IRC-Galleria

On ilta. Ulkona on pimeää ja rauhallista. Yön valottomuus sulaa samettiseen lumeen jossa on jalanjälkiä. Koulu on on hiljaa. Studion ovi aukeaa. Elisa tulee ulos. Hän on väsynyt koska on jäänyt siivoamaan studiota muitten lähdön jälkeen. Koulun käytävillä kaikuu kun hän astuu ovesta ja puistelee vaatteitaan. Kaukaa kuuluu kolahdus. “Mikä tuo oli?” hän ajattele. Hän pysähtyy ja yrittää kuunnella. Hän kääntää päätään ja siristiää silmiään. “Äh minä vain kuvittelin.” Hän tarkistaa ettei mitään jäänyt huoneeseen. “Reppu, kännykkä, lompakko ja avaimet. Hei hetkinen, missä avaimet on?! Tää paikka pitää laittaa lukkoon.” Jostain kuuluu ääni. Elisa jähmettyy paikoilleen. “Kuka siellä?” Hänen huutonsa kaikuu koulun seinistä. Hänen sydämensä alkaa hakkata kovempaa, hänen kätensä alkavat hikoilla ja kylmä hiki nousee hänen otsalleen. Hän on aivan liikkumatta. Hikipisara valuu pitkin hänen silmäkulmaansa ja liukuu hänen tärisevää poskea alaspäin kaulalle. Elisa nielaisee kerran ja huutaa uudestaan “Onks seil joku?” Pelokas huuto kaikuu koulun joka kolkassa kunnes Elisan ääni kuolee pois. Hiljaisuus. Hän ryhdistäytyy ja hengittää syvään. “Ei mitään” hän huokaa helpottuneena. Hän ryhdistäytyy ja ottaa askeleen ulko-ovelle päin. Läheltä kuuluu kova kilahdus! Elisa vetäisee päänsä kauhistuneena pysyyn. Hänen niskansa naksahtaa ja hän tuntee pistävää kipua koko selkärangassaan. Askelten ääni lähestyy. Ne kuuluvat yhä kovempaa, kovempaa, kovempaa. Elisan hengityksestä tulee katokonaista, hänen jalkansa tärisevät kun hän yrittää epätoivoisesti vilkuilla ympärilleen. Kilinä kuuluu aivan hänen selkänsä takaa. Hänen niskakarvansa nousevat pystyyn. Hän tietää että joku katsoo häntä. “Mitäs täältä löytyy?” kuuluu möreä ääni hänen takaansa. Tumma hahmo ilmestyy elisan taakse kuin tyhjästä. Se hengittää syvään. “Tarvitaanko täällä avian mestaria? Henkilö astuu pois varjosta. Elisa kääntyy ja näkee Perus-Esan edessään. Esa liikuttaa kättään ottaakseen avain nippunsa mutta katsahtaakin äkisti Elisaan! Elisa tuntee kuinka Esan silmät liikkuvat pitkin hänen vartaloaan. Hän voi vain kuvitella mitä esan päässä liikkuu. Elisa katsoo pelossaan Esaa. Esan katse osuu Elisan silmiin ja he tuijottavat toisiaan intensiivisesti. Esa kurtistaa kulmakarvojaan
ja laskee kätensä sivulleen. Hän ryhdistäytyy ja sanoo "Mulla käsi kramppas. Voitko auttaa näitten avaimein kanssa et päästään kummatkin pois täältä?"
Elisa säpsähtää. Hän oli vielä Esan silmien lumoissa eikä osannut varautua hänen ääneensä.
Elisa katsoo Esaa ja sitten avain nippua joka riippuu Esan housujen vyö lenksukasta. Esan käsi tosiaan tärisee jonkin verran. Onko se oikeasti krampannut? Ei pidä olla niin epäluuloinen, ehkä hän tosiaan tarvitsee vain apua. Elisa kurottaa kädellään kohti paksua, kiinteää ja täyteläistä avain nippua. Samalla Esan hengittää syvempään ja sulkee silmänsä.
Elisa kurottaa kättään... jostain syystä hänen sydämensä hakkaa kovempaa ja kovempaa. "Mitä ihmettä tämä on?" hän ajattelee. "En ole koskaan enne tuntenut näin. Hän hivuttautuu lähemmäs Esaa ja koskettaa hänen avain nippuaan. Esa värähtää.
Miljoonat ajatukset pyörivät Elisan päässä. "Mitä tämä on? Miksi tunnen näin? Tämä on väärin, en saisi ajatella tälläisiä." Elisa on niin uppoutunu omiin ajatuksiinsa että on jäänyt vain tuijottamaan tyhjyyttä. Hän vain pitelee Esan avain nippua kädessään. Esa yskäisee. "Kiitos neiti. Se on se musta vartinen. Se avain." sanoo Esa vaivautuneena ja vienosti punastellen.
Elisa säpsähtää ja astuu nolona kauemmas. "Avain? Niin tietenkin... anteeksi." hän sanoo ja katsoo kenkiään. Esa hymyilee ymmärtäväisesti ja kävelee elisan ohi studion ovelle. kuuluu kilinää ja lukko sulkeutuu. Elisaa nolottaa miten hän on voinut nolata itsensä niin täydellisesti. Oli väärin olla niin lähellä vanhempaa miestä. On monta seikkaa jotka olisivat heidän romanssinsa edessä. Tyhmää edes ajatella sellaista. Sitäpaitsi kaikkihan tietävät että Esa on iljettävä! Elisa on päättänyt heivata pöhköt ajatukset kuusikkoon. "Nonni, homma hoidettu" kuuluu Esan ääni. Elisa kääntyy lähteäkseen ovelle mutta kun hän kääntyy ovelle hän katseensa osuu Esan kapeisiin huuliin ja kaikki ne tuntemukset jotka häntä olivat hetki sitten piinanneet nousevat kymmen kertaisina pintaan. Hänen silmänsä suurenevat
hänen kasvojansa kuumottaa. Hänen kehonsa kihelmöi joka puolelta, häntä huimaa, hän miettii hätäisesti mitä tekisi. Tunteet ovat liian voimakkaat. "ESA!" kuuluu Elisan vaikeroiva huuto. Esa kääntyy ja poistaa lasinsa kasvoiltaan. Esan silmissä näkyy rakastajan liekki joka on pitkään ollut tukahdetuttuna. Nyt rakkauden roihu on päästetty valloilleen. Romanssin liekit räiskyvät! Esa avaa suunsa ja kuiskaa "Ah sinä söpö ykkönen, tule luokseni!"
Elisan polvissa notkahtaa. Nuo sanat ovat kuin ruokaa nälkiintyvälle, kuin näköaisti sokealle. Hänen rintansa hakkaa basso rummun tavoin kun hän ryntää Esan levitettyyn syliin. Esa otta Elisan tiukkaan syleilyyn. Hänen hengityksensä on katkonainen. Elisa tuntee kuinka Esan sydän pomppii. Hän tuntee esan hengityksen kaulassaan. "Älä koskaan päästä irit" sopertaa Elisa ilon kyyneleiden välistä. "Mä teen ihan mitä sä tahdot, kulta"
Elisa nostaa katseensa Esan sinisiin silmiin. Se on kuin katsoisi loputtomaan kaivoon. Perus-Esan syvät, sielukkaat silmät saavat Elisan pään sekaisin. Hän varvistaa valmiina suudellakseen Esan rakkauden tyynyjä kun äkkiä hän tuntee jonkin liikkuvan lantionsa kohdalla. Tämä ei kyllä ole avain-nippu. Elisa pelästyy ja nojaa taakseppäin. "Älä pelkää. Mäki teen tätä ekaa kertaa." vakuuttaa Esa. Elisa katsoo Esan housuihin ilmestynyttä kohoumaa. Se on iso ja hänen farkkujensa läpi näkee selvästi sen muodon. Elisa epäröi hetken ja painautuu sitten taas Esaa vasten nauttien saamastaan huomiosta.
Esa ilmottaa että hänellä on avain opettajan huoneeseen josta löytyy sohva. Yhdessä viaton Elisa ja Perus-Esa siirtyvät yläkertaan tekemään jotain maailman luonnollisinta asiaa. Lukio kaikui, koko yön...