IRC-Galleria

Minä...Sunnuntai 06.01.2008 23:17

Vahvatahtoinen Härkä on eläinradan toinen merkki, jonka tunteita hallitsee kauneuteen, hedelmällisyyteen ja äitiyteen liitetty Venus. Härkä on kärsivällinen ja järkkymätön luonne, joka kykenee suorastaan käsittämättömään omistautumiseen, pitkäjänteisyyteen ja sinnikkyyteen.
Kerran tavoitteensa asetettuaan Härkä menee läpi sen kuuluisan harmaan kiven saavuttaakseen haluamansa, eikä hänen kurssiaan heilauta oikeastaan yhtään mikään.
Härkä on hyvin käytännöllinen luonteeltaan, ja hän tahtoo nähdä konkreettisia tuloksia ponnisteluistaan. Härkä on enemmän sinnikäs toteuttaja kuin suuri visioija - hänen omat villeimmät unelmansa koskevat todennäköisimmin rahaa, hyvinvointia ja turvallisuutta.
Härkä on usein taiteellisesti lahjakas, mutta todennäköisesti toteuttaa luovuutensa jossain konkreettisessa muodossa - esimerkiksi puuseppänä.
Härkä on ennen kaikkea nautiskelija, ja vaikka hän saattaakin työskennellä hyvin pitkäjänteisesti saavuttaakseen haluamansa, hän kaikkein mieluiten uppoutuu hyvän ruoan ja muiden fyysistä nautintoa tuovien puuhien pariin, ja osaa tehdä myös laiskottelusta suurta taidetta.
Pohjimmiltaan Härkä on tarpeissaan yksinkertainen, kaupungin ihmisvilinässä huonosti viihtyvä, maanläheinen ihminen. Hänellä on hyvin voimakas tarve tuntea olonsa turvalliseksi, hän rakastaa perinteitä ja arvostaa kotia yli kaiken. Hän omistaa mielellään niin asioita kun ihmisiäkin, eikä muuta elämässään yhtään mitään, ennen kuin on aivan pakko.
Härkä osaa kuitenkin eläinradan merkeistä ehkä parhaiten ottaa ilon irti elämän yksinkertaisista perusasioista, eikä ole kovin vaativa ihmissuhteissaan.
Ruumiinrakenteeltaankin jykevä, paksuniskainen Härkä on jääräpää myös ihmissuhteissaan. Hän suhtautuu avioliittoon erittäin vakavasti, mutta saattaa pilata omansa liiallisella omistushalulla. Härkä kaipaa syvää kumppanuutta, ja saa suurta tyydytystä omistamisesta.
Silloin kumppani helposti esineellistyy, eikä sitä ymmärrä oikein kukaan muu kuin ehkä toinen Härkä. Tasapainoiset suhteet Härkä saa aikaan myös muiden maa-merkkien, Neitsyen ja Kauriin kanssa. Myös kaikki veden merkit sopivat Härälle.
Tuli ja ilma sekoittavat yksikertaisen Härän aivan täysin.

Isänä ja äitinä Härkä on loistava. Hän on lempeä, rakastava, kärsivällinen ja lapsestaan aidosti ylpeä vanhempi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.12.2007 23:05

oletko huonoa seuraa :DD
Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 6

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 4

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 5

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 2

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 1

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 6

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 3

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 3

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 3

yhteensä 33

Joku testi kertoi minkälainen olen :OSunnuntai 28.10.2007 11:52

"Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen."

[Ei aihetta]Tiistai 02.10.2007 18:34

TYYTYVÄISYYSTESTI

[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[ ] Olet rakastunut
[x] Sinulla on oma huone
[x] Omistan kännykän
[ ] Omistat iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[ ] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini
Tulos: 2

[x] Pukeudut niin kuin haluat
[ ] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[x] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[x] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[x] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
Tulos: 5

[ ] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[x] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain
[x] Teet jotain koulun jälkeen
Tulos: 4

[x] Omistat auton
[x] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[ ] Sinulla on ystäviä
Tulos: 2

[ ] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[ ] Omistat lemmikin
[ ] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[x] Sinulla ei ole vihollisia
[x] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
Tulos: 4

Laske vastaustesi määrä ja kertaa lopputulos 3:lla.
Jolloin siitä tulee "Olen ..54% tyytyväinen elämääni"

Samaa mieltä!!Keskiviikko 29.08.2007 00:25

1. tytöt saa muuttaa mieltä

2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa

3. tytöt saa päättää mitä tehdään

4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia

5. tyttöjä pitää hemmotella

6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa

7. tytöt määrää että poikien pitää totella

8. tytöt määrää mitä pojat tekee

9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain

10. tyttöjen laukut pitää kantaa

11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa (mielummin teen tytöille ruokaa)

12. tyttöjä ei saa sääliä

13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa

14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja

15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn

16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.

17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla (eikö auto kelpaa?)

18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia

19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja

20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi

21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli

22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella

23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen

24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia

25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa

26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske

27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata

28. tyttöjä ei saa kiusata

29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja

30. tyttöjä pitää palvoa

31. tyttöjä ei saa nimitellä

32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä

33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)

34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata

35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata

36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla

37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille

38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta

39. tyttöjä pitää pussailla

40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä

41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu

42. tyttöjä ei saa suututtaa

43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon

44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.

45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.

46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle

47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo

48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä

49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin

51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo

52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan

53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää

54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)

56. tyttöjä pitää lepytellä

57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa

58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä

59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä

60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä

62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja

63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee

64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta

65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä

67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta

68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä

69. tyttöjä ei saa vetää letistä

70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä

71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.

72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla

73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet

77. tytöille pitää poimia kukkia, muttei tien vierestä ettei ne saa pöpöjä käsiinsä

78. kesäisin kuumalla säällä tytöille pitää ostaa jätskii, niin ne ilostuu

79. jos ulkona sataa, tytöille täytyy antaa jotain suojaksi, ettei niitten hiukset mee huonosti ja ettei ne vilustuis

80. joskus tyttöjä pitää yllättää järjestämällä jotain kivaa erilaista, tietystikki sellasta josta ne tykkää, et vaikka ostais mansikoita

81. tyttöjen polkupyörät täytyy puhdistaa jos niissä sattuu vaikka olemaan hämähäkin seittejä

82. tyttöjen selkää pitää rasvata sieltä mihi ne ei ite yltä (saako muualtaki)?

83. tytöt saa päättää mitä katsotaan telkusta, esim. luontoohjelmii

Alkuperäinen linkki http://users.livejournal.com/_idiootti/48155.html#cutid1 (kiitos siitä)

[Ei aihetta]Maanantai 20.08.2007 03:14

Muumipeikko

[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[ ] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[x] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[ ] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ ] ..se masentaa/masentaisi minua
[x] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[x] Olen mustasukkainen

5/9

Muumimamma

[ ] Annan aina periksi
[x] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[x] Olen ymmärtäväinen
[x] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[x] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita

6/9

Nipsu

[x] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[ ] Hyvä ruoka on heikkouteni
[x] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[ ] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[x] Olen pitkä
[ ] Inhoan kylmää

4/9

Pikku Myy

[ ] Olen pieni
[ ] ..mutta pirun pippurinen!
[ ] Puren
[ ] Pidän puoliani
[ ] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[ ] Olen tomera
[x] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä

2/9

Niisku

[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[ ] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[x] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ ] Työ/koulu on minulle tärkeää
[x] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[x] Haluaisin olla/olen keksijä
[x] Työnteko on hauskaa!

5/9

Muumipappa

[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[ ] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[ ]Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[ ] Menetän hermoni nopeasti
[x] Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen

2/9

Mörkö

[x] Viihdyn yksinäni
[x] tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[x] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[x] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Jäädytän kaiken, mihin kosken
[ ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[x] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä

5/9

Haisuli

[ ] Olen varsinainen kiusankappale
[ ] En piittaa seurauksista
[ ] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[x] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[x] ..mutta en sitä oikeasti ole
[ ] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[x] Minulla ei oikein ole ystäviä

3/9

Nuuskamuikkunen

[x] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[ ] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[ ]..vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ] Nautin ulkoilusta ja telttailusta

5/9

Hemuli

[x] Olen kohtelias
[ ] Olen luonnonlapsi
[x] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[x] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[x] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen

5/9

Surku

[x] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[ ] Tahtoisin olla joku toinen
[ ] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[ ] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.
[ ] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[ ] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas

1/9

Noita

[x] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[x] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ ] Liiallinen kiltteys ällöttää
[ ] Minulla on punaiset hiukset
[ ] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[ ] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ ] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[x] Saatan olla itsekäs

3/9

Piisamirotta

[x] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..
[ ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofinen
[x] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin

2/9

Vilijonkka

[ ] Olen hienostunut
[x] Olen kunnollinen
[x] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[ ] Olen pikkutarkka

3/9

Muumien Esi-isä

[ ] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[ ] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[ ] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[ ] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[x] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[x] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan

2/9

Ninni

[x] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[x] Minulla on huono itsetunto
[x] Olen kuin näkymätön
[x] En puhu lähes koskaan
[x] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[x] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[x] ..vaikka se onkin pelottavaa

8/9


Minä oon Ninni! :) tai muumimamma :)

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 02:50

Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?
[ ] Ei
[x] Kyllä!
[ ] Toisinaan

Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?
[ ] Joku muu avaa pulloni puolestani
[ ] Hampailla
[x] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[x] Pöydän reunalla
[ ] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[ ] Jollain muulla "työkalulla"
[x] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja

Rakastatko...
[] Ikuisesti
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[x] En tällä hetkellä ollenkaan
[x] En ole varma

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[ ] En, hinnasta riippumatta.
[x] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[] Takin sivutaskussa
[] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin

Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?
[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[ ] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[x] Suostun, mutta en vaadi.
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on.
[ ] En osaa sanoa

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[ ] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[ ] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[ ] Raamatun luomiskertomuksen esittämällä tavalla
[ ] Jumalan tekemänä, mutta ei kirjaimellisesti Raamatun esittämällä tavalla
[ ] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[x] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[x] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[ ] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[ ] Käsilaukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotia


Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Toisinaan

Mitkä ovat/oli lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[x] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[] Jokin muu aine:

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[x] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Ratsastus
[ ] Uinti
[ ] Muu laji:
[ ] En osaa sanoa
[ ] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[] Angelina Jolie - näyttelijä
[ x Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[x] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[ ] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja
[ ] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[x] Paris Hilton - seurapiiripimu (bileet)
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[ ] Wentworth Miller - Pakosarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pakosarjasta tuttu
[ ] Olen allerginen näille kaikille!


Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[] Harmaa
[x] Keltainen
[x] Musta
[x] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] vähä kaikki
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[x] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[ ] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[ ] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Niin?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[ ] En omista jääkaappia

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[x] Idols
[x] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[x] Suomen Robinson
[x] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[x] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[x] Unelmakämppä
[x] Unelmien poikamies
[ x Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[ ] Ehdottomasti en
[x] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Onko isäsi hyvä ihminen?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] On minua kohtaan
[ ] En osaa sanoa

Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?
[] Eivät
[ ] Kyllä
[ ] Asia on minulle merkityksetön
[x] En osaa sanoa

Hyväksytkö turkistarhauksen?
[ ] En
[ ] Kyllä
[x] En välitä
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[x] Masentunut
[x] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt


Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[x] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?
[ ] Kyllä
[x] En ole
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Toisinaan

Geeni- vai luomuruokaa?
[ ] Vain luomua. Jos mahdollista.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[x] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa.

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ]0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[x]6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ]yli 30 min

Mitkä asiat ovat sinulle pyhiä?
[ ] Harrastus
[ ] Isänmaa
[ ] Jumala
[x] Koti
[x] Kumppani
[ ] Lemmikkieläin
[ ] Perhe
[ ] Raha
[ ] Rakkaus
[ ] Sauna
[ ] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[ ] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä

Pitäisikö perintövero poistaa?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Mikä on perintövero?
[ ] En osaa sanoa

Mitä täytteitä haluaisit ehdottomasti välttää pizzassasi?
[ ] Ananas
[x] Anjovis
[ ] Aurajuusto
[ ] Basilika
[x] Chilikastike
[ ] Edamjuusto
[x] Fetajuusto
[x] Herkkusieni
[x] Jalopeno
[ ] Jauheliha
[ ] Kana/broileri
[x] Kananmuna
[x] Kanttarelli
[x] Kapris
[x] Katkarapu
[ ] Kebabliha
[ ] Kinkku
[ ] Kuivattu tomaatti
[x] Maissi
[ ] Mozzarella
[ ] Naudanliha
[x] Oliivi
[ ] Oregano
[x] Paprika
[x] Parsa
[x] Pekoni
[ ] Pepperoni
[x] Persikka
[x] Poronliha
[x] Porsaanfilesuikaleet
[x] Rucola
[ ] Salami
[x] Simpukka
[ ] Sinihomejuusto
[ ] Sipuli
[x] Siskonmakkara
[x] Smetana
[x] Suolakurkku
[x] Tatti
[x] Tofu
[x] Tonnikala
[ ] Valkosipuli
[ ] Vuohenjuusto
[ ] En syö pizzaa muutenkaan

Mihin rusinat kuuluvat?
[x] Maksalaatikkoon
[x] Simaan
[x] Pullaan
[ ] Yäk, ei mihinkään!

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[x] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[ ] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Oletko jo liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?
[x] En ole
[ ] Olen
[ ] En muista

Kumpi laitetaan leivällä päällimmäiseksi?
[ ] Juusto
[x] Makkara
[ ] En syö makkara/kinkkuleipiä
[ ] En syö juustovoileipiä
[ ] Asialla ei ole mitään merkitystä

Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?
[x] Epäluotettavuus
[ ] Epämiellyttävä ulkonäkö (mutta kauneus on katsojan silmissä)
[ ] Itsepäisyys (liika sellainen)
[ ] Itserakkaus
[ ] Kouluttamattomuus (alhaisempi koulutus kuin sinulla)
[ ] Köyhyys
[x] Mielenterveysongelma
[ ] Nörtteys
[x] Sovinnaisuus (liika sellainen]
[x] Tupakointi
[ ] Työttömyys
[ ] Uskonnollisuus
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[ ] Yksinkertaisuus
[x] Ylimielisyys

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[ ] En
[ ] Kyllä
[x] En osaa sanoa

Kannatatko kuolemantuomiota?
[ ] En
[x] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[x] Ampuma-ase
[x] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa


Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[x] Vaihtelee

Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?
[ ] Ei, ihmishengen ylläpitäminen on itseisarvo, ihmisen tahdosta riippumatta
[ ] Ei, käytännöllisistä syistä: kuka on oikea päättämään kuolemasta, edes ihminen itse?
[ ] Kyllä, ihmisen tulee saada vapaasti päättää kuolemastaan
[x] Kyllä, mutta vain vakavissa sairauksissa ja vammoissa, joista paraneminen liki mahdotonta
[ ] En osaa sanoa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[x] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[ ] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[ ] Tietokoneen kellosta
[ ] Ulkoisesta julkisesta kellosta
[x] Videonauhurista / DVD-soittimesta / TV:stä
[ ] Muualta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille mm kaupassa tms
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa

Seisooko lopussa kiitos?
[ ] Ei
[] Kyllä
[] Riippuu tilanteesta
[x] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2007 15:58

Nunna meni luostarin puutarhaan ja näki siellä alastoman puutarhurin.
- Mikä tuo on? nunna ihmetteli ja osoitti puutarhurin määrättyä paikkaa.
- Se on elämän puu, selitti puutarhuri; kun sitä koskettaa, se alkaa kasvaa.
Hämmätyksissään nunna meni kertomaan näkemästään abbedissalle.
- Älä olleenkaan usko häntä! varoitti abbedissa. - Minulle hän väitti, että se on trumpetti, mutta vaikka kuinka puhalsin, ei siitä lähetynyt ääntäkään.

Näin...Maanantai 30.07.2007 20:50

Poika suuteli tyttöä ja alkoi itkeä.
- No mikäs sulle nyt tuli? ihmetteli tyttö.
- Kun äiti sanoi, että jos suutelee tyttöä, niin siitä voi kuolla, ja minä tunnen, kuinka minun alapääni alkaa jo jäykistyä!