IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.04.2007 21:21

Outoa jännitystä. Huomenna saan laulaa ihan yksin siellä aamunavauksessa. Jeeeee. No, en nyt ihan yksin. Mutta siis, solistina kuitenkin. No, en mä muusta ole huolissani kun siitä että nenä menee tukkoon. Se ei olisi kovin suotavaa. Hrrrrh. Siitä on kuitenkin jo hiukan aikaa kun olen laulanut yleisölle. Nojoo, joku aamunavaus. Mutta silti! Pelataan pingistä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.04.2007 12:39

Uni!

Mä olin taas siellä aluksessa. Se tyypp jota kidutetaan, se ei vielä ehtiny sinne tuoliinsa asti, vaan sitä hakattiin sellasella valomiekalla. Ja sitten joku upotti sen miekan sen rintaan. Miekka oli punanen. Tällä kertaa päsin jo siihen vaiheeseen, kun se alus putosi. Ja se uppos johonki laavaan. Ilmeisesti se kidutettava tyyppi kuitenkin selviää hengissä, koska muistaakseni joku niistä naisista taluttaa sen ulos sieltä. Se ontuu. Jotenkin vähän väärällä tavalla. Niinkun sen jalassa olis vikaa. Vaikka ei oo.

Ja sitten siinä oli Link/Keanu Reeves. Monista seikoista päätellen se oli Link, koska Deed oli kuitenkin Deed. Link kiskoi jotain puhelinjohtoa seinästä. Se vaikutti fanaattiselta. Link.

Ja sitten edelleen kiintoisampaann osioon, eli siihen että mun unessa oli Asterix ja Obelix. Nekin oli siellä aluksessa. Ja Obelix oli ensimmäinen jonka näin kapuavan ylös sieltä "laavasta". Se planeetta jolla ne oli, vaikutti ensin kuolleelta. Mutta Obelix kuitenkin kiipesi sellaselle puiselle laiturille/rakennustelineelle. Se oli sellasta vaaleaa, hiomatonta puuta.

Joo, niin joo, sitten oli näistä "peruselementeistä" vesi. Oltiin sillalla uimassa. Minä, Kakko, Groovy ja Senni ja vielä joku. Ota niistä kaikista taas selvää...
Senni ajoi pyörällä kaidetta päin, ja lensi veteen. Se vieläpä sukelsi oikeen hienosti. Ja Groovy teki saman. Paitsi hitaammin. Ja jossain vaiheessa minäkin hyppäsin.

Joo, oli siis äärimmäisen jännittävää yöllä. No, oli oikeasti. Se ei vaan kuulosta siltä. varsinkin siellä aluksessa oli todella kiintoisaa. Koska se kidutettava mr.kuka/mikälie on sangen tyylikkään näköinen. Naama vaihtelee, samoin nimi. Mutta siinä on aina sitä tiettyä tyyliä. En tiedä oikeen kehen sen yhdistäisin noin niinkun...basicly.

[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2007 09:34

Ei huvita. Kun ei vaan huvita. Mun kone päätti sitten seota, mistä syystä istun olohuoneen paskalla masiinallaa. En tajua miten mama jaksaa tätä näppäimistöä.
Hankalaa ku on niin vähän vaatteita(krhm) että ei tiiä mitä laittais päälleen. Mun mustat puvunhousut nimitäin ovat hukkuneet jonnekin kellarin syvyyksiin.

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 20:05

Hmmjoo, tilasinpas sitten hatun ja peruukin. Peruukki, älä kysy miksi. No, ei peruukit oo ennenkään mulle paljoa puhellu. Voisin lisätä tämän päivän kirjoitelmani kavereita.netin päiväkirjaani...

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 12:34

Aaaah. Ooh. Uuh. Hengitän nopeasti ja raskaasti. Jalat tärisee. Suu liikkuu vaikka mitään ei kuulu. Kyse on siis vain siitä että löysin netistä hattukaupan. Ja ne "Yes, we ship internationally", eh.
Kaikenlaisia hattuja, gangsterihattuja, ihania mafiahattuja, pentele.

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 11:57

En kyllä tiedä suurempaa ärsytyksen aihetta nyt justiin. Siis ärsyttää se, että miehille tehdään paljon enemmän hienoja, Matalia nahkakenkiä kun naisille. Ei muuten mitään, muttakun miesten kengät on mulle auttamatta liika isoja, kiitos koon 36-37 jalkani. Perseenperse.

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 11:32

On vähän totuttelemista tässä uudessa tyylissä, joo. Tunnen itseni ajoittain lähestulkoon epävarmaksi. Ja se on jo outoa. Mutta niinhän se on aina hankalaa. Tämä siirtymävaihe. Kun ei löydy joka tilanteeseen sopivia vaatekappaleita tai asusteita. Hattua mulla ei esim. ole, vaikka niin luulinkin. Tai siis luulin että Kakolla olis, mutta ei sillä sitten ollukkaan. Ja hitto että on vaikeaa löytää hyvää hattua. Voi hittoviet. Etin eilen koko päivän mutta en löytäny. Pitää varmaan vielä ettiä uudestaan. Jos löytäis vaikka jonku kivan hattukaupan myyntisivut jostain. Onkohan sellasiakin...?

Ongelma: Kraka tuppaa tuppautumaan esiin tuolta liivin raosta. Voihan pylly. Rasittavaa. Vaikkakin, kraka on kyllä sangen nami. Katoin sitä siellä punasella ristillä useampaan kertaan. Ja Lauantaina oli aivan pakko ostaa.

Ja voi paska. Tajusin justiin että en oo tehny melkeen mitään näistä töistä mitä täällä olis pitänyt tehdä. Voihan Kak-ka. Mama saa kyllä luvan uusia mun reseptin tänään. Ja hakea minulle hiukan mielenrauhaa. Pillerin muodossa. Siis ei maman tarvi itse olla pillerin muodossa mutta joo, silti.

[Ei aihetta]Maanantai 02.04.2007 09:31

Pitäisipää tässä ehkä syödä jotain. Inhottavaa ku maistuu finrexin suussa. Hyh. Pitelen keksipakettia sylini hellässä huomassa. Ja mietin että jaksaisiko sitä jo syödä niitä. Keksejä. Kurkkuun sattuu taaaas. Pitäisi siis varmaan tuulettaa huoneessani. Mutta lauloin eilen, eh. Heh.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.04.2007 22:43

Phöh. Kukaan ei muista että mulla on synttärit. Vaarikin oli unohtanu. Kivaa, olen todella otettu. Muttamutta, taisin löytää kengät jotka voisivat tuoda minulle melko coolidgen olon. Suhteellisen coolidgea. Keksin tänään siis uuden adjektiivin. Se kuvaa sitä tiettyä tunnelmaa täydellisesti, eh.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.04.2007 13:32

Jeeee. Satu toi mulle harmaan liivin. Ja valkoiset satiinihanskat! Haaah, että rakastuin niihin.