IRC-Galleria

Da-capo

Da-capo

Right now I don't give a f*ck

Selaa blogimerkintöjä

I'm an asshole....Keskiviikko 06.06.2007 02:24

Crista heräsi maailmaan eräänä masentavana aamuna. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli normaali ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä kiusattiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan televisio, niinpä ajanvietteeksi tuli tietokirjat.

Crista kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin mukavaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Uskomattomuudesta päätellen hän oli erityisen kusipää. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen tuunaajana.

Crista ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä turhana. Alkoholia hän juo ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

(Gackt tipahti maailmaan eräänä lämpimänä yönä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli pienituloinen ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei ihailtu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan kuumailmapallot, niinpä ammatiksi tuli äänteleminen.

Gackt kehittyi kolmannellakymmenellä varsin äksyksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Amalgaamipaikoista seuraten hän oli erikoisen unelma. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen suolistajana.

Gackt ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän ei juo ikinä.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.)
Todiste et Gackt on todella MIES!!<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.