Jasu oli hyvä kun se kävi täällä tänään.
Se avas jääkaapin ja näki mun vesipullot(viinipulloja uusiokäytössä)ja kysyi kauhean vakavana että 'on kai noissa vettä'?
Eeh, ajattelin tuossa kiskoa kaksi pulloa kirkasta.
Ja sitten se vielä laittoi hampurilaisen lautaselle ja lautasen jääkaappiin. Muisti kyllä siirtää sen sinne mikroon mihin se alunperin oli menossa.
Käytiin sitten Jaanan ja Jasun kanssa kirppiksellä kun oli pussipäivät. Ostin siis pussillisen kauniita vaatteita joita aion laittaa huomenna myös kouluun, ja tulin taas vaihteeksi todenneeksi että ihmiset jotka ostavat vaatteita Pelkästään uusina ovat joko jotenkin vajaita tai tiedonpuutteessa.
Kahdet housut, hame ja kolme paitaa yhteensä 4e. Ihan kohtuullista.
Ainiin, voi vittu sitä pöytäepisodia tänään koulun pihassa.
Huomautan, että jouduin soittamaan 4 puhelua yhtä monelle eri tukihenkilölle.
Oli aivan sairaan kylmä kun ajattelin että tänään ei tarvitse laittaa sitä säkkimäistä toppatakkia kun tulee autolla. No, kuskinpuolen ovi ei aukea sitten millään kun yritän päästä sisään. Ja se saamarin pöytä on painava ja mua väsyttää ja on niin kylmä ja vituttaa ja en meinaa saada sitä millään sinne autoon kun en pääse avittamaan toiselta puolelta.
No, ei siinä mitään, sain sen sinne autoon lopulta. Mutta sitten piti päästä sinne kuskinpenkille istumaan pienessä autossa kun se pöytä on siinä ja penkit kivasti tiellä.
Aikani ähistyäni ja esiteltyäni sukkahousujen haarakiilaa kaikille kiinnostuneille pääsin siihen paikalle. Ja...tadaa! Se GR&TT¤#%PLL¤#TRR#¤%:n penkki ei suostu lukittumaan paikoilleen vaan sahaa ees ja taas ihan miten sattuu. Yritin siinä hyppiä ja nylkyttää sitä paikalleen ainakin 15 minuuttia, tuloksetta. Lopulta herkesin luovaksi ja tungin autoharjan sinne taakse ja sain sen lopulta pysymään.
Olis pitänyt pysyä siellä sängyssä.
Ps. En peräti käynyt alkossa.