IRC-Galleria

Voi saakeli että sai taas oottaa että pääsee koneelle. Argh. Ja nyt taitaa alkaa tunti. Voi kuinka kivaaa.

Nukuin ja näin unia. Muunmuassa talosta joka oli jossain puussa tai muutenvain jotenkin hämäävän korkealla. Ja Eifel asui siinä. Oon nähny tyypeistä muutenkin aika saakelisti unia ku oon kirjottanu.
Voi että ku tästä reunimmaiselta tietokoneelta on sitte sympaattiset näkymät tuonne ulos. Studio/varastorakennusten takana on iisoja koivuja. Ja sitte peltoa. Outoa, mutta se tuntuu lähes nätiltä. Ja eniten tykkään kattoa tuota vanhaa ikkunalasia. Ku se on tuollasta "väreilevää", siis meinaan että se ei ole tasaista.
Oli niin hillitöntä tänään ku tulin suihkusta ja kiskoin vaatteita päälleni; selitin siinä itelleni kaikkea mahdollista siitä, miten tiukat vaatteeni heikentävät elintoimintojani. Ku tämä punainen vekkihame varmasti repäsee multa jonku suolen vielä tässä joku päivä. Ja sitte tämä samaa väriä edustava korkea(ja tiukka-)kauluksinen toppi hankaloittaa hengittämistä.
Jaaaahah, pitäis käydä vessassa. Ja mennä sen perään tunnille. Saakeli.

Joo, voi Siis hihitys. Siis sä lähet kyl kuskiin.

Siis joo, voi vittu. Gavin sulki silmänsä ja yritti tunkea kädet taskuihinsa. Housut olivat niin tiukat että hän sai sisään vain sormien ensimmäiset nivelet. Siis joo, miten kahdenkymmenen vuoden kypsässä iässä olevat ihmiset voivat käyttäytyä kuin viisitoistavuotiaat?
Curse you.

Muttamutta, kirjoitin tänään elämäni parhaat lyriikat, saakeli. Ne tuli ihan yhtäkkiä. Tuosta vaan, kuunneltiin vanhaa Elvistä tunnilla ja huomasin silmännurkastani että Gavin käppäili kadulla.

Ja sitäpaitsi sen oikea nimi taitaa olla Hannu. Ota niistä nyt taas selvää.
Mitäsvit, jaha. Kannattaa olla tarkkana kuin retiisi näin heti aamusta. Meillä on siis ilmeisesti ensimmäisenä workshoppia, näin nimittäin kun kolmikko Anderson, Johnson ja Angelo suuntasivat lenkkarein päällystetyt askeleensa kohti studioa. Sinnepä siis minunkin tieni.

Voi että mä sitte rakastan tätä ku ei tiedä missä on tunti. Kello on pykälässä, mutta ketään ei näy luokassa. Sen nyt tajuaa että Välimäki ei ole paikalla, mutta kun oppilaitakaan ei näy missään, alkaa jo ärsyttämään. No, nyt sinne meni joku. Mutta se oli varmaankin Anderson, joten en aio mennä sinne. Joutuisin vaan olemaan sen kanssa kahdestaan luokassa.
Anderson siis näyttää aivan saksalaiselta lääkintämieheltä ja puhuu niinkuin Risto E. Mahtava yhdistelmä.

Pidin tänään aamulla varsinaista herkutteluhetkeä. Geisha-suklaata ja Mobya. Sekä Madonnaa vähän.

...Mutta nyt mulla ei oo enää minkäänlaista tunnetta siitä biisistä. Se tuntu niin loistavalta se idea. Ja nyt en saa siitä irti paljon paskaakaan. Toisaalta en oikeen oo varma, minkä takia haluan niin kovasti nauhottaa rummut ja pianon samassa huoneessa, ehkä saadakseni kunnon tuntuman, etc. Ja joka tapauksessa, en voisi lähettää pianopätkiä tänne. Koska ne pitää hittovieköön pakata eri muotoon, jota puolestaan on aivan saakelin vaikea muokata uudelleen. Ja sitten ne pitäis vielä sovitella toisiinsa. Ja olohuoneessa on aivan eri akustiikka ku täällä. Ja johdot ei riitä ja siellä on paska äänikortti ja kaikkea. Nyt tekisi mieleni kirota. Ja raskaasti.

Ja joo, musiikin tekemisessä on sitten parasta se, että sillon kun työskentelen oikeen tosissani, oon jotenki vähän ylitunteellinen. Jotenkin sietokykyni rajalla. Ja hyvin usein ihan saakelin ärtyny. Niinku eilen illalla. Ja sitte aina ku nauhotan niin johdot on aivan saakelin solmussa ja kaikkea.

Loukkaavan asiasta tekee se, että se piano tuntuu olevan tärkeämpi kuin se, mitä minä teen.
Joo, Minna, mene nurkkaan nyyhkimään ja anna Creepyn puhua.

No, eipä sitten tehdä biisiä. Olikin jo melkeen liian helppoa.