IRC-Galleria

Elämä on toisinaan epäreilua, mikä tuskin on uusi tieto kenellekkään.
Elämä on myös mahtavaa, jos on ympärillä ihmisiä, jotka tekevät siitä mahtavaa.
Elämä on rasittavaa, väsyttävää ja turhauttavaa.
Elämä on ihanaa.
Elämä on tehty elettäväksi.
Elämä on mahdollisuus, joka on tehty käytettäväksi.
Nimim. Totally NoLife.

Kuten saattaa huomata, tylsyys iski taas... Mutta sitähän se elämä on. (Okei, tappakaa mut tuon lausahduksen takia) Viikonloppu on siis ohi ja huomenna alkaa taas jumitus koulussa, onneksi ei kuitenkaan ole kuin yksi kokonainen viikko ja sitten joululoma <3

Päivän/viikon/kuukauden biisi on Burzumin Dunkelheit.

Tänään katsoin pitkästä aikaa The Nightmare Before Christmasin. En muistanutkaan, että se oli niin loistava elokuva. Ja mikä työ siinä on ollut tehdä sitä... Kunnioitan suuresti elokuvan tekijöitä. *fiilistys* TNBC:stä tulee hyvälle tuulelle, koska se on kovin erilainen animaatio ja hahmotkin ovat niin sympaattisia. Okei, ehkä en kehu enää, vaikka aiheesta "miksi Painajainen ennen joulua on hyvä leffa" voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin. Rrrakastan Burtonin leffojen visuaalisuutta <3
Tuosta tulikin mieleeni, että siitä on liian kauan aikaa, kun olen katsonut Päättömän ratsumiehen. Asialle on tehtävä jotain, ensi tilassa.

Turhauttavaa. Tylsää. (Tähän väliin joku viisas sanoisi, että elämä on...)
Nyt alkaa pahasti vaikuttamaan siltä, että tästä päiväkirjasta olisi tulossa Sorrowbringerin virallinen valituskirja, asialle on siis tehtävä jotain. Kenties elämän hankkiminen helpottaisi asiaa. Mutta minkäs teet, kun vittuuntuneena on helpompi kirjoittaa.
Voisin kertoa jotain mielenkiintoista tästä päivästä, mutta todellisuudessa heräsin liian myöhään, jumitin telkkarin ääressä ja nyt tässä. Siitä on vaikea kehitellä mitään elämää suurempaa kertomusta.
No joo, ehkäpä taas suosiolla jätän tämän tähän, parempaa päivää ja iloisempaa mieltä odotellessa.

Ja tätä kirjoittaessa soi Machine Menin Dream & Religion, tutustukaa välittömästi tähän loistavaan bändiin :D

Kyllä se on sitten hauskaa päästä takaisin sivistyksen pariin, ei sitä taas oltukkaan kuin 29 tuntia ilman sähköä. 29 tuntia! On niin luksusta, kun ei tarvitse lukea kynttilänvalossa, voi juoda kahvia ja näkee eteensä kävellessään. Kyllä se sähkö on sittenkin mukava asia.
Aamulla jopa matkassa bussipysäkille oli jonkinlaista survival-henkeä, katuvaloista ei ollut tietoakaan ja puita oli katkeillut tielle. Bussipysäkille päästäkseni oli rämmittävä polvia myöten lumessa. Lisäksi bussi meinasi jäädä tielle, koska oli niin liukasta. Että minä rakastan talvea.
Joulukuun ensimmäinen päivä. Tarkoittaa sitä, että kohta alkaa hirveä häsläys ja kaupoissa juokseminen. Olisipa joulunaika jo ohi. Sanat "rauhallinen" ja "joulu" eivät meinaa todellakaan liity toisiinsa. Rasittavaa ihmisten huijausta sekin.
Päivän valitukset valitettu, joskus sitten lisää.