Katoin äsken leffan nimeltään Bronx tale. Se oli aika hiton surullinen. Tai siis kun se Sonny kuoli. Robert Deniro oli tavalliseen tapaansa hieman liian tyylikäs. Ja se päähenkilökin oli outoa kyllä hyvä. Mutta eniten jäi päähän se lause: "Surullisinta on haaskattu lahjakkuus". Sitä se isä hoki sille pojalleen. Samoin Sonny.
Muttajoo. Se onkin melkein aina ollut suurin ongelma. Pelkään että haaskaan kaikki mahdollisuuteni ja valitsen väärin. Ja ottaa niin päähän kaikki se mitä oon jo ehtiny heittää hukkaan. Kun en ala-asteellakaan opiskellut ja numerot on niin perseestä ja joo, justiin.
Hmmjoo, ei pitäisi kirjottaa yhtään mitään kun on justiin kattonu hyvän leffan.