Tänä päivänä on jälleen hyvä todeta, että onneksi silloin joskus oli miehiä ja naisia, joilta ei puuttunut siviili- eikä sotilasrohkeutta sanoa, että meirän asiat on meirän asioita. Suurin osa Venäjän vallan nähneistä (ja sen muistavista) on jo autuaammilla metsästysmailla, talvi-, jatko- ja Lapinsodan nähneitä on sentään enemmän. Nöyrä kumarrus heille.
Suomessa on vikaa, mutta vähemmän kuin monessa muussa maassa. Kelpaa minulle jatkossakin.
Ps. Älkää vähätelkö Lapinsotaa. Sielläkin kaatui vielä 1000 suomalaista sotilasta, suurin osa vasta palvelukseen otettuja varusmiehiä. Torniontaistelut lokakuussa 1944 vaativat yhdeltäkin saksalaiselta vuoristopataljoonalta 90% tappiot, ennen kuin nämä lopettivat vastahyökkäyksen. Kyllä siellä taisteltiin! Erityissympatiat sille sotamiehelle, joka kaatui viimeisenä suomalaisena huhtikuussa 1945.