IRC-Galleria

RISTIROCK 2008!!Tiistai 26.08.2008 13:17

Ristirock oli lauantaina 23.8. taas kerran. Ja me lähdettiin sinne seurakunnan kanssa. Oli mahtava reissu, kivat bändit ja upeat kanssaihmiset. Kiitos teille Tiia, Jarno, Jyri, Milana, Samppa, Hanna, Jake ja monet monet muut. Mutta erityisesti teille, olette aivan ihania ja rakastan teitä jokaista!
Päivään mahtui tosiaan monta esiintyjää, ehdottomina kuninkaina Tera ja The Rain 20-vuotis juhlajulkaisuineen. Loistava fiilis jäi näistä. Myös Deukkis veti hienosti. Eikä muissakaan bändeissä vikaa ollut. Konserttien välissä oli messu Kalevan kirkossa. Kirkko oli ihan täynnä (mä istuin tilan puutteen takia Jarnon sylis :D) aivan ihania ihmisiä. Hyvä että oli paljon väkeä. Mulla pikkasen sokerit laski siinä, onneks Hanna ja muut huomasivat ja kiikuttivat minut lähimpään ruokapaikkaan.
Tankkauksen jälkeen suuntasimme takaisin metroautoareenalle (kirjotetaanko se noin?) jälkimmäiseen konserttiin jonka Deukkis räjäytti auki. Ilta kului mukavasti ystävien seurassa bändejä kuunnellen. Välillä oli pakko istua sivussa ettei ihan näännytty. Löysin laukustani saippuakuplia joita Jarno-poju sitten puhalteli meidän muiden päälle. Kimaltelivat kivasti valojen välkkeessä :)
Ilta loppui tosiaan The Rainin juhlakeikkaan. Meno oli mahtava, meikäläinen hyppi edessä ihan läkähdyksiin asti. Oli kiva kuulla välillä uutta tuotantoa, aiemmat osaan jo ulkoa :p Lopulta kipitimme bussille ja matka takaisin Porvooseen alkoi. Bussissa oli hauska mutta pikkusen väsynyt tunnelma. Jake ja Hanna ärtyivät Varislauluja lauleskeleville Sampalle ja Jyrille ("100 varista, istui aidalla, silivatiseilaasilivatiseilaa 1 lensi pois! 99 varista....) ja pojat saivat mm. Hannan lääkepullosta päähänsä. Ihan oikein niille :D Lopulta bussi tuli Porvooseen josta meitä heiteltiin kotiin. Oli ihana päivä. Todellakin. Ensi vuonna uudestaan <3

P.S. Mukaan tarttui:
-Ice Scream : Finnish Metal Collection
-Stryper : Reborn
-Friction : These Five Down
-The Rain : Yhtä kuin voitto

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

I HATE YOU!!! Lauantai 16.08.2008 22:23

I HATE YOU!
I LOVE YOU!


and yes, I hate AND love you....

Pirun tottaPerjantai 15.08.2008 19:29

Niin kiireinen ei saa olla, että unohtaa ystävänsä...
Sanotaan, että tarvitset minuutin
löytääksesi ihmisen, joka merkitsee sinulle jotain,
tunnin oppiaksesi arvostamaan häntä,
päivän rakastaaksesi häntä,
mutta kokonaisen elämän unohtaaksesi hänet

Mä aloitin uuden koulunPerjantai 15.08.2008 19:26

Jee NUP08 on paras!

LallalllallalaaaaaaaaaaaaaLauantai 02.08.2008 19:50

Kyllä vai Ei:
- Oletko saanut suukon: kyllä
- Oletko saanut postikortin: kyllä
- Onko sinulla lemmikki: Eooo nyyh:'(
- Onko sinulla oma kone: ei
- Onko sinulla sisko/siskoja: ei
- Tupakoitko: en
- Onko sinulla msn: kyllä
- Oletko hyvä koulussa: En tod
- Vihaatko jotakin ihmistä juuri nyt: KYLLÄ
- Onko sinulla oma TV: ei
- Kuunteletko musiikkia: kyllä
- Oletko itkenyt: Etkö ite ole?

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:
- Hiirimatto: Eip ole kannettavalla
- Huone: Vihree, mut väriläiskiä löytyy joka paikasta
- Harrastus: Laulaminen, piirtäminen, srk, leireily...
- Hiukset: Tämmönen ylikasvanu macgyver
- Matto: ÄHÄÄ EI OO!
- Kaverit: no sitä löytyy hihhulista ateistiin.
- Housut sinulla on juuri nyt: EI OO!! (ootko kuullu hameista?)
- Päiväsi oli: ööö... millo se alko?
- Silmät: no ne on silmät. jtn sinistä niis kai on
- Puhelin: varmaa ekana ilmestyny värimalli

Oletko:
- Nähnyt jonkun kuolevan: varsinaisen tapahtuman? en
- Tappanut jonkun: En. Jos muurahaisia yms ei lasketa
- Istunut vankilassa: En
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen: Jep, molemmat
- Ollut rakastunut: ....Ehkä?
- Naimisissa: En sentää
- Tanssinut tangoa: Joo. Tota et sit kerro muille
- Leikkinyt poliisia ja rosvoa: Kaikkien leikkien äiti!
- Shoppaillut: Jepulis

Ketä...
...halasit viimeksi?: Öööö... Rasmusta?
...ajattelit viimeks?: Arttua (kirjautui juuri meseen)

Minkä...
...värinen puhelin sulla on? : Valkoinen (väritetty osin pinkiksi:D)
...värinen näppis sulla on tietsikassa?: Black&White

Oletko koskaan...
...tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? : Et uskokaan montako kertaa
...itkenyt katsoessasi Titanicia? : E
...uinut vaatteet päällä? : Juu kyl sitä joskus pitää
...laulanut vesisateessa? : Mä laulan aina ja kaikkialla
...ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? : En
...pureskellut kynsiä? : Joo joskus
...vienyt ystäväsi jätkän/muijan? : En mä niin alas vajoa
...jättäny ystäväsi pulaan? : Varmasti. Älkää antako mun tehä nii
...luvannut olevasi syömättä karkkia? : Juup

Oletko tällä hetkellä...
...väsynyt vai pirteä?: Väsynyt. todella väsynyt
...enemmän blondi vai brunette?: Brune
...ihan pihalla?: Tod
...tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi?: No tota.. Tyytymätön jos rehellisiä ollaan

Milloin viimeksi...
...otit digikameralla itsestäsi kuvia? : Sen kun muistais
...ostit karkkia? : Yesterday
...söit kakkua? : Täytekakkua? Ikuisuus sitten

- Lempieläimesi?: Koirat on söpöjä. Kissat. Kanit. Sammakot. Leijonat. Kaikki
- vietätkö paljon aikaa netissä: E
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: O
- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: Juu
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: TODELLAKI!
- Mitä teit tasan vuorokausi sitten?: Ööö... luin?
- Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?: Leirillä
- Onko sinulla paljon rutiineja?: Onhan niitä
- kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?: Jonkin verran
- kuinka monet kengät omistat: Kahdet, toisia en käytä
- Kuinka korkealta katselet maailmaa?: Mulla on pituutta 179cm verran
- Olitko iloinen herätessäsi aamulla?: Eikös tätä kysytty jo? En

VITTU!!!!!Torstai 12.06.2008 20:57

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

Huomenna vielä pahempi

Joo käyn useinLauantai 17.05.2008 02:05

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.04.2008 02:15

Jee Teran keikka!!! Mut yleisö oli tylsä. No tietty, rippikoulukonsertti, lähes kaikki ovat siellä pakotettuina. Mut joo. Kiva keikka oli. Nyt mä oon käkiksel yötä. Jee. Kymmeneen vast kouluun. Öitä <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.04.2008 02:13

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[ ] Rakastat farkkuja
[x] Koirat on parempi kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[x] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[x] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[/] Katsot urheilua TV:stä
[/] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[x] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[/] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[ ] Käytät boksereita
Total: 14&1/2

Tyttömäinen puolesi:

[ ] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[ ] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[/] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[ ] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreissä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[ ] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[ ] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[ ] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x ] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[x] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
Total: 10&1/2

Hey olen Milla-niminen poika. Mut niinhän se Nikukin sanoi jo joulun alla. "Kyl Milla menee pojasta. Kattokaa ny tota tukkaaki..."