

Kun suutut, koita pitää itsesi aikuisena. Älä alennu murkun tasolle huutamaan. Jos huomaat huutavasi kirosanoja ja polkevasi jalkaa, mene hetkeksi verhon taakse rauhoittumaan.


vauva.fi/testit

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 23:42



Boheemivanhempi

Suhtautumisesi lapsen kasvattamiseen on melko huoletonta. D-vitamiini jää silloin tällöin antamatta, mutta toisaalta lapsi osaa viisivuotiaana mennä kavereiden luokse bussilla. Lapsi ei ole sinulle syy tehdä erityisempiä elämänmuutoksia: hän kulkee mukana vaikka Roskildeen, jos matka sinne vie.

Hyvät puolet: lapsesta tulee itsenäinen.

Huonot puolet: oletko ihan varma, että lapsi tykkää Roskildesta?


vauva.fi/testit

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 23:36

Olet leijonaäiti,
joka hoitaa pentueensa mielellään yksin.
Tarvittaessa karjahdat uhkaileville tunkeilijoille
– ja joskus tarpeettomastikin.




http://www.vauva.fi/testit

[Ei aihetta]Torstai 04.12.2008 19:51

ööö tuota tuota....rupesin kuunteleen e-rotic:ä :D

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 16:12

tänään ostettu 3 lahjaa nyt pitäs vaan jossain vaihees ruveta paketoimaan niitä... huih...

[Ei aihetta]Lauantai 29.11.2008 23:17

huomenna onkin sitten viimmeinan päivä marraskuuta :D
johan on vuosi taas mennyt nopeesti ja vuoteen mahtuu
kaiken näkösistä iloa ja surua

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 16:30

Laita Tämä Päiväkirjaasi Jos rakastat jotain paljon.


╔♫═╗╔╗
╚╗╔╝║║♫═╦╦╦╔╗
╔╝╚╗♫╚╣║║║║╔╣
╚═♫╝╚═╩═╩♫╩═╝

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 01:30

jouluun enään 1kk