mä vihaan sua nii paljo et en voi elää kanssas,
mut sit samal taas rakastan sua nii paljo et en voi elää ilman sua.
mä en voi ymmärtää miks kaikki kusee :o
kaikki on vaa vitu outoi, ja siks oon vähä tälläne täl hetkel.
ku oikeesti rupee miettii et mitä kaikkee elämäs on tapahtunu ja et mitä frendit
on sulle tehny ja et mitä sä oot tehny niille.
sit ku sä mietit sun perhettäs, ja muut maailmaa? miks elämä tehtii vaikeeks?
herää sellasii kysymyksii mihi ei kukaa voi vastata :/ ja toivois nii paljo
et olis joku sellane kenelle voi oikeesti avautuu luottamuksel,
mut sitku rupee miettii et ei haluis laittaa taakkaa sen harteille koska se on niin tärkee.
Ei haluais et se rupeis miettii sun ongelmiis ja vaivaa sen päätä.