IRC-Galleria

DarkSorrow

DarkSorrow

i love u honey ♥

</3Lauantai 19.12.2009 20:20

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.
Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.
Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.
Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.
Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.
'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.
Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!
Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.
Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.
Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'
Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

[Ei aihetta]Lauantai 19.12.2009 20:18

8 totuutta nykyhetkestä
- Oletko surullinen? - vähän joo...
- Miksi? - ikävä, ja ahdistaa...
- Onko sinulla lävistyksiä? - on
- Oletko tyytyväinen elämääsi ? - olen kai mie jotenkin..
- Minkälainen olo sinulla on nyt ? - ikävä, ahdistaa, haluan pois täältä !
- Onko koruja päällä nyt ? - korvikset
- Onko sänkysi pedattu ? - on

8 totuutta eilisestä
- Suutelitko ihastustasi/rakastasi ? - en...
- Oliko kiva päivä ? - no oli se sinne neljään asti :)
- Olitko tietokoneella ? - olin
- Tajusitko jotain uutta ? - en kai?
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä ? - hmm... juttelin en niin tutuille ihmisille :D
- Käytitko jotain päihdettä ? - en
- Monelta aloit nukkumaan ? - hmm... joskus kahden aikoihin?

8 satunnaista
- Nimesi ? - Tiia
- Lempinumero ? - 4 ja 7
- Lempikouluaine ? - kuvis ja enkku jotenkin
- Kännykän merkki - samsung ja nokia
- Monta kirjainta on ihastuksesi etunimessä ? - ei ole enää ihastus, mut 5 kirjainta :)
- Lempinimesi ? - Tiitu, Tiipero,
- Lempilaulajasi ? - monia
- Juotko alkoholia ? - juu

8 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
- Oletko nähnyt hänet tänään ? - en :'(...
- Oletko puhunut hänelle tänään ? - en... jos mesee ei lasketa
- Mistä tunnette ? - kesästä <3
- Oletko seurustellut hänen kanssaan ? - tälläkin hetkellä :) <3
- Onko hän ollut luonasi ? - monesti ! <3
- Oletteko nukkuneet samassa sängyssä ? - ;)
- Oletteko suudelleet ? - ollaan ! ;)
- Onko hän nuorempi vai vanhempi ? - vanhempi

Haluaisitko
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet ? - HALUAISIN !
- Haluaisitko olla päivän julkkis ? - en
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - juuu !
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn ? - JUU ! <3
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle ? - haluaisin ! <3
- Haluaisitko halata jotain tiettyä ? - JUU ! <3
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa ? - JUU ! OFCOURSE! <3
- Haluaisitko nukkua ikuista unta ? - en, ellei se ole kaunista unta ;)
- Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - en

[Ei aihetta]Lauantai 19.12.2009 16:25

kopio tämä 38 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi JA olet onnellinen ♥
♣ älä sano vihaavasi, jos oikeasti rakastat.
♣ älä sano olevasi ystävä, jos et ole tosissasi.
♣ älä sano "ihan sama" jos asialla on sinulle jotakin merkitystä.
♣ älä lupaa, jos et pysty pitämään.
♣ älä sano rakastavasi, jos et oikeasti tarkoita sitä.
♣ älä puhu, jos et tarkoita sanomaasi.
♣ älä huuda, jos et tarkoita mitään pahaa.
♣ älä valehtele, jos voit kertoa totuuden
♣ älä unohda vaikka sinuun sattuisi.
♣ älä katso vain asioiden huonoja puolia, kun ne hyvät on parempia.
♣ älä vihaa, jos voit rakastaa.
♣ älä unohda, jos voit muistaa.
♣ älä satuta, jos et tarkoita pahaa.
♣ älä sano "ehkä" kun tarkoitat ei.

<3Lauantai 19.12.2009 16:24

Se kenet toivot olevan vierelläsi loppuelämäsi ajan
PIDÄ SIITÄ KIINNI ÄLÄKÄ PÄÄSTÄ IRTI
kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä
tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen
jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä .

Lauantai 19.12.2009 16:24

> ajattele jotain ihanaa ihmistä jota et saa mielestäsi pois.
> ajattele jos hän tulisi luoksesi nyt, miltä se tuntuisi ?
> eikös se olisikin ihanaa ?
> mutta kuvittele, että jos häntä ei olisi, tai jos hän lähtisi pois kokonaan tästä maailmasta.
> miltä se tuntuisi ?
> et varmaan halua tuntea sitä tunnetta, joten kopioi tämä päiväkirjaasi yhden minuutin sisällä niin sinulle kaikista rakkain ihminen ei tule KOSKAAN häipymään elämästäsi, mutta jos et kopioi tätä, se kaikista rakkain, ihanin ja tärkein ihminen unohtaa sinut ja et tule tapaamaan häntä enää koskaan.

:)Lauantai 19.12.2009 16:23

- Kukaan ei ole kyyneliesi arvoinen. Ainoa joka on, ei ikinä halua saada sinua itkemään.
- Ystävät kuulevat mitä sanot. Parhaat ystävät kuulevat sen, mitä et sano.
- Jos kaikki ystäväni hyppäisivät sillalta, en hyppäisi heidän kanssaan vaan haluaisin seistä alhaalla ottamassa heidät kiinni.
- Älä murjota ja ole katkera, et koskaan tiedä kuka ihastuu hymyysi!
- Eilinen on historiaa, huominen on yllätys. Tämä päivä on lahja.
- Vie yhden minuutin ihastua johonkuhun, tunti pitää jostakin ja yhden päivän rakastua johonkuhun,
mutta vie koko eliniän unohtaa joku.
Kopio tämä päiväkirjaasi, niin autat minua kertomaan kaikille, kuinka asiat ovat.

OMALLA MURTEELLASI ;;Lauantai 19.12.2009 15:27

Keskusta - keskusta
bussi/linja-auto - bussi
tupakka - tupakka, rööki
ruoka - ruoka
kännykkä - kännykkä, puhelin
tietokone - tietsikka, tietokone, kone
msn messenger - mese
sinä - sie, sinä
irc-galleria - irc, ircci
mp3 - mp3
helsinki - hesa
koulu - koulu
opettaja - ope
kotitalous - köksä
televisio - teevee, telkkari
poika/mies - poika, mies
tyttö/nainen - tyttö, nainen
huomenta - huomenta
miten tervehdit (moi,hei etc.) - moi, hei, helou
salatut elämät - salkkarit
limsa - limukka
pissis - pissis
sikainfluenssa - possunuha
äiti - äippä, äitee, äiskä, äiti
isä - iskä, isä

[Ei aihetta]Lauantai 19.12.2009 15:21

ihmissuhteet
Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - olen, montakin :) <3
Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - hmm... eipä tuu nyt mieleen mitään :D
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - olen, ja seurustelen edelleen <3
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - 21.6. ja muut yhteiset hetket kullan kans <3 ja sit uusien ystävien saaminen Louelta ja kesätyöpaikalta :P <3
Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden
aikana? - en kai?
tapauksia
Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - olen
Oletko lihonut? - no varmasti ! :/
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en
Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - kolmekin lävistystä
turhanpäiväinen älykkyys
Kuka oli paras uusi tuttavuus? - niitä on niin monia... :/ <3
Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - en muista edes sitä :D
Synnyttikö kukaan läheisesi? - ei kai?
Kuoliko kukaan läheisesi? - no yks, mut ei se sillai kovin läheinen ollut
Missä maissa kävit? - en missään, ihan suomessa olin :D
Mitä haluaisit vuodelta 2010 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2009? - olla kesällä timmimmässä kunnossa
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2009? - 21.6. <3
Vuoden suurin saavutuksesi? - öö.... :D
...ja suurin epäonnistuminen? - ei tuu nyt mieleen :D
Kärsitkö vammoista? - joo, mut en kovin isoista :D
Mikä oli paras asia, jonka ostit? - tais olla nuo lävistykset
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - monenkin. Ei tuu nyt mieleen yhtä tiettyä :)
Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - yhden, mut nimee en mainitse tässä...
Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - varmaan ouluun matkusteluun ja lävistyksiin :D
Mistä innostuit eniten? - lävistyksistä :P
Vuoden 2009 ihmiset - moniiii, ihaniiiiiii ! <3
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - kumpaaki yhtä paljon.
Lihavampi vai laihempi? - varmaa lihavampi... XD
Rikkaampi vai köyhempi? - köyhempi ?
Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - opetellut olemaan erilainen
...entä vähemmän? - en ois murehtinut tai miettinyt turhaan...
Miten aiot viettää joulun? - perheen kans
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - oisin varmaan muuttanut moniakin asioita, mutta ehkä eniten haluaisin muuttaa sen, että oisin jo heti syksyn alussa kysellyt tuota opiskelupaikkaa Tervolan Louelta.
Monta yhden illan juttua sinulla oli? - ei oo mun juttu !
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - bb, simpsonit
Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - en kai?
Mikä oli paras lukemasi kirja? - Stephenie Meyerin Twilight saaga <3
...entä musiikillinen löytö? - The baseballs
Mitä halusit ja sait? - opiskelupaikkaa hevospuolelta tervolasta :P
Mitä halusit, muttet saanut ? - tatuointia
Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - UUSIKUU ! ! ! <3
Mitä teit syntymäpäivänäsi? - hmmm... olin koulus, ystävien kans :)
Ketä kaipasit? - jarmoa ehkä eniten ja sit joitakin todella hyviä ystäviä ! <3
Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - hmmm... oisko ollut yks hyvä ystävä :) ja jarmokin :)
muuta
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - no comments...
Oletko joutunut tappeluun? - en
Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - no comments :D
Oletko juonut "perseitä"? - olen
Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - olen, moniaki asioita :s

aivan ihana biisi ♥Torstai 17.12.2009 14:32

Pieni tyttö illalla itkee salaa/
Paha olla koska syöpää sairastaa/
Hänen vanhempansa lentänyt jo pois/
Tyttö normaalisti elää vaan tahtoi/
Ei oo ketää kestä ottaa kiinni/
Ei ois tahtonu viel päästää irti/
Vaikka hengittää ei tunnu et on elossa/
Ei oo hyvä olla jos kokoajan pelottaa/
Tietää että rikkaat ja terveet vaan pärjää/
Ei usko et mikää elämäänsä kääntää/
Yksin taistelee nyt kuolemaa vastaan/
Ei enää kauaa jaksa sitä vastustaa/
Ei oo kokenu viel paljoakaa iloa/
Yrittää, ettei elämänilo katoa/
Se on vaikeaa ku ei oo ystäviä/
Muistelee niit lämpimiä päiviä/


Tyttö joutuu olee jo aina sairaalassa/
Aikaa viettää sängyl makaamalla/
Joskus viel ikkunast katsoo ulos/
Muiden lasten kans leikkimää haluis/
Lopulta ei tuskaa enää vaa jaksa/
Avaa ikkunan ja seisoo tuolilla/
Huoneeseen samas tuleeki lääkäri/
Tyttö miettii en enää muuta mieltäni/
Hyppää, lääkäri ei ehdi estää/
Tyttö ei nyt kärsi koskaan enää/
Lääkäri katsoo alas, kauhuissaan/
Tytön paranemis todistus hallussaan/
Oli käynyt ihmeparantuminen/
Jumala oli kuullut tytön iltarukouksen/
Oli käynyt ihmeparantuminen/
Jumala oli kuullut tytön iltarukouksen/

[Ei aihetta]Torstai 17.12.2009 14:23

POIKA JOKA RAKASTAA SINUA, TEKEE NÄIN ;
♥ Jos poika on jättänyt vastaamatta viesteihisi, hän kertoo syyn ja pyytää anteeksi.
♥ Jos poika on hiljainen, hän kertoo sinulle syyn, eikä ole vain hiljaa. !!
♥ Jos poika on perunut tapaamisen, hänellä on oltava siihen todella hyvä syy ; jonka hän kertoo sinulle.
♥ Jos poika on rakastunut sinuun, hän kehuu sinua ja kertoo että olet hänelle tärkeä.
♥ Jos poika on rakastunut sinuun, hän ei ikinä pettäisi sinua.
♥ Jos poika on rakastunut sinuun aidosti, hän ei ikinä unohda sinua.
JOS ET KOPIOI TÄTÄ 30 SEKUNNIN KULUESSA PÄIVÄKIRJAASI,
NIIN RAKKAASI KUOLEE JA ET TULE IKINÄ SAAMAAN ONNEA.