Kukahan se oli, joka uskalsi kirjoittaa, ettei suomen kieli muka köyhdy käytettäessä puhekielisyyksiä ja lyhenteitä. Kun kirjoitetetussa tekstissä olevia sanoja ja lauseita lyhennetään, jää vastuu ilmaistun asian ymmärtämisestä yhä enemmän lukijalle. Jos lukija on tottunut käyttämään samoja lyhenteitä ja slangi- tai murresanoja, hän tietysti saattaa saada selvää tekstistä helpostikin - tai sitten ei.
Puhutussa kielessä merkitykset usein ilmenevät selvemmin äänenpainojen, ilmeiden ja eleiden avulla. Esimerkiksi käyntikorttiaan potentiaaliselle asiakkaalle antavan uusmedia-alan yrittäjän sanoma "tos" tarkoittaa tietysti "tuossa käyntikorttini, olkaa hyvä". Sen sijaan lippuja tarkastavan konduktöörin toistelema "tos" tarkoittaa "kiitos".
On nähtävästi käymässä niin, että palvelutilanteiden yhteydessä käytettävä kieli yksinkertaistuu. Ilmiön huomaa parhaiten ulkomaalaisten turistien käyttämissä sanakirjoista ja matkaoppaista opetelluissa repliikeissä; ne kun ovat nykyään kuultuna huvittavan pitkiä ja virallisen oloisia. "Saisinko ranskalaiset perunat kaikilla mausteilla, kiitos." Suomalainen todennäköisesti sanoo vain "ranskikset", ja myyjän tiedusteluun, "kaikki mausteet?", vastataan "joo".
Nykysuomalainen käytäntöhän toki helpottaisi ulkomaalaisten turistien elämää Suomessa. Sanakirjat ja matkaoppaat uusiksi. Enää tarvitsee sanoa vain pyydettävän asian, ruuan tai tavaran nimi (joka varsin monessa paikassa on englantia, jolloin ei turistin tarvitse suomenääntämystäänkään miettiä). Ojennettaessa sanotaan "tos", vastaanotettaessa sanotaan "tos". Ääkkösiä ei tarvitse ääntää, kun voi "näkemiin" tilalla sanoa vaikka "moi".
Et eipä täs. Tos ja moi!
