IRC-Galleria

Cattie

Cattie

Filosofian Maisteri

KEVÄT.Tiistai 06.03.2007 15:41

koulussa oli tylsää, joten lähdimme lounaan jälkeen paulan kanssa ajan kuluksi kävelemään kaiharin kyläkaupalle ostamaan karkkia ja pepsi maxia^^. olen jo muutamia päiviä hehkuttanut kevään tuloa, mutta nyt sain siitä varmuuden. se oikeasti tulee!!
kylänraitti oli sula ja aurinko paistoi niin että silmiä häikäisi. ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuoksui keväälle. takaisin voitsille tultuamme jäätiin tupakkapaikalle istumaan ja ihmettelemään. aurinko paistoi selkään ja oli mielettömän lämmin.
arkin keikka, lontoo, provinssi... kaikki mahtuu muutaman kuukauden sisään. elämäni mielenkiintoisin lukukausi on lopuillaan, mutta toisaalta, uudet haasteet odottaa. tavallaan venailen jo koulun loppua, vaikka tiedän, että kyllä tänne ikävä tulee. kaikkein mielenkiintoisimmat proggikset tosin on vielä edessäpäin.
voitsi on ihana mutta kesä on ihanampi.
nyt on, rakkaat ystävät, kevät!!

jellou!Perjantai 16.02.2007 12:10

sain just väinön taiton valmiiksi. tai no, oman aukeamani etv-linjasta. taittaminen on kivaa! lähdetään parin tunnin päästä karon kyydissä espooseen. paula tulee meille yöks, jeah!! tänään on 6. linjassa reggae-bileet!! mennään sinne wimpun ja nellan ja nooran kanssa.

keskiviikkona tuli oltua humalassa. meillä oli ystävänpäivätanssit, pukeuduttiin hienosti ja tanssittiin :D terska oli mun avec. oli kyllä hauskaa, varsinkin kun dj sarkkinen soitti meille LONDON CALLINGIN!! lähdetään nimittäin lontooseen, minä paula ja sini. eipä whissii tuu hyvä reissu!! ihanaa. tulisipa nopeasti kevät ja arkin keikka ja lontoo!!

ensi torstaina mulla on työhaastattelu huippulaatulehti Katsoon :D kesätoimittajaksi siis, olisi mahtavaa saada se paikka. toimitus keskellä punavuorta ja päätoimittaja vaikutta ihan mielettömältä tyypiltä, mitä nyt oon sen kanssa maileja vaihellu. pitää valmistautuu hyvin.

sunnuntaina pikku-papu saa vihdoin nimen. jännää.

olan nimmari tissisTorstai 18.01.2007 13:56

THE ARK TULEE TAVASTIALLE!! taivas<3

vuotta!!Tiistai 02.01.2007 02:53

2007 jee. en oo kauheesti päivitelly.. no samapa tuo, omaksi iloksenihan mä tätä kirjottelen ;> olen nyt siis espoossa, viikko vielä lomaa ennen paluuta voitsille.

paula lähti tänään, se oli meillä viettämässä vuodenvaihdetta. oltiin tapamme mukaan erittäin hyväkäytöksisiä ja selviä. jeah sure!! perjantaina käytin sitä swengissä, jossa tutustuimme amerikkalaiseen elokuvaohjaajaan :DD pelottava tyyppi. eilen sitten aloteltiin vähän mariannella töölössä, jonka jälkeen kissanainen ja koulutyttö suuntasivat pacificoon naamiaisbileisiin. oli hauskaa, mitä nyt satun muistamaan. jatkoilla oltiin jossain IHAN random yksiössä kalliossa. ilta meni loppujen lopuksi hyvin, hävitin ainoastaan ripsivärin ja toisen korvani :DD en enää ikinä juo halpaa kasaria!! :D

keskiviikkona matkustan wimpun kanssa tampereelle (kyllä, wimpsukka on palannut maailmalta!!<33) manzanan musavideon kuvauksiin. markus hoitaa sitä ja otti meijän koululaisia siihen esiintymään. istutaan baarissa ja juodaan olutta. rankkaa hommaa!! ;D

aattelin aloittaa keskiviikon jälkeen tipattoman tammikuun. tää alkaa oikeesti vähän karkaa käsistä :P

hommat alkaa vähitellen taas kasaantumaan.. pitäis hankkia työharjottelupaikka, katella kesätöitä, varata kakkosvaihe, lukee uusintatenttiin, tehdä joululoman etätyö, kirjottaa pääkirjotus puolivuotisjulkaisuun... no, ehkä klaaraan tän jotenkin..

mitäs vielä, duunissa on yllättävän hauskaa. kiva nähdä porukoita pitkästä aikaa. nyt kun en tavallaan oo oikeesti siellä töissä otan kaiken vielä rennommin kun eilen. vähän kyllä hajois pää jos pitäis jonk mäkki-välivuoden :PP toi lukion ohessa -homma oli ihan tarpeeksi.

joulukin tosiaan meni, siitä ei oo paljoo sanottavaa sain kivoja lahjoja jee, mummot oli yhtä dementoituneita kuin ennenkin. väriä iltaan toi papu, kipan ja villen 3 vikkoinen kääryle. ihana pieni vaavi!!! sen pää oli appelsiinin kokonen!! :D

äskön katsoin antin kanssa tokio driftin. mulla on ihana pikkuveli<3

hei joujou.Torstai 16.11.2006 19:33

heymoy.

olen iiiiloninen :> koko päivän on ollut niin hyvä fiilis, siihen on kyllä tavallaan syynsä mutta niitä en täällä rupea erittelemään :) meillä oli valokuvauspäivä (pitää siis ottaa typeriä kuvia ohjeiden mukaan), eikä siis normaalia koulua ollenkaan. käytin päivän hyödyksi räpsimällä kuvat mahdollisimman nopeasti ja pelaamalla biljardia. AINIIN ja kävin haastattelemassa musavideo-porukkaa valokuvaajani hannen kanssa!!

meillä on siis opistolla tekeillä musavideo bändille nimeltä matt pistol project. etv-linja toteuttaa sen, ja sen tarkoitus on mennä ihan ulkomaillekin levitykseen. bändi on lupaava tulevaisuuden nimi, ettäs tiedätte!!

mä siis varasin itelleni mahdollisuuden tehdä musavideo-proggiksesta lehtijutun, ainakin nyt koulun lehteen ja luultavasti sitä myydään myös lähialueen paikallissanomalehtiin. tänään kävin kyselemässä alkutunnelmia ja otettiin kuvia lavasteiden kokoamisesta. meidän juhlasaliin nimittäin rakennetaan juuri ränsistynyttä talonhökkeliä, missä osa kohtauksista kuvataan. itse kuvaukset on sitten viikon päästä, ja pääsen tietty seuraamaan niitä ja haastattelemaan bändiä ja kaikkea!!<3

oon nyt niin innoissani tästä uusimmasta projektista, että kouluhommat on vaarassa jäädä taka-alalle. yliopistotentti on maanantaina, enkä ole lukenut edes neljäsosaa kirjoista. hyvin menee. muutenkin hommat alkaa jäädä rästiin, mutta just nyt oon niin iloinen että ei haittaa!! :D itketään vasta sitten, kun todistuksessa lukee hylätty, hahaa :)

oltiin muuten eilen paulan ja hannan kanssa superhyvällä keikalla tampereen klubilla. bändin nimi oli viola, ja aaaah se laulaja<3 :DD tultiin sitten kimppataksilla sarkkisen kanssa opistolle ja piipahdettiin pubissa, jossa sitkeimmät vielä istui ryypiskelemässä. meillä humala oli kuitenkin jo sen verran laskenut ja vaihtunut väsymykseksi, että hiivimme pian kipinään nukkumaan.

huomenna espooseen ja annariinan synttäreille ja baariin ja vaikka minne!! jeejee, ah, elämä on ihanaa :)

darrarraaLauantai 11.11.2006 21:41

huh, en ole kirjoittanut piiitkään aikaan. eilen käväistiin tellun ja hennan kanssa tampereen yöelämässä.. homma meni suoraa sanotusti nappiin. oltiin hyvin humalassa. itse nukuin baarissa tyytyväisenä melkein tunnin muiden yrittäessä tökkiä hereille. lopulta heräsin täysin pirteänä, ja halusin jatkaa juhlintaa, mutta tellu ja henna olivat siihen mennessä ehtineet oksentaa kahdeksan kertaa ja halusivat kotiin. talsimme bussiin, johon tellu oksensi. pispalan kohdalla t hyppäsi ulos ja tuli taksilla takaisin opistolle. 40 euroa kotimatkaan, ei paha.

tää päivä on menny jumittamiseksi, vaikka pitäisi tehdä artikkelia. huomenna sitten. mennään illalla käymään opiston pubissa bilistä pelaamassa. täällä on lyhytkurssilla jotain nuoria, joten täytyy käydä tsekkaamassa. nyt voisin mennä kipinään syömään vaihtoehtoisesti makaroonia tai ranskalaisia.. hmm.

henkka uhkasi yllättää meidät ja tulla opistolle sammumaan. mielenkiintoista.

kotona on kivaa.Perjantai 03.11.2006 03:46

Vastaa kysymyksiin yhden esittävän artistin kappaleiden nimiä käyttäen.

The Ark

1. Oletko nainen vai mies?
- A virgin like you

2. Kuvaile itseäsi.
- Beauty is the beast

3. Mitä tunnet itseäsi kohtaan?
- Tired of being an object?

4. Kuvaile ajatuksiasi tällä hetkellä?
- Tell me this night is over

5. Kuvaile tämänhetkistä elämänkumppaniasi?
- You who stole my solitude

6. Kuvaile paikkaa jossa asut tällä hetkellä?
- Where the winds blow

7. Jos voisit mennä ihan mihin tahansa, minne menisit?
- Let your body decide

8. Paras ystäväsi?
- Rock City wankers

9. Minkä toiveen haluaisit toteutuvan?
- Deliver us from free will

10. Tiesitkö että?:
- One of us is gonne die young

11. Millainen ilma on tällä hetkellä?
- Silent is the rain

12. Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Bottleneck babiturate

13. Mitä elämä on sinulle?
- Clamour for glamour

14. Mikä on paras neuvo jonka voit muille antaa?
- It takes a fool to remain sane

15. Jos voisit vaihtaa nimesi, mikä se olisi?
- Laurel Wreath
huh, niin rankat pippalot keskiviikkona, että vasta nyt kykenen kirjottamaan!! meiningit eli aloittelut alkoivat kuuden aikaan hannan ja paulan huoneessa tyttöjen voimin. pian myös joonas liittyi seuraamme. pelattiin juomapeliä ja tehtiin hannan kanssa joonakselle keesi, kun se sitä halusi. tämän innoittamana tein kaikille hienoja tupeerauskampauksia ja innostuin itsekin herättämään nuoruusaikojeni tyylin pörröttämällä hiukset ja laittamalla paljon alakajaalia.

meno koveni iltaa kohti ja siirryimme puukstaaviin, jossa oli tapansa mukaan koossa suuri ja sekalainen joukko juopuvia opiskelijoita. pelasimme "tehtävä vai tehtävä" -nimellä kulkevaa peliä, jonka keskeisimpänä tarkotuksena oli saada mahdollisimman monet ihmiset pussailemaan keskenään.

baariin saavuimme ennen yhtätoista, jollon kova karaokemittelö oli jo täydessä käynnissä. ehdimme kuitenkin laulaa sinin kanssa himiä (hauksaa oli ja kamalalta kuulosti) ja tietysti toimia tapamme mukaan taustatanssijoina saijan ja pinjan ketsuppi laulu -esityksessä.

jatkot olivat puukstaavissa (jossa ville sai älyttömän mahtavan idean riisua vaatteet ja imuroida musiikin tahtiin), mutta siirryimme villen, paulan ja hannan kanssa pian kipinään. illan viimeisenä tempauksena ville ja juho päättivät juosta munasillaan pitkin kipinän käytäviä ja vierailla kaikissa tyttöjen huoneissa.

ainiin, urban legendin mukaan yhteistiloissa oli naitu. mielenkiintoista...

ei muuta tällä kertaa. ja kaikkia kiinnosti? :DD
PARIISI! oli aivan mahtavaa!! näin eiffelin (ja kivuttiin toiseen kerrokseen), notre damen, sacre corin (entiiämitenkirjoitetaan), seinen, riemukaaren, moulin rougen, champs elyseen, söin intialaisessa vesipiippu-ravintolassa, salakuljetin kaljaa disney villagen baariin, juttelin skottilasen Scottin kanssa skottibaarissa, kävin disney landin backstagella ja tietysti shobailin. ja parasta kaikista oli tietty WIMPSU<3 pariisi on ihana kaupunki, vaikka ei lontoota voitakaan. tahdon pian takaisin!!

sitten arkisempiin asioihin eli back to voitsi. saavuin opistolle to iltana ja kuulin ensimmäisenä tietysti kuumimmat juorut. jäin tänne viikonlopuksi, ja eilen saatiin tyttöjen kanssa (minä, tellu, arja, pinja, helena+myöhemmin sini) loistava idea laittaa kaikille irokeesit ja mustat rajaukset. kuunneltiin punkkia ja ssaatiin pasikin innostumaan mukaan leikkiin. kilju vain puuttui, mutta onneksi senkin sai korvattua kaljalla. iltaan kuului olennaisena osana myös tiukka erä käytävämölkkyä, jonka taisin hävitä.

käytiin näyttäytymässä puukstaavissa ja onnistuttiin houkuttelemaan joonas kuskiksi kylille. pyörimme hetken ylöjärvellä, missä meno oli kuitenkin niin kuollutta, että päätimme suunnata väljemmille vesille eli tampereelle. käytiin moikkaamassa juhaa, joka oli enemmän tai vähemmän innoissaan yllätyksestämme. pelasimme hetken kitaransoittopeliä juhan kämppiksen play stationilla ja lähdimme takaisin. neljän keesimimmiä takapenkillä ja yksi edessä herätti kunnioitettavaa hämmennystä kanssa-autoilijoissa ja muutama satunnainen kuski olikin ajaa ojaan meidät nähtyään.

aamulla oli hiuksissa selvittelemistä, mutta ilta oli toki ikimuistettava. kuvia luvassa joskus.

keksiviikko!Keskiviikko 11.10.2006 16:22

jeejeejeesus! tänään viunaa.
eilen kirjoitin mun saarela-kolumnin loppuun ja nukuin luennoilla. käytiin joonaksen autolla kirppiksellä ja alkossa ja kaupassa ja sitten tultiin kotiin keittämään makaroonia. katottiin paulan kanssa kaks tuntii placebon videoita ja oli parasta<3 jauhettiin vielä sinin ja paulan kanssa muutama tunti kaikkea surkuhupaisaa miehistä ja elämästä ja muusta ja sitten painuin pehkuihin. tällä on niin siistiä vaan olla ja hengata ilman, että koko ajan sattuu ja tapahtuu ympärillä!! mahtavaa!!

mun ja paulan motto tälle illalle: MUISTA KÄYTTÄYTYÄ HYVIN.
olen siis äärettömän cool ja makee tänään! (niin vissiin!)

Hyvää (keski)viikonloppua arvon toverit!