Lopetettuani kolmen vuoden uurastuksen baaritiskillä, kerron seuraavaa:
Hajotin Sudokua (!) tehdessäni toiseksi tärkeimmän muistiinpanokynäseni. Sain toki sen korjattua ja alan toipua emootioistani, vaikkakin huoneistossani tuoksahtelee vahvat liimahöyryt. Uteliasta.
Tajusin eläneeni kolme vuotta pimeässä. En muistanut, että aurinkoon päin katsominen on pöljää.
Tutkimusmatkailuni miltei trooppisessa huoneistossani on tuottanut vihdoin ällistyttäviä löytöjä; mm. vanhoja Alkon hinnastoja, Koffin etikettejä vuodelta 1999 ja - mikä pahinta - Mormonien pyhän kirjan vuodelta 2002. Et-tunneilla on siis tapahtunut lukiovuosinani jotain "mystillistä ja tragillista". Alan epäillä alter-egojani.
Hajotettuani neljännen kerran alle kahden vuoden sisään Nokian "kestävimmän" kännyn, 5140, vaihdoin puhelinta. Nyt minulta puuttuu enää noin 80 puhelimeen jäänyttä puhelin/postitus/ sähköpostiosoitetta. Don't call us, we'll call you!
Jarkko Laine ei ollutkaan niin sekava kuin muistin.
Vanhentuneen ruuan syöminen satuttaa myös sisäisesti, mutta ainahan jääkaapistani löytyy Mummon viini(-marja)mehua. Yammy!
(No, kieltämättä vähän ylenannattaa.)