IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 23:17

Anna Kankkoselle dvd-boksi. Kaavi irti tietokonetuolista seuraavana aamuna.

Koirakin olisi pitänyt ruokkia ja lenkittää joskus kuudelta. Katsoin kelloa edellisen kerran viiden aikoihin.

Huoh.

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 15:22

Heheh, hyi vittu ku haisen pahalle ku oon syöny ihan himona valkosipulia. Miksi kaikessa hyvässä on aina huonokin puoli? Se on niinn ihanaa paahtoleivän päällä.

Täällä on taas joku uusi koira. Sellanen ihan pieni, Simpan kokonen jolla on kumma naama. Sellanen tumma naama vaalealla koiralla. Sekin oli irtaallaan, grrh. Siis se koko koira.

Täällä on aika paljon koiria. Ja niitä on mukava bongailla. On saksanpaimenkoira(se joka kävi kimppuun), sellanen mustavalkoinen ajokoirasekotus, kolme jotain keskikokoista, collie, kokkeli, joku harmaa ilmeisesti keskikokoiseksi kasvava pentu ja Simppa. Ja välillä näkyy sellanen vaalea noutajan näkönen ja sitten se pieni jolla oli musta naama.

Oon ilmeisesti taas pääsemässä niskan päälle masennuksesta kun jaksoin jopa pestä pyykkiä eilen. Ei ne oo narulla vieläkään, mutta pesin ne joka tapauksessa.

Nukuin muuten loistavasti, btw. Näin ihania unia ja nautiskelin nukkumisesta ensimmäistä kertaa tällä lomalla. Mulla on niin paras sänky.

Sänkyni on sellainen kitisevä taitettava heteka jossa on kaksi vaahtomuovipatjaa päällekkäin. Päällimäisessä patjassa on sellasia nypyjä/möykkyjä jotka tekee siitä mukavan tuntuisen. Ja sitten mulla on kolme tyynyä; alimmainen on sellanen muotoiltu, sitten on paksu, pehmeä ja möykkyinen ja päällimmäinen on sellanen sileä ja pehmeä. Joskus otan sen möykkyisen pois ja laitan sen polvien väliin jos en meinaa saada nukuttua. Ja sitten mulla on petauspatja ja sellanen erikoispaksu ja -lämmin täkki. Paras. <3

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 00:17

Tilasin yhden Kevin Spaceyn leffan. En muista nimeä, mutta vissiin joku ampuu sen siinä. Hahaha, sen takia ostin sen. No siis, koska bongasin sen Cinemorguesta joka on internetin paras spoileri.

Ja hitto että nauhotin itelleni youtubesta huipun viestiäänen. Sellanen oiken sekopäinen nauru. Aahh. Joku vois tietysti laittaa viestiäkin, niin saisin kuunnella sitä. Enhän suinkaan oo kuunnellut sitä kun viiskymmentä kertaa peräkkäin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 23:34

Hrrgrrgzzbllt. Vittu sitä yhtä kans kun aiheuttaa aina kiusallisia tilanteita.

Anyways, oon kattonut Youtubesta Muumien taistelua ja vittu että oon nauranu, heehehe. Suosittelen kaikkia ääliöhuumorin ystäviä tutustumaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 19:26

Noniin, nyt teen tämän haasteen...eli kirjoitan kaikista yhteisöistä miksi olen niissä. Kakkoliini haastoi, siis.

Agressiivinen ajotapa.

No, kyydissäni olleet varmaan voisivat kertoa. Raivoan kanssakuskeille ihan kaikesta ja kiroan välillä suu vaahdossa kun joku mielestäni ajaa typerästi.

Asioilla on tapana järjestyä.

Nokun niillä on, aina sitä jotenkin saa homman sujumaan.

Help Skullcandy and fuck the environment.

Skullcandyt on vaan niin parhaat, ja yhteisön nimi oli hupaisa. :DD

Life is beautiful.

Vain paatuneimmat otukset eivät sitä tajua. Eihän se nyt aina(kursiivi) ole kaunista, mutta useimmiten.

Miksi mennä suoraan kun kauempaakin voi kiertää.

Noh, pätee esim. hankalien asioiden tekemiseen. Jos en uskalla/pysty tekemään jotain juttua tietyllä tapaa, menen vähän pidemmän kautta ja teen sen vaikeammin. xDD Ja pätee myös autolla ajamisessa, tykkään kierrellä pikkuteitä. :D

Cyril Takayama.

No koska se on niin fucking HOT. Ja lahjakaskin tietysti. Mutta ennen muuta hot.

Pikkuveli<3.

Koska faniuduin Matsulle heti kun näin sen. On kivaa kun on veli.

Humaltuminen.

On hauskaa olla sekaisin.

Rakastan vartaloani.

Koska se on vaan niin ihana. Rakastan jokaista senttiä omasta kropastani ja ihailen sitä usein peilistä.

Tex Willer.

No se nyt on taidetta isolla TEELLÄ, hitto soikoon. Parasta sarjakuvaa ever.

Bichon Havanais!

Koirani on tuota rotua, ja rotu on paras johon olen tutustunut. <3

Anteeksi että olen täydellinen.

Hmm, koska olen aina oikeassa ja sitä rataa. xD

DAMN.

Se on niin osuva tuumaus. :D

DAMN, I'm hot.

Koska Damn on hyvä sana, ja koska mä oon vaan niin hot.

Dubbaukset pitäisi kieltää lailla.

Koska...ne on aivan kauheita. Leffa kuin leffa saadaan pilattua dubbaamalla.

Vittu mitä paskaa.

Sanon tämän silleen nauraen, kun jotain oikeen hämmästyttävän epäonnista tapahtuu ja sille ei voi muuta kuin nauraa. Vittu mitä paskaa.

I'm The Star.

Nokun oon vähän diiva ja silleen. Lava on lempipaikkani.

Isosiskoni on kova jätkä.

Nokun se on. Ihailen sitä ihan vilpittömästi. Aina välillä. Kun se uskaltaa matkustella yksin. Ja tekee mitä tykkää.

Kyylätty.

En tiedä olenko vainoharhainen kun tuntuu että aina joku tuijottaa.

Pikkusiskojen viattomat uhrit.

Kakko on väkivaltainen alistaja. :DD

Pukeudun vihreään kunnes löydän jotain punaisempaa.

Koska se 'pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa' on niin lol. xDD

Älä luota keneenkään.

Kun on itse inhottava, toisista löytää epäilyksenaiheita.

Musiikkiyhteisöjä en jaksa perustella...

Mahjongg.

Loistava ajanvietepeli tylsiin hetkiin.

Oblivion.

Nooh, kokeilkaa niin tajuatte.

Thief Trilogy.

Thief.

euronmerkki Raha euronmerkki. xD

Sitä tarvii aina.

Skullcandy.

Sanoin jo että ne on parhaat kuulokkeet.

Lisää suolaa!

Inhoan suolatonta ruokaa, ja aina sitä joutuu lisäämään. Sydänparka. xD

Godfather.

Koska Marlon Brando ja Al Pacino on niin coolin hotteja, ja ne leffatkin on ihan jees. :D

Marx Brothers

Selitä tämä nyt sitten. :D 'Peanuuuts!'

Absolutistiksi olen yllättävän humalassa.

Nokun olin joskus absolutisti ja yritän aina vaan pitää taukoja ja sitä rataa. Hyvin onnistuu. xD

Masennus.

Koska sairastan sitä jo kymmenettä vuotta. Olin yhdeksän kun sain diagnoosin.

Huuto.net.

Paras kauppapaikka netissä.

Masokistit.

Mulla on taipumusta.

Äähh, ei mulla oo ketään jokka voisin haastaa.



[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 11:34

Näin taas vaihteeksi unta mielettömästä tuulesta ja kaatuilevista puista. Ei vittu että se on pelottavaa oikeasti. Ja tässä unessa ensin mun jalat ja sitten kädet oli täynnä itse tekemiäni reikiä. En enää muista mikä niissä oli ideana, mutta ei ne kovin kivoja olleet kuitenkaan.

Mietin tässä josko sitä lähtisi jo tänään Alajärvelle. Kun en yksinkertaisesti saa nukuttua täällä Evillä. Sänky on epämukava ja aina tulee huono olo joka asiasta. Joo, menen katsomaan Facebookia kun Satu näytti eilen miten se pelittäääää.

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 23:29

Onnistuin äsken jotenkin käsittämättömästi puremaan itseäni sormeen kun söin paahtoleipää. En oikeasti tajua miten tein sen, mutta se otti ihan vitun kipeää. Satu vaan nauroi vieressä, pannahinen.

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 20:53

Olipas hauskaa Härmässä, Seinäjoella ja Alajärvellä perheen kanssa. Väsyttävää tosin mutta still fun.

Ostin uusia vaatteita ja silleen. Olis kyllä pitäny ostaa ne pari leffaa joita katoin Ullakolla.

Söin ihania valkosipulileipiä äsken. Nyt on hyvä mieli.

[Ei aihetta]Perjantai 10.04.2009 19:04

Hah, Matsu esittelee kieltään tuossa mun viere

Ja nyt se tippu tuonne sängyn ja seinän väliin. Ei se edes huutanu niin pahasti.

Joo, ostin eilen uudet rintsikat ja esittelin tissejäni kaikille ku tulin kotiin. Jouduin vaihtamaan isompaan kokoon, yeah. 80 B.

Outi antoi mulle silmälasiliikkeen esitteen, sellanen nettikauppa jossa on tosi halpaa. Pitäis vaan käydä näöntarkastuksessa.

Mulle käy aina näin.Torstai 09.04.2009 15:20