IRC-Galleria

ilonalla oli eilen synttärit joten...Keskiviikko 04.03.2009 20:16

... päätin kertoa teille hauskan tarinan minun ja ilonan hauskasta päivästä :D ( ilona kyl varmaa komentaa miut poistamaa tän mut ei voi mtn:D )

olipa kerran aurinkoinen päivä. kaksi tyttöä nimeltään vilma ja ilona tallustivat alakylän ala-asteelta kohti ilonan kotia. vilma oli luvannut tulla ilonalle koulun jälkeen, koska ilona halusi näytttää hänelle jotain ottamiaan kuvia.

no, tytöt menivät sitten ilonalle päästyään päästämään koirat ulos ja menivät itse sisään. vilma oli ehtinyt ottaa kengät pois, kun huomasi että ilona käveli yläkertaan joulutorttutaikinalevy lautasella. hän sanoi, että vilmakin voisi ottaa sellaisen. vilma oli vähän ihmeissään, ei ollut ikinä kuullutkaan että joku söisi taikinaa RAAKANA. no, otti kuitenkin riskin ja laittoi levyn hetkeksi mikroon että se vähän sulaisi ja lähti sitten yläkertaan.

ilona olikin siellä jo selaamassa heppakuvia innoissaan. levyä oli vähän jyrsitty joka puolelta. vilma maistoi taikinaa ja myönsi, että se oli oikeastaan aika maittavaa. vilma söi ja söi ja söi kunnes huomasi että mahaan sattui todella paljon. levy oli jo puolessa välissä. vilma otti vielä vähän koska ei halunnut jättää mitään tähteelle. ilona huomasi että vilmalla on huono olo ja tarjoutui syömään vilmankin taikinat koska omat olivat loppuneet ajat sitten. sen ehdotuksen perään hän jakoi vilmalle elämänviisauden joka oli kulkeutunut hänen suvussaan: "käy paskalla, se helpottaa". vilmalla ei kuitenkaan ollut paskahätä ja hän ajatteli, että se on ohimenevää vatsakipua.

se ei kuitenkaan ollut, joten vilma päätti koittaa ilonan vinkkiä ja lähti vessaan. kuitenkin kun hän oli ehtinyt sinne, häntä alkoi huipata todella paljon. eikä aikaakaan, kun vilma pyörtyi vessan lattialle.

20 minuutin päästä......


vilma heräsi ilonan karjaisuun. häntä ihmetytti, miten oli joutunut lattialle makaamaan. sitten hän muisti: hänhän oli pyörtynyt ! hän nousi tokkuraisena seisomaan ja huomasi kauhukseen, että hänen ihan upouusi hieno valkoinen mustapilkullinen hiuspanta oli lentänyt vessanpönttöön :( onneksi vilma ei ollut ehtinyt tehdä sinne mitään.

vilma tuli ulos vessasta ja ilona katsoi vilmaa oudosti. ilona sanoi, että oli huhuillut vilmaa todi monta kertaa ja oli ihmetellyt miksi hän ei olut vastannut. sitten vilma sanoi legendaariset sanat:

"mie pyörryin"

sen jälkeen ilona sanoi että "söit varmaan liikaa taikinaa" ja tytöt jatkoivat koneella olemista onnellisina. sen päivän jälkeen vilma ei ole edes maistanut raakaa joulutorttutaikinaa.










miul ja ilonal ois vaik mitä hauskoi juttuja mitä vois kertoo mut ne on toisaalt nii hävettävii etten kehtaa:D eihä myö mei ihanaa pyllybuugisammakkoo haluta nolata;)

vyöguru<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.