IRC-Galleria

KrääähTorstai 07.12.2006 22:44

Oh yeah.. olen ollut tiistaista asti kipeänä.. tai no tiistaina oli vaan kurkku kipee, mutta keskiviikkona oli kurkku ihan turvoksissa, nenä tukossa ja pää tuntu rekan (kahdesti) yliajaneelta. Nukuin sitte koko sen päivän ja painelin kamalasta olosta huolimatta duuniin kello kymmeneks yöllä. Ja niin teen tänäänkin.

Aika rentoa puuhaa toi duuni. ^__^ Mielenkiintoistakin. Voin sanoa että innolla menen öisin duuniin. Pitää vaan aina muistaa ottaa mukaan kirja että sitten aamuyöstä junaa odottaessa ei tule tylsää. Viime yönä meinaan istuin puolisen tuntia tekemättä yhtään mitään Pasilan asemalla kun odottelin ensimmäistä junaa Puistolan suuntaan.

Uni näyttää auttaneen tuohon kamalaan oloon. Ei ole enää kurkku niin turvoksissa kuin eilen. Tottakai kun oon vetäny kohta puol pakettia strepsilssejä.

Mutta, nyt täytyy valmistautua töihin lähtöön.

Yökyöpelit kunniaan! \o/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.