IRC-Galleria

Ellan touhuja :)Tiistai 06.07.2010 18:49

Neiti siis tällä hetkellä konttaa, nousee tukea vasten seisomaan ja kävelee käsistä tuettuna :) Hirveen harppauksen on kehitys ottanut vikan kuukauden aikana! Tuntuu että toinen on kerralla kasvanut isoksi :')

Ikää on se 9kk (korjattua 7kk)..KOvasti muuten ollaan äidin ja isin perään, huoneesta poistuminen saa usein hirveen huudon aikaseksi..Välillä vierastetaan ja kovin, vähän riippuu ihmisestä ja tilanteesta.

Unillemeno on illalla ollut jokseenkin hankalaa, eilenkin nukutin viitisen kertaa neitiä reilun tunnin aikana..Yön sit nukkuu ihan hyvin, herää puol neljän aikaan tankkaamaan, sit nukkuu tonne aamukasiin. Päikkäreistä on iltaunet jääny nyt pois, joten aamusta nukkuu parin tunnin unet (10-->) ja iltapäivästä toiset(klo 15-->), ja yöunille mennään tossa kasin kieppeillä, joskus aiemminkin.

Ruokailut on nyt samat mitä muillakin, eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, lisäks sit imetyksiä tossa väleissäkin(lähinnä nukkumaan mennessä).

Jossain vaiheessa pitäis varmaan alkaa toi tissiltä vierottaminen, vaikka ei siinä enää paljoa "roikutakkaan" kun ruokajuomaksi saa tuttelin vieroitusvalmistetta nokkamukista. Silti imetyskertoja tulee päivässä n. 6+yöimetys. Jotenkin en vaan vielä raaski alkaa väkisin vierottaa :D

Tutti kelpaa nykyään jo vähän, purulelun virkaa tekee :) enpä sitä oo kauheesti tuputtanu, tähänkin asti ollaan ilman pärjätty.

Että tällästä tänne :) jos ketään nyt hirveesti jakso kiinnostaa tää jorina..Aattelin vaan päivitellä kun tajusin etten hetkeen oo kirjotellu tänne juuri mitään.

Kotiuduttu taas :)Maanantai 05.07.2010 01:06

Reissu meni hyvin, kuvista saa jo jotain käsitystä siitä mitä tuli touhuttua :D

Lähinnä aika meni rentoutuessa ja Ellan perään katsoessa..Neiti kun nousee jo vallan näppärästi seisomaan jos vaan jostain kiinni saa. Hotellihuoneessa oli kaakelilattiat, joten ei uskaltanut antaa toisen mennä ja tohottaa.

Kivaa oli reissussa, mut on tää vaan ihanaa olla taas kotona :)

JEEEE!!!Keskiviikko 23.06.2010 14:28

Ella 8kk nousi äsken tukea vasten seisomaan! Eilen nousi itse istumaan.

kampaaja/hiusasiaa :)Keskiviikko 09.06.2010 15:22

Olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen näihin teippipidennyksiin! Yksi ainoa osio on lähtenyt irti, ja se oli tuolla niskassa.. Huhtikuussahan nämä laitettiin, ja nyt varasin huollatusajan tonne 24.6 että saa pään kuntoon ennen Turkin reissua :)

Nää ei kiristä, purista, kutita tai näy tuolta mitenkään. Näillä näkymin teippien parissa jatketaan jatkossakin, ja samasta nettikaupasta tilaan jos ja kun tarvetta jatkossa tulee. Muutaman klipsiraidankin tässä ajattelin tilata kunhan rahatilanne antaa periksi sen verran :)

Ehdottomasti suosittelen muillekkin :D Nää varmasti olis päässä pysyneet pidempäänkin, mutta mä nyt laitatan ne uudestaan niin ei iske sit hätä kesken reissun jos hiukset alkaakin valumaan. Ja sitäpaitsi kun toi oma hius kasvaa mulla sen verran nopeesti niin alkaa olla silleen "alempana" noi teipit että ponnarille jos hiukset laittaa niin sit noi teipit mua häiritsee kun tuolta sojottelevat päistään :)

:)Lauantai 05.06.2010 15:17

Mihin tää aika menee? Tuolla kun katsoi kaupungilla ihmisiä jotka juhliin oli matkalla, tajusin että omasta lakin saannista on jo hullun pitkä aika :D

Olin sillon 18vee ja risat, ja tänä vuonna tulee jo 28 täyteen. Jokainen voi itse laskee kuinka kauan siitä siis jo on x)

Ennenkun mä huomaan, niin noi muksut jo valmistuu. APUA!

Ella 8kk ja lääkärineuvolaTorstai 27.05.2010 15:27

Ella 8kk( korjattu 6kk) : paino 6630g ja pituus 65,6 cm ♥

Kuulemma hienosti kehittynyt tarkkaavainen tyttö, ja kehitys tuohon korjattuun ikään nähden meinais että tyttö on monessa asiassa kehityksessä edellä.

Paino oli nousujohteinen Ellan omalla käyrällä, mut alakanttiin tohon pituuteen nähden. Painoo oli tullu kilon verran lisää kahdessa kuussa. Mut ihmekkös tuo, kun neiti hyörii ja pyörii kuin väkkärä eikä oo kunnolla syöny nyt moneen päivään kun ruokaa on ollu kivempi sylkeä kuin syödä :) Pituutta oli tullu nelisen senttiä lisää edelliseen käyntiin, että spurttia ottanut siinäkin, käyrä nousi melkosesti :D Päänympäryskin oli kasvanu parilla sentillä, nyt 43,7.

Kaikki oli siis ok, korvia myöten. Lääkäri oli ihmeissään kun laitto tytön seisomaan tai istumaan, niin neiti vaan oli ja napotti jämäkästi siinä. Ella esitteli lisäksi punnerrustaitojaan ja näytti myös miten pääsee etenemään puoliksi konttaamalla ja puoliksi ryömimällä.

Saatiin rokotekkin(se tutkimusrokotehomma siis)

*muokkausta*

Katselin just Artun neuvolakorttia..Harmi kun siihen ei oo muuta kirjotettu 8kk kohdalle kun että kaikki ok. 8kk Arttu oppi siis vasta kääntymään, ja näköjään tossa 10kk neuvolakäynnissä on kirjattu tuo että ryömii, puoliksi konttaa :) Artulla on painoo ollu 7775g ja pituutta 68,2 cm, eli reippaasti isompi on jäpikkä ollut :)

Ella-neiti 8kk <3 (korjattua ikää 6kk)Keskiviikko 26.05.2010 15:09

Mitäs meillä osataankaan jo :)

-mahalta selälle-selältä mahalle

-napaa käytetään akselina ja sen ympäri pyöritään jo todella näppärästi

-tavaroiden, pöytien ja äidin paukuttaminen (tai siis läts läts kämmenillä)

-konttausasentoon nouseminen, sit mennään maahan, noustaan uudestaan ja sillä tavalla mennään eteenpäin

-karhukävelyasennossa pelleily, jalka kohti kattoa tai sit jalat vierekkäin ja peppu pystyssä keikutellaan (ja harmillisen usein kaadutaan)

- tukea vasten neiti seisoo hetken hienosti kun nostetaan ylös

-kirkuminen, päristely, sylkeminen ja jokeltelu

- isoveikalle naureskelu

- varpaiden kanssa pelleily (suuhun niitä ei laiteta)

Onhan tossa noita kaiken maailman taitoja jo opittuna :) Aika menee ihan liian nopeesti. Neiti liikkuu, touhuaa ja leikkii koko ajan joten saas nähdä mitä painokäyrä huomenna neuvolassa näyttää. Pituutta on ainakin tullut, 68 vaatteet on kohta pieniä (yläosat ja bodyt siis).


Niinjoo, oon unohtanutkin varmaan kertoa, että Ella pääsee 9kk päivänään lähtemään reissuun, ihan niinkuin isoveljensä v.2005, eli me lähdetään juhannuspäivänä Turkin Sideen löhöilemään all-inclusive hotelliin! Saa äitikin edes vähän lepoo sit :) Onneks hotellihuoneessa on jääkaappi ja ilmastointi, niin onnistuu pienen kanssa oleminen paremmin. Saa isukki viettää aikaa viileessä hotellihuoneessa tytön kanssa niin saa äitikin rauhassa ottaa rusketusta altaalla :)) Tiedän jo valmiiks että tuskailee kun on liian kuuma eikä se mitään aurinkoa ota kuitenkaan :D Arttu pääsee mummolaan viikoks..Saa ukin kanssa retkeillä ja kalastaa, ja opetella ajamaan uudella polkupyörällä ilman appareita kun mummi lupas synttärilahjaksi sellaisen ostaa.

rakastuin eilen <3Lauantai 01.05.2010 15:12

http://www.verkkokauppasunrise.fi/product_details.php?p=118

Kampaaja myi mulle ton kun pidennykset laitettiin.