IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 12.02.2007 19:27

Weewee, yritän olla hyvä kahdessa asiassa: Laulamisessa ja käsitöissä. Oon huomannut pitäväni käsitöistä ja kaikesta askartelusta. Parhaillaan yritän oppia tekemään laukun ilman ohjeita. Piti purkaa tuo edellinen ku se oli jo melkeen valmis. Muttajoo, enköhän minä opi. Ja paperimassa on kans muuten kivaa. Siis edellisen lisäksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.02.2007 19:09

Näin viime yönä taas unta siitä harmaaseen tuoliin kahlitusta tyypistä. Nyt ainakin sain selvää että se on mies. Ja että se koko homma tapahtuu jollain avaruuslennolla. Me oltiin nimittäin justiin vasta lähdössä sinne. Valmisteltiin kaikkea ja muuta sellaista. Se oli sangen todentuntuinen. Ja joltain osiltaan lucid. Koska ne tapahtumat meni niinkuin ennenkin mutta tiesin että näin unta ja päätin itse tekemisistäni. Kuten tavallista. Se tyyppi on varmaan Flame. Mutta se oli viime yönä oudon näköinen. Korostettuna oli se sen vanha ja väsynyt puoli. Se siis näyttikin vanhalta.
Siinä ilmeisesti käy niin, että me ollaan lähdössä sinne avaruuteen mutta sitten tapahtuu jotain, joku vieras elämänmuoto tunkeutuu alukseen tai vastaavaa, ja sitten ihmisiä alkaa kuolla. Ja sitä yhtä tyyppiä kidutetaan. Ja en ikinä pääse sen luokse.
Sen tiedän ainakin että olin Janet. Ja Kakko oli siinä hommassa mukana. Se oli ikäänkuin Kakko olis ollut jonkun oman mielikuvitustyyppinsä ruumiissa ja silleen.

Lopultahan siinä unessa käy aina niin että ne kaksi alustaa joutuu erilleen ja toinen tuhoutuu. Yleensä minä, Eifel, Flame ja niiden ryhmä on siinä joka tuhoutuu.

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 23:45

Joo, tuli selväksi tuo patterijuttu, kiitos kyllä. Hyvä ettei ihmiset ainakaan ikinä toista itteään. Mutta joo. Oon lukittuna Miikan huoneeseen. Suhteellisen Creepyä. Tietysti olisin voinut kieltää Miika-honeyta, mutta kun se niin kovasti halusi kääntää avainta reiässä.
Vittuviet että oon oikeasti alkanu inhota tätä kroppaani. Tuntuu että mikään ei toimi. Sormet on ihan kankeat ja kipeät, päässä heittää koko aika, korva on kipeä ja menee lukkoon ja auki, maha ei toimi ja on huono olo jatkuvasti. Närästää aina yöllä ihan tajuttomasti, ja blaaba.
Telkassa joku tyyppi näyttää melkeen Sean Paulilta. Mutta ei oo yhtä tyylikäs.

[Ei aihetta]Perjantai 09.02.2007 18:37

Äiti on täydellisen loistavalla tuulella, joo. Meni äsken tekemään valkeaa naamallaan sellanen ilme että ihme ku ei pudottanu niitä roskiksia mun päähän. Se on huonolla tuulella varmaan sen takia ku sen pitää viedä mut Alajärvelle.Ja nyt kyllä, jos se yks tulee herättämään mut kesken unien niin huitasen sitä virkkuukoukulla silmään. Olipas hiton hienot housut yhellä tyypillä tänään. Liitin ne samantien Flameen. Ku se oli ostelemassa vaatteita.
Ajattelin muuten myydä hiukan vaatteitani. Niitä alkaa lievästi sanottuna olla liikaa. Ja useimpia oon käyttäny ehkä kerran tai pari.

Pitäisi muuten saada uutta musiikkia. Hmm, pitääpä ostella. Heti kun on rahaa, eh. Huusin pinkkiä playboy-pupu solmiota. Hmm, en sen merkin takia vaan koska se oli täydellisen ihana. Ihme ettei kukaan muu ollu huutanu sitä. Mutta nyt tietysti heti huutaa. Jeeee. Ja sain tänään punaisen topin, ja vaaleanpunaisen karvahatun. Se hattu oli ihana. Ja toppi ihan hieno.

Olen saattanut ihastua erääseen kitaraa soittavaan henkilöön. En ole varma vielä.

[Ei aihetta]Torstai 08.02.2007 23:34

Erikoislaatuinen biisi tämä Mary. Pystyn näkemään Flamien lavalla. Musta ympäristö. Se istuu ensin mustalla jakkaralla. Ja Mary-kohdassa se nousee ylös.
Musta puku. Punainen solmio. Siis punainen, punainen. Se on silleen murheellisen etäisen näköinen. Jostain syystä vaaleat hiukset.

[Ei aihetta]Torstai 08.02.2007 17:29

Söin liian mausteisen hampurilaisen. Tuli vatsanväänteitä. Sen jälkeen meinasin nukahtaa autoon. Vatsanväänteet jatkuivat edelleen. Havahduin kun oli huono olo. Nousin istumaan ja tajusin, että minun täytyy opetella päiväunien nukkuminen. Etenkin autossa. Loppu.

Hmm, joo. Kiintoisaa. Lauloin tänään musiikintunnilla, jopa. Meni vähän hermot ku ne kolme muuta laulajaa ei saanu itteään kuulumaan vaikka niitä oli tosiaan kolme ja kaikki terveitä. Mulla oli ääni aivan paskana. No, kaippa ne ujosteli. Tai jotain. Ja tein tänään niiiin ihanaa biisiä Seinäjoella. Muutenkin tänään on ajatus ja -suunnittelutoiminta toiminut sangen loistavasti. Ja sain lääkkeetkin vihdoin tänään. Oon ollut ehkäpä kolme päivää ilman. Ja sen kyllä todellakin huomaa.
Taidanpa tehdä huuto.nettiin uuden tunnuksen. Tekee vaan mieli patentoida Creepy Janet-nimeäni, eh.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.02.2007 20:42

Voihan vitun-reikä. (Ainakaan kukaan ei voi sanoa typerästä pervoilustani että siitä puhe mistä puute, eh.) Siis, asiaan. Voihan vitun-reikä että täällä haisee kuvottavalle. Satu tai mama kokkaa jotain sakeaa. Kirjaimellisesti. Ainakin haju on sangen sakea. Tuli oikeen huono olo.
Muttajoo, tulipas kirjoitettua biisi taas.

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.02.2007 18:45

Kappas. The Low Profile-yhteisössä ei ole enää muutakun Maija. Wee, mutta ei se mitään. Ku ei kukaan jaksa soittaa mun kanssa kuitenkaan. Olkoot sitten soittamatta. Joo, nyyhk.
Mutta oliisi niiin ihanaa jos tuntisin edes yhden intohimoisen musiikinharrastajan jolla on musiikkiin sama pakkomielle kun mulla. Periaatteessa Paavo on sellainen, mutta kun se asuu niin kaukana. Okei, en edes tiedä missä se asuu. Muttasiis, huomaan olevani lähestulkoon avuton kun ääni on poissa. En oikein tahdo viihtyä. Ja tänään ei taas saatu oikein mitään aikaan. Muttajoo, kahtoo nyt tuleeko tästä hommasta mitään.

[Ei aihetta]Tiistai 06.02.2007 18:02

Joo, joku taas näki tässä aamupäivällä vähän unta. Olin nuuskamuikkunen ja kahlasin taas sellasessa suossa. Kaikki oli harmaata ja pelotti oudosti. Ja sitte siellä oli sellanen umpihullu tyyppi joka viritteli ansoja. Jotain piikkejä. Ja jouduin sen ansaan mutta outoa kyllä, en tainnut satuttaa itseäni. Se oli niinkun metsässä. Puut oli sellaisia harmaanruskeita, lehdettömiä ja neulasettomia, ja ne oli jotenkin limasia. Joku painajaismetsä. Mutta unessa oli silti vaan sellanen seikkailutunnelma. Ei kauhu.
Ja siellä mun kanssani oli Jasu ja vielä joku muu. Ne ärsytti mua. Kun olin taaas vaihteeksi jossain vanhassa talossa jossa kummitteli. Ja se hullu tyyppi näki ne. Tai siis oikeastaan se, mikä meidät bongasi, oli pelkkä valo, mutta silti ilmeisesti se sekopää. Jotain, joo.

[Ei aihetta]Maanantai 05.02.2007 23:20

Nyt kyllä repes. Nenäliinapaketti nimittäin. Voi hiiiittoviet. Kuuntelen Arja Korisevaa. Ei muuten mutta ku likat haluaa laulaa tätä biisiä musiikintunnilla. Ja minä laulan taustoja. Mutta, löisin vaikkapa vetoa, että heti kun opin tuon niin laulan vaan muitten päälle. Olis niin tyypillistä mua. Asiaan päästyäni, Satu kertoi eilen mulle ihanan kohteliaisuuden: "En voi kattoa Idolsia ajattelematta että mun sisko laulaa paremmin"
Gnrrrhh. Joo, hauskaa.