IRC-Galleria

..how low you're ready to go.

-Yks poika oli aina ihan hiljaa ja sit yks päivä se vaan otti pulpetista sakset ja teki kaikista enkeleitä.
-Jos syö postimerkkejä tulee maha kipeeksi.
-Karkkeja ei saa ottaa tuntemattomilta.
-Kenenkään kyytiin ei saa mennä, jos sitä ei tunne.
-Kirkossa ei saa aivastaa.

*Että näin...

Harri: Nyt on semmonen olo et vois ottaa ja ajaa autolla päin seinää. Anna tupakka
Jonas: Eiku laitetaan pakoptukesta letku auton sisälle ja ikkunat kiinni ja sit mennnään sisälle ja wrrrm!
Harri: Jes.
Jonas.Et oo ainut kellä on paska päivä.

-Tutkimus: Suomalaiset huonotuulisimpia keskiviikkoisin.

kaikkee sitä pitäis kestää..

our roots. meidän kansiomme joilla ei ole nimeä. :D oli ihan kivaa, mutta työtä oli liiankin kanssa. oliskohan potilailla ollut silmänravinnon tarve ;) tiiä siitä..

Jos ja kun Jeesus Kristus palaa maan päälle, hänen taloutensa on turvattu. Kalifornian Palm Springsissä asunut Ernest Digweed, joka kuoli 1985, testamenttasi koko omaisuutensa Jeesus Kristukselle, Jumalan ainoalle pojalle. Perintösäätiön hoitama omaisuus koostuu USA:n valtion obligaatioista, joiden arvo oli vuosituhannen vaihteessa 615 820 dollaria. Digweedin sukulaiset ovat kiistäneet testamentin ja ovat ehdottaneet poikkeuksellista ratkaisua. He lupaavat hankkia vakuutuksen vastaavalle summalle, jonka vakuutusyhtiö puolestaan maksaisi J.Kristukselle, mikäli tämä saapuisi perimään rahojaan. Tähän mennessä kaksi J.Kristukseksi ilmoittautunutta henkilöä on jo esittänyt oikeudelle vaatimuksensa perinnön suhteen. Tämä ei ole outoa, sillä Kaliforniassa on myönnetty tiettävästi ainakin kuusi ajokorttia Jeesus Kristus -nimisille henkilöille.

Wallechinskyn ja Wallacen 1975 ilmestynyt triviatiedon aarreaitta People's Almanac tallensi jälkipolville maailman huikeimman murhajutun. Gangstereiden murhayhtiö halusi päästää päiviltä pienen sitkeän irlantilaisen Michael Malloyn, jotta pääsisi käsiksi vakuutusrahoihin. Asiassa oli vain yksi ongelma. Michael Malloy ei suostunut kuolemaan hyvällä.

Murha Oy, kuten iltapäivälehdet sen nimesivät (Murder Trust), oli komealta kalskahtanutta nimeään paljon vähäisempi yritys. Viisi alamaailman III-divisioonan tekijää, joita johti salakapakan omistaja Anthony Marino, olivat keksineet 1932 kätevän tavan ansaita rahaa. Jalomieliset miekkoset tarjoutuivat ostamaan 800 dollarin henkivakuutuksen eräälle Marinon baarin vakioasiakkaalle, nti Betty Carlsenille. Erityisen kylmänä kevätyönä nti Carlsen juotettiin humalaan. Kun hän menetti tajuntansa, hänet kannettiin huoneeseensa, missä hänet asetettiin vuoteelleen ja riisuttiin alasti. Ikkunat avattiin ja uhrin päälle kaadettiin sangollisia kylmää vettä. Aamulla hänet löydettiin kuolleena. Kuolemansyyksi merkittiin rutiiniluontoisesti alkoholismin aiheuttama keuhkokuume. Vakuutusyhtiö maksoi koplalle 800 dollaria mukisematta.

Tammikuussa 1933 viisikko kokoontui uuteen neuvonpitoon. Hautausurakoitsija Francis Pasqua, taksikuski Harry Green, hedelmäkauppias Daniel Kreisberg ja baarimikko Joseph Murphy kärsivät samanlaisesta kassavajauksesta kuin kapakoitsija Marinokin. Pasquan mieleen juolahti silloin Marinon baarin kanta-asiakas, 60-vuotias kädestä suuhun elävä irlantilainen spurgu nimeltä Michael Malloy, joka kävi baarissa joka päivä tärisemässä vilusta ja ruinaamassa ryyppyä. Malloylla oli harittava katse, rähjäinen asu, ja hintelät raajat. Siinä oli täydellinen uhri. Jos häntä puhaltaisi kyllin lujaa, hän kaatuisi lattiaan. Helppo raha alkoi kangastella Murha Oy:n hallintoneuvoston jäsenten silmissä.

Koskaan ei selvinnyt, kuinka onnistuttiin hankkimaan Michael Malloylle ei vain yksi, vaan kerrassaan kolme henkivakuutusta. Todennäköisesti vakuutusyhtiöissä oli asiamiehiä, jotka rahaa vastaan älysivät olla kysymättä liian kiusallisia kysymyksiä. Väärällä nimellä ja iällä hankitut vakuutukset lupasivat Murha Oy:lle yhteensä 1788 dollaria. Jos Malloy kuolisi tapaturmaisesti, tuotto olisi kaksinkertainen.

Ei sitten muuta kuin tappamaan Michael Malloy. Ensimmäinen ongelma oli, kuinka estää Malloyta tulemasta epäluuloiseksi. Tähän asti Marinon kapakassa Malloyta oli kohdeltu kuin spitaalista. Onneksi Bronxin kapakoissa raivosi talvella 1933 ankara hintakilpailu. Kun Malloy seuraavan kerran luimuili Marinon ovesta sisään, Marino ilmoitti hänelle että kovan kilpailun takia hänen on pakko antaa asiakkailleen enemmän luottoa. Kun Malloy kuuli, että luvassa olisi rajaton piikki, hän alkoi kiskoa viskiä naamaansa silmät kiiluen.

Marino ja kumppanit olivat kuvitelleet että tuohon ikään ehtineenä ja noilla elämäntavoilla Malloy olisi helppo tapaus. Kun Malloy oli kitannut viskiä kitusiinsa jatkuvalla syötöllä puolestapäivästä puoleenyöhön kokonaisen viikon ajan, Murha Oy alkoi odottaa joka aamu kuulevansa uutisia Malloyn valitettavasta menehtymisestä. Niin ei koskaan käynyt. Sen sijaan joka päivä kello 12 ovesta astui sisään iloisesti virnistelevä Michael Malloy, kuin suorastaan suihkunraikkaana ottamaan vastaan uuden päivän baaritiskin ääressä.

Tapahtumien kulkua oli syytä nopeuttaa. Baarimikko Joseph Murphy, joka oli jonkin aikaa työskennellyt myös kemistinä (luonteva uranvaihto), ehdotti että Malloylle alettaisiin juottaa pakkasnestettä. Malloy siemailisi sitä aikansa, kunnes vääjäämättä kuolisi myrkytykseen. Malloylle tarjottiin seuraavana päivänä muutama viski lämmikkeeksi. Sen jälkeen tuli pakkasnesteen vuoro. Malloy tyhjensi lasin yhdellä kulauksella, maiskautti huuliaan ja pyysi lisää. Kuudennen pakkasnestelasillisen jälkeen Malloy hitaasti kallistui tuolillaan ja romahti lattialle. Hautausurakoitsija Pasqua totesi että sydämenlyöntejä tuskin kuulee ja ennusti Malloyn kuolevan tunnin sisällä. Tunnin kuluttua Malloy kuorsasi raskaasti lattialla. Neljän tunnin kuluttua Malloyn ruumis äkisti nytkähti. Hän nousi istumaan, räpytteli silmiään, pyysi anteeksi huonoa käytöstään ja sanoi että häntä janottaa.

Tilanne ei sanottavasti muuttunut koko viikon aikana. Malloy imi pakkasnestettä kuin sieni. Joka ilta hän kuukahti istuimeltaan lattialle, vietti yönsä makuuasennossa ja aamun tullen pyysi lisää. Hirmustunut Marino komensi baarimikkonsa vaihtamaan pakkasnesteen tärpättiin. Tärpätti ei pimentänyt irlantilaisen tajuntaa. Sen sijaan hän hoippui sulkemisaikaan kotiinsa palatakseen seuraavana päivänä juomaan lisää. Koska tärpättikään ei tehonnut, Malloylle alettiin juottaa laimentamatonta hevoslinimenttiä. Toisinaan baarimikko säälistä laimensi tätä ainetta rotanmyrkyllä. Malloy joi kaiken ja näytti kaiken huipuksi entistä terveemmältä ja hyvävoimaisemmalta.

Pasqua vinkkasi Marinolle, että kerran hän oli haudannut miehen, jonka oli tappanut raakojen ostereiden ja viskin yhdistelmä. Marino piti ajatusta kokeilemisen arvoisena, mutta sillä ehdolla, että Malloylle syötettäisiin pilaantuneita raakoja ostereita ja metanolia. Malloy nieli satsin, ja horjahteli suoraa päätä Marinon kapakasta sänkyynsä. Murha Oy oli nyt varma, että he olivat nähneet Michael Malloyn viimeisen kerran elävänä. Kun keskipäivä koitti, Malloyta ei näkynyt paikalla. Hän saapuikin vasta iltapäivällä ja kysäisi olisiko eilisestä jäänyt jäljelle tähteitä.

Malloylle luvattiin tähteitä. Epätoivoinen kopla päätti järjestää Malloylle kaikkien aikojen ruokamyrkytyksen. Baarimikko Murphy etsi käsiinsä vanhimman sardiinipurkin minkä löysi, avasi sen ja jätti ulos pilaantumaan. Kun sisältö oli taatusti pilalla, Murphy levitti leivänpalalle sen mitä sardiineista oli jäljellä. Mausteeksi siroteltiin toiselle leivälle kerros mattonauloja ja leivät painettiin yhteen. Kun Murphy tarjosi voileipäänsä Malloylle, tämä reilusta tarjouksesta ilahtuneena söi sen viimeistä murenaa myöten ja nuoli sormensa puhtaiksi. Nautittuaan palanpainikkeeksi muutaman lasillisen puupirtua Malloy kompasteli ovelle ja suuntasi yömajaansa.

Koplan kokoontuessa seuraavana päivänä miettimään, mihin Malloy oli mahtanut kuolla, mahahaavaan vaiko myrkytykseen, ovelle tupsahti kukapas muu kuin sitkeä iloinen irlantilainen Michael Malloy, joka tivasi baarimikolta, eikö hän millään voisi saada toista voileipää, koska ne olivat niin poikkeuksellisen makoisia.

Pelonsekaisina Murha Oy:n osakkaat alkoivat oivaltaa, että Michael Malloy oli luonnonoikku. Mikään suun kautta nautittava ei pystyisi vahingoittamaan häntä. Oli otettava käyttöön kovat otteet, jos he aikoivat päästä käsiksi vakuutusrahoihin vielä omana elinaikanaan. Heille onneksi käsillä oli talven kylmin yö, jolloin lämpötila laski Bronxissa –26 asteeseen. Kun he olivat juottaneet Michael Malloyn umpitunneliin, hänet kannettiin baarin ulkopuolella odottaneeseen Harry Greenin taksiin. Miehet ajoivat Claremontin puistoon, jossa päällystakiton Malloy heitettiin märkään lumeen puskien taakse. Malloyn paidannapit avattiin ja he kastelivat hänet läpimäräksi. Sitten tappajat ajoivat tiehensä.

Aamun lehdissä ei ollut tietoa Malloyn kuolemasta, mutta ehkäpä oli vielä liian aikaista. Varmaankin ruumiin löytymisestä kerrottaisiin seuraavan päivän lehdessä. Pasquan poissaolo Marinon baarista herätti kummastusta, mutta siihen saatiin selitys illemmalla. Edellisyön hyinen ja märkä seikkailu oli tuottanut Pasqualle pahan flunssan ja hän valitti kaikille, kuinka hänen päätään jomotti. Pasquan valitus katkesi äkkiä kuin veitsellä leikaten. Marinon kapakan kynnyksellä seisoi kuolleista heränneen näköinen herra Michael Malloy, joka oitis tilasi itselleen päivän ensimmäisen paukun.

Seuraavana yönä kopla oli hermoromahduksen partaalla. Marino soitti kysyäkseen neuvoa mafiaystävältään Tony Bastonelta, joka oli ammattitappaja. Bastonen neuvo oli yksinkertainen: lopettakaa näpertely ja tappakaa se äijä. Marino ei voinut suostua. Kaiken piti tapahtua hiljaisesti ilman poliisin sekaantumista asiaan. Bastone neuvoi naamioimaan tapauksen onnettomuudeksi.

Seuraavana yönä sammunut Malloy kannettiin jälleen kerran Greenin taksiin ja kopla ajoi autioon risteykseen. Risteyksessä Malloy kannettiin ulos autosta ja nostettiin seisomaan. Kahden miehen kannatellessa tajutonta Malloyta Green otti vauhtia ja kiihdytti 70 km/h heitä kohti. Hetkeä ennen törmäystä Malloyta kannatelleet miehet heittivät hänet päin Greenin taksia. Malloy lensi ilmaan, auton nokka tömäytti hänet takaisin maahan ja kauniiksi lopuksi taksi ajoi hänen ylitseen. Malloy jätettiin risteykseen runneltuna.

Yllättävää kyllä, seuraavana päivänä Malloy ei ilmaantunut Marinon baariin. Eikä seuraavana. Eikä sitä seuraavana. Kului kaksi viikkoa, eikä Malloysta näkynyt jälkeäkään. Murhayhtiö luki kaikki kaupungin lehdet moneen kertaan läpi löytääkseen mitä tahansa, jolla voitaisiin todistaa Malloyn kuolema vakuutusyhtiöille. He vierailivat ruumishuoneilla kysymässä Malloyta. He soittelivat sairaaloihin ja kysyivät Malloyta. Bastone menetti kärsivällisyytensä ja ehdotti suorasukaisesti, että miehet etsisivät kenet tahansa pummin, ajaisivat hänen ylitseen ja esittäisivät hänet Malloyna. He tekivät niin. Uusi uhri taisteli hengestään Fordhamin sairaalassa, mutta heillä ei vieläkään ollut ruumista.

Yli kaksi viikkoa Malloyn katoamisen jälkeen Marinon oven kynnyksellä seisoi… no, siinä seisoi Michael Malloy, joka pahoitteli hyville ja reiluille kavereilleen, että hän ei ole ollut vähään aikaan paikalla. Selitys oli yksinkertainen. Hänelle oli sattunut auto-onnettomuus. Hassua, että hän ei muista siitä mitään, mutta eivätpä ne sairaalassakaan olleet kovin teräviä. Kun hän oli ollut pari viikkoa sairaalassa toipumassa aivotärähdyksestä ja olkapään murtumasta, joku siellä keksi, että Malloyta ei oltu merkitty edes potilaaksi, joten hänet passitettiin saman tien kotiinsa. Mutta ei hätää, nyt hän oli taas täysin kunnossa. Ja nytpä totisesti ryyppy maistuisi!

Murha Oy vahvistettuna palkkatappaja Tony Bastonella äänesti äänin 6-0, että enää ei kannata leikkiä älykästä. Michael Malloylta on otettava nirri pois nopeimmalla mahdollisella tavalla ja kerättävä vakuutusrahat. Malloy juotettiin jälleen kerran tiedottomaksi ja kuljetettiin baarimikko Murphyn asuntoon. Malloy laskettiin sängylle ja hänen suuhunsa työnnettiin kumiletku, jonka toinen pää oli kiinni kaasuhanassa. Miehet jäivät varmistamaan, että kaasu teki tehtävänsä. Kreisberg vakuutti liikekumppaneilleen, että Malloyn naama oli violetin värinen, kun he irrottivat lopulta letkun.

Aamulla Michael Malloy oli lopulta kuollut. Kuolintodistukseen merkittiin kuolinsyyksi keuhkokuume ja alkoholismi. Hautausurakoitsija Pasqua laski Malloyn 10 dollarin mäntyarkkuun ja hautasi hänet 12 dollarin hautapaikkaan Ferncliffen hautausmaalla Westchesterissä.

Yhtymän osakkaat epäilivät kuitenkin toisiaan ja puhuivat liikaa. Bastone kärtti itselleen suurempaa osuutta, jolloin hänet likvidoitiin. Bronxin poliisin korviin kantautui juttuja. Kun poliisille valkeni että Michael Malloy oli tosiaan ollut olemassa, he ajoivat hautausmaalle ja kaivoivat Malloyn ruumiin ylös. Kuolinsyyntutkija totesi että Malloy oli tapettu kaasulla. Viisi koplan jäsentä haastettiin oikeuteen murhasta. Taksikuski Green ja kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri tuomittiin vankeuteen. Marino, Pasqua, Murphy ja Kreisberg teloitettiin sähkötuolissa. Mutta jollakin tavalla, vielä tänäkin päivänä, Michael Malloy on kuolematon.

pillifarkut ja slimmi nahkatakki... syön itseni.

viikonloppu ja toinern suuntaa ulkomaille. :/
-yksinäisyys nousee otsalle ja laskeutuu alavatsaan- <jännä>

Blink182 - What's my age again kuuluu ylex:ltä just nyt! :O

A day without your presence is like a day without no air.
My doors are open. I never told you that I feel this broken.
Traffic Islandia. nam