IRC-Galleria

Ceira

Ceira

Mikä tää sydän juttu on? :D Kiitoksia sydämist!
Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.
Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niin kuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

Onpas surullinen tarina. Tiistai 29.04.2008 00:16

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.


"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä kuva päiväkirjaasi

^^ Tiistai 22.04.2008 02:28

What a kiss means.Share

*Kiss on the stomach
"lets have sex"
*Kiss on the Forehead ----"Forever you will be mine"
*Kiss on the Ear ---"I'm horny"
*Kiss on the Cheek ---"We're friends"
*Kiss on the Hand ---"I adore you"
*Kiss on the Neck ---"We belong together"
*Kiss on the Shoulder ---"I want you"
*Kiss on the Lips ---"I love you" OR "I want you"

What the gesture means...
*Holding Hands ---"We can learn to love each other"
*Slap on the Butt ---"That's mine"
*Playing with the Ear ---"I can't live without you"
*Holding on tight ---"Don't let go"
*Looking into each other's Eyes ---"Don't leave me"
*Playing with Hair on Head ---"Tell me you love me"
*Arms around the Waist ---"I love you too much to let go"
*Laughing while Kissing ---"I am completely Comfortable with you"

--Advice-- * Don't ask for a kiss, take one.
*If you were thinking about someone while reading this, you're definitely in Love.

--Requirements-- *Post this again after reading!! Or you will have a bad year of Relationships.

If you LIKE, LOVE, OR MISS someone right now and can't get them out of your head then Re-post this within One Minute and Whoever you are missing will surprise you. Repost this as "What a kiss means."

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 21:15

Jee, jee , vihdoinki sain laitettuu kuvii mein Roopesta ^^. Ois kiva laittaa noit jotain videoitakin mut ei onnistu. Lisää kuvii tuol. et sinne kattoo vaan 8) ---> Ceira&album_id=1560141

PölleröinTorstai 10.04.2008 20:39



[x]Rakastunut
[ ] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole aivan varma

Missä säilytät kännykkääsi?

[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?

[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[x] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut

Minkä väriset hiukset sinulla on?

[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[x] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?

[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[ ] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[x] Minulla ei ole kotiavaimia

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa.
Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?

[x] Orlando Bloom - näyttelijä
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Justin Timberlake - muusikko, näyttelijä jne.
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[x] Kimi Räikkönen - formulakuski
[x] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[x] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[ ] Wentworth Miller - Pako-sarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pako-sarjasta tuttu Sucre
[ ] Olen allerginen näille kaikille

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?

[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[x] Ruskea
[x] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mistä olet riippuvainen?

[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[x] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?

[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?

[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Mo"
[ ] "Niin?"
[x] "Joo?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla ("hä?", "no mitä?")
[/] Omalla etu- ja sukunimellä (jos joku tuntematon soittaa)
[/] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?

[ ] BB
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[/] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Talent
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[/] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?

[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?

[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[/] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?

[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?

[x] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[ ] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Oletko liukastunut (ja kaatunut) kuluneena talvena?

[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?

[x] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa
Olen:
[x] tyttö
[] poika

[] alle 12v. vanha
[] 12-15v.
[x] 15-20v.
[] yli 20 v.

[x] brunette
[] blondi
[] punapää
[ joku muu, mikä?

Omistan:
[x] oman huoneen
[] se on iso
[x] se on pieni
[] oman kämpän
[] se on iso
[] se on pieni
[x] koiran
[ ] kissan
[] käärmeen
[ ] hevosen
[] gerbiilin
[] hiiren
[] rotan
[] hamsterin
[] marsun
[] chin chillan
[] linnun
[ ] jonkun muun lemmikin, minkä?
[x] tietokoneen
[] mp3:n/Ipodin
[x] kameran
[x] kännykän
[x] television

Olen:
[ ] koulussa
[x] lukiossa
[ ] amiksessa
[] opiskelen jossain muualla, missä?
[] töissä
[] työtön

Tyylini on:
[x] tavis
[] pissis
[] fruttari
[] emo
[] gootti
[] hevari
[] lolita
[] rokkari
[] joku muu, mikä? (EMT O_O lol. )

Olen:
[x] pitkä
[] lyhyt
[x] sosiaalinen
[x] puhelias
[] hiljainen
[] ujo
[] rohkea
[/] hauska
[] tylsä
[x] luotettava
[] epäluotettava
[x] myötätuntoinen
[] kunnianhimoinen
[x] villi
[/] rauhallinen (vaihtelee niin paljo...)

Suhteet:
[x] minulla on paljon hyviä ystäviä
[] minulla ei ole paljoa ystäviä
[x] minulla on paljon kavereita
[] minulla ei ole pajoa kavereita
[] minulla ei ole ollenkaan kavereita tai ystäviä
[/] viihdyn yksin
[] olen yksinäinen, enkä pidä siitä
[] en viihdy ollenkaan yksin
[x] minulla on poikaystävä Elkääkä te kyselkö.
[] minulla on tyttöystävä
[] minulla on puoliso

Tulevaisuus:
[x] aion matkustella paljon
[x] hankkia työn
[x] hankkia pienen perheen (1-2 lasta)
[ ] hankkia keskikokoisen perheen (3 lasta)
[] hankkia ison perheen (4 -->)
[] aion elellä sinkkuna
[] aion elellä parisuhteessa, mutta en aio hankkia perhettä
[/] aion hankkia lemmikin/lemmikkejä (jos se yks rakki elää viel 2½ vuoden pääst ni ei tari hankkii)
[] aion muuttaa ulkomaille asumaan lyhyeksi aikaa
[] aion muuttaa ulkomaille asumaan pidemmäksi aikaa
[x] aion muuttaa ulkomaille asumaan pysyvästi
[] aion ryhtyä laulajaksi tai näyttelijäksi ja tulla kuuluisaksi
[ ] aion muuttaa maalle
[x] aion muuttaa kaupunkiin
[/] oma kotini tulisi olemaan kerrostalossa (vähä riippuu..)
[] rivitalossa
[] paritalossa
[ ] omakotitalo
[/] vuokrakämppä (vähäse riippuu.. )
[] extrasuuri huvila!

Unelma-ammattini olisi:
[x] palveluammatti missä saisin auttaa ihmisiä (Psykologi =] )
[] toimitusjohtaja tai joku muu johtajatyyppi
[] ammatti, jossa mitattaisiin kädentaitojani
[] toimistohommat mulle, kiitos
[] olisin ihan vaan duunari, kiitti vaan.
[] jotain muuta, mitä?
[] en hanki työtä ollenkaan.

Unelmalomakohteeni on:
[] Ihana shoppailukaupunki
[ ] Trooppinen paratiisi
[x] Ihana laskettelupaikka
[] Sademetsässä seikkailua
[x] Safarikierros
[ ] Mökkiloma
[] Matkailuautolla/vaunulla ympäri Suomen
[] Ruotsin risteily
[ ] Joku muu, mikä?

Ihanin vuodenaika:
[/] Kevät
[x] Kesä
[] Talvi
[/] Syksy
[] Kaikki ovat yhtä ihania
[] En pidä mistään vuodenajoista

Harrastukseni:
[] kilpatanssi
[] tanssi
[] dataus
[] ratsastus
[x] maalaaminen/piirtäminen
[] jokin muu urheilulaji, mikä?:
[] soitan jotakin instrumenttia, mitä?:
[x] jokin muu harrastus: kirjottaminen, musiikin kuuntelu, yms yms yms yms yms.
[] en harrasta yhtään mitään

Koulu on/oli:
[/] yhtä tuskaa
[/] hauskaa (Vaihtelee liikaa.. -_- )
[/] tosin vain kavereiden takia
[] menestyn hyvin
[] menestyn huonosti
[] ei voi vähempää kiinnostaa
[] koulu on ihanaa!

Kirjat/Lehdet:
Luen:
[ ] Demiä
[] Miss Mixiä
[ ] Juorulehtiä, kuten Seiskaa ja Ohoa.
[] Cosmopolitania
[] Aikuisempien naisten lehtiä kuten Eevaa
[] Tekniikan Maailmaa
[] Perhe/Vauva- lehtiä
[] GTI:tä
[] Keltaista Pörssiä
[x] Sanomalehtiä kuten Helsingin Sanomia ja Aamulehtä
[] jotain muuta:
[] En lue lehtiä ollenkaan
Kirjat:
[/] Dekkareita
[x] Tositarinoita
[x] Nuorten kirjoja
[x] Seikkailuromaaneja
[/] Historiallisia kirjoja
[] Jotain muita, mitä?
[] En lue kirjoja ollenkaan

TV:
Näitä katselen:
[] Lääkärisarjoja, kuten Chicagon lääkärit ja ER
[x] House
[ ] Salatut Elämät
[] Huippumalli haussa
[] Pako
[] Täydelliset naiset
[] Amerikkalaisia realityohjelmia
[x] Katson dokumetteja
[x] Rikossarjoja kuten C.S.I ja Ilman johtolankaa (C.S.I MIAMI O_O )
[x] Pimp My Ride ja muut MTV:n sarjat
[x] Hauskat kotivideot
[ ] Huuma
[] Selviytyjät
[] Kauniit ja Rohkeat
[] Lemmen Viemää
[] Katson jotain muuta ohjelmaa, mitä?
[] En katso ollenkaan televisiota

Näistä aineista pidin/pidän koulussa:
[] Matikka
[] Äidinkieli
[x] Englanti
[/] Ruotsi (se opettaja o kyl mahtava, pääsin jopa täst kurssist läpi XD)
[x] Kuvaamataito
[ ] Kotitalous
[] Musiikki
[ ] Uskonto
[] Historia
[] Biologia
[] Maantieto
[] Terveystieto
[] Ympäristöbiologia
[] Kaupalliset aineet
[] Viestintä
[/] Muut kielet, mitkä? (ranskan tunnit kyl ol viimevuan mahtavii. "Patonkimiehet" ol paras aihe)
[] Käsityöt
[] En pidä mistään kouluaineista

Koulussani:
[] Opettajat ovat kaikki ärsyttäviä
[] Opettajista jotkut ovat ärsyttäviä
[x] Kaikki opettajat ovat mukavia

Mielipide gallupista:
[] Ihan surkee
[ ] OK
[x] hyvä
[] tosi hyvä
[] liian lyhyt
[] liian pitkä

Pölleröin tän. Keskiviikko 09.04.2008 20:42

01. oletko koskaan ollut rakastunut: Olen
02. uskotko rakkauteen: Juu
03. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: Toivottavasti en.
05. onko kukaan särkenyt sinun sydäntä: Ehkä.. Ei ainakas kokonaa.
06. oletko koskaan ihastunut ystävääsi: En
07. oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: Juu.
08. pelkäätkö sitoutumista: En.
09. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: Emt.
10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: Useimmiten :D.

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. rakkaus vai raha: Rakkaus
02. vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Jottai jälkimmäisist, mieluummi ei mittää.
04. yhden yönjuttu vai suhde: Suhde
05. tv vai internet: internet >.<
06. pepsi vai cola: Ei välii
07. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: Jos ny kuitenki toi jälkimmäine
08. värilliset vai musta-valkokuvat: Värilliset
09. puhelimitse vai kasvotusten: Kasvotusten
10. messenger vai sähköposti: Messenger

10 OLETKO KOSKAAN

01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: Jeps,jeps.
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: Emmä muista.. En ainakaa viime aikoin.
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Ehkä, juu.
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: En.. (vielä!)
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: En.
07. oletko koskaan välittänyt jostakusta niin paljon, että se sattuu: Joo, olen.
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: En o iha kyl itkeny. Mitä ny kostunu silmä vähä :D.
09. oletko koskaan karannut kotoa: En.
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: Tosi monta kertaa.

10 OLETKO

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Todellakin (!!! )
02. oletko iloinen: Juu....
03. puhutko kenenkään kanssa: En just täl hetkel.
04. oletko tylsistynyt: En.
05. oletko saksalainen: En.
06. oletko venäläinen: En.
07. oletko koulussa: En.
08. oletko kynttilöiden polttaja: Enn.
09. oletko idiootti: Joo. Mutta näin on hauskempaa.
10. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: Kyllä, kyllä. ^^
Roope pitää mun huonetta kusihuoneena -_-. Tänään luuttusin kaiken pois :<. Ja tänää oli muute psykkan koe. ja huomen yhteiskuntaopin koe. ._. :>. Psykka = <3










P.S Ropsu= Roope = Mein hauvavauva. ^^. Roope Ropuli The Ripuli.

No juust jooooh :/Keskiviikko 30.01.2008 17:11

Ikäsi?
10 tai alle Kello kuusi aamuyöllä
11 Keskellä kirkasta päivää
12 Välitunnilla
13 Lounastauolla
14 Keskiyöllä
15 Puoli kahdeksalta illalla
16 Pikkuveljen nukkumaanmeno aikaan
17 Kesällä
18 tai enemmän Jouluna

Etunimesi alkukirjain?
A. nuolin
B.paukuttelin
C. katselin
D. paskoin
E. hakkasin
F. söin
G. muussasin
H.panin
I. kuuntelin
J. kirjoitin
K. maistelin
L. join
M. jahtasin
N. Halailin
O. vakoilin
P. suutelin
R. ajelin
S. Tiskasin
T. Raiskasin
U. Pelasin
V. Ryyppäsin
Y. Yrjösin

Syntymäpäiväsi
1. Kiimaisena
2. Iloisena
3. Rentona
4. Vakavana
5. Hölmönä
6. Hulluna
7. Kauhistuneena
8. Nolona
9. Meikit valuneena
10. Vihaisena
11. Hysteerisenä
12. Surullisena
13. Kännissä
14. Anteliaana
15. Ihan helvetin väsyneenä
16. Pelokkaana
17. Laiskana
18. Masentuneena
19. Voittajana
20. Tyhmänä
21. Puolikuolleena
22. Kipeänä
23. Erakkona
24. Passiivisena
25. Apaattisena
26. Lauhkeana
27. Riemukkaana
28. Rikkaana
29. Hanipöönä
30. Ötökkänä
31.Tarmokkaana

Syntymävuotesi?
1987 tai alle kikattaen
1988 aivastellen
1989 kirkuen
1990 töllöttäen
1991 keimaillen
1992 löyhkäten
1993 Tanssien
1994 Kovat lerpattaen
1995 haistellen
1996 sormia napsutellen

Paras koulunumerosi?
4 Hellästi
5 Mahtavasti
6 Ihkusti
7 Nopeasti
8 Kamalasti
9 Haitallisesti
10 Kiimaisesti

Syntymä kuukautesi?
Tammikuu leijonaa
Helmikuu Taulua
Maaliskuu Veljeäni
Huhtikuu Kaljaa
Toukokuu Fisua
Kesäkuu Karkkia
Heinäkuu Parasta ystävääni
Elokuu Radiota
Syyskuu Tietokonetta
Lokakuu Kuralätäkköä
Marraskuu Vaatekaappia
Joulukuu Äitini pomoa

Hiustesi väri?
Punainen - Uimahallissa
Tummanruskea -kirkossa
Vaaleanruskea - Mahtavalla loma jahdilla
Vaalea -Karhun luolassa
Musta - autotallissa
Kirkuva blondi -roskapöntössä
Maantien väriset - Keittiön pöydällä
jotain muuta? - Puiston kiipeilytelineessä

Missä olet nyt?
Omassa huoneessa -koska se nyt vaan tuntu niin helevetin hyvältä idealta
Oman kodin huoneessa - koska mua panetti
oman kodin Keittiössä - Koska äiti käski
Kaverilla - koska mua oksetti
Koulussa - Koska sillä oli paita

Silmiesi väri?
Ruskeat -Mummo on ylpeä musta
Ruskeanvihreät -Että oli ihanaa
Vihreät -Nautin kyllä
Siniset -Muistelen sitä vieläkin kauhulla
Vaaleansiniset -Otetaan uusiks heti huomenna
Sinisenharmaat - Mua pelottaa,käyn nykyisin terapeutilla,traumat... Trau-mat...
Harmaat - Onneks selvisin hengissä!!
~~~~
Kesällä maistelin Kännissä töllöttäen Haitallisesti Tietokonetta kirkossa -koska se nyt vaan tuntu niin helevetin hyvältä idealta, -Nautin kyllä
~~~~
Ei sit tylsempää voinu tulla ~_~
ROOOOPE MUN BEIBEEEH!!! ...Siis beibikoira. 3kk. IHANA! ^^ LUTUNEN!!! Oksens mun päälle autossa kun oltiin tavattu. ^^.. Ei se mitään!