No niin, kerron nyt teille kaikille että käyn pari kertaa vuodessa tarkistuttamassa, etten ole onnistunut nappaamaan kuppaa, tai niitä kuuttakymmentä muutakaan. Ja vielä tähän mennessä kaikki on hyvin. Eli ei sukupuoli tartuntoja.
Osa II
Päädyin yhden todella kauniin naisen kanssa seksiä. Tai no olisin päässyt jos olisin suostunut paljaalla !!!! Ja juttu kaatui siihen. Duunattiin sitten muuta.
Tämä mimmi varmaan tunnistaa itsensä tästä mutta ei haittaa. Luultavasti sinulla onkin ne kupat ja kuusikymmentä muuta, ainakin tuolla meiningillä.
Ja olisi varmaan minullakin, jos ajattelisin kuin sinä.
Osa III
Nyt te keikki naiset ja miehet !"!!
"Maailmassa on kosolti typeriä miesten myyttejä, joiden mukaan kondomien käyttö ei ole tosi miesten hommaa. Myyttien mukaan ne pilaavat seksin, ja seksin harrastaminen kortsun kanssa on kuin kylvyssä käynti kumisaappaat jalassa, tai suklaapatukan syöminen poistamatta paperia. Joidenkin mielestä se ei tunnu niin hyvältäkuin "oikea seksi". Tai että seksi kortsun kanssa on kakaroita ja aloittelijoita varten varten
- En ole aloittelija mutta en silti pelaa paljalla---
Tässä on kylmä tosiasia: liikkeellä on monia tauteja ja sairauksia. Enkä halua niitä, enkä edes hoitaa niitä, ja yksi on vielä mitä voi hoitaa mutta siitä ei voi parantua.
Minä välitän kumppanini terveydestä, ja sitäpäitsi vielä minulla on ns. edellisestä elämästäni lapsia, ja en valttämättä halua ns. lehtolapsia.
Paitsi että kondomin käyttö osoittaa järkevaa ja kunnioittavaa suhtautumista myös mun omaa kalikkaani kohtaan. Ja samalla huolehdin muittenkin terveydestä sillä että minulla ei ole sairauksia jotka voisin tartuttaa, kun "silloin tällöin" tulee joku yhdenillan juttu tai hoito.. heh.
osa VI
On tietenkin olemassa sellaisiakin hmm, pönttöjä, joiden mielestä taudin saamisen tai naisen raskaaksi tekee seksistä entiskäkin jännittävämpää ja kiihottavampaa.
--Jumalauta !"!! Ihankuin seksi paljaalla on verrattavissa, suorassa yhteydessä ihankuin olisi jännittävämpää ajaa autolla jossa ei ole jarruja. Tai nyt talviaikaan autolla jossa on kesärenkaat ja metri lunta moottoritiellä.
osa V
Jos saat minut kammettua luoksesi, tai oikeita keinoja käyttäen tulemaan luoksesi vapaaehtoisesti pitämään hauskaa. En pidä hauskaa paljaalla...