IRC-Galleria

Ihmiset on toisinaan ihan pölöjä ja piristävät mukavasti. Varsinkin jos on kipeä ja siinä mielentilassa, että paskin huumori on ehdottomasti parasta.
On ollu tavallaan kiva, kun on voinu vaan maata sohvalla. Toisaalta sattuu niin paljon, et välillä pelkkä oleilukin on tuskallista. On ollut aikaa vaan miettiä asioita ja tukehtua tyytyväisyyteen. Samalla olen asettanut uusia tavoitteita, joita lähden tavoittelemaan täydellisyys mielessäni. Kyllä, joskus olen perfektionisti.
Kerran olin suhteessa, jossa minulle kerrottiin ettei mihinkään saa koskaan tyytyä. Ajatus alkoi kyteä päässä ja valitettavasti myös siinä määrin paljon, että silloinen suhde loppui. Ei se mitään, sillä se taisi olla alusta asti väärin. Ei siis missään nimessä virhe, vaan puhtaasti väärin.
Nyt olen alkanut pohtia, mikä on tervettä tavoittelua ja milloin ihan oikeasti olisi vaan fiksumpi "tyytyä" johonkin. Vai onko koko homman ydin siinä, että pitää tarkasti tietää kohteet, joita tavoittelee. Entä jos koko systeemi kääntyy itseään vastaan ja sen seurauksena onkin ikuisesti tyytymätön ja sen vuoksi onneton?
Tämä keskustelu jäi aikanaan kesken ja asiaa pohdittuani, olisin halunnut lisää vastauksia ja varmuuden siitä, ettei asian minulle "opettanut" ihminen itse ole ihan täysin hakusessa filosofiansa suhteen. Tai koskas kukaan meistä olisi oikeassa ollutkaan?
Jos ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa, ei ideaalista täydellisyyttä, niin miten kukaan ikinä on voinut sanella, mikä on edes normaalia? Virheethän tunnetusti on helpompi löytää ja osoittaa, ja niihin ihmiset mieluusti takertuvat, sillä ainostaan virheillä tuntuu olevan väliä ja painoa.
Täydellisyyteen pyrkivät- ja kaikkeen tyytymättömät ihmiset taitavat löytää helpoiten virheet ja jos niitä ei löydy, niin niitä kyllä luodaan vaikka sitten omallakin kustannuksella, kunhan jossain on jokin vika, ettei vain tulisi sellainen olo, että kaikki on liian hyvin.

Vuosi vaihtui ja tuli nähtyä ystäviäkin <3
Minulla on vain yksi toive tämän vuoden suhteen..
Nyt sit ollaan MUKA maskulaisi, mutta v*tut minä mihinkää tämmöseen ryhdy! Ihan typerää koko touhu. Olen syntynyt Lemussa ja haluan olla LEMULAINEN.piste.

Sinä halusit,
minä myönnyin
ja sinä menit.

Askel askeleelta
kauemmas,
enemmän epävarmana.

Perillä huomaat,
ei muualla ollutkaan
yhtään sen kauniimpaa.

tarkasta tämä, mun nimi on Mariska
mullon miekkana kynä paperista haarniska
ratsuni on rakennettu musiikista
et voi pysäyttää enää kun oon saanut vauhdista
kiinni, mun tiimi koostuu mikrofonista
ja tietysti musta riimiritarettaresta
mä puolustan pientä ja kulman takaa
voin keskarii näyttää mielipiteitäni jakaa
isoille koville vihollisille
ja juosta karkuun kotioville
mut jos kiinni jään mullon hihassa ässä
kun itkusilmässä ja räkänenässä
oon selittämässä että erehdys tässä
on ehdottomasti nyt päässy käymässä
pakkohan mun täytyy olla roolii vetämässä
että selviäisin hengissä elämässä

mun nimi on Mariska, tarkasta tämä
näytän sulle kuinka tehdään hyvin hiphopista

olen roistolapsi, rääväsuu
silti pohjimmiltani ihan hyväsydäminen juujuu
antaa kritiikin sataa mut mä vahvana tuun
koska tarkkaan tiedän mitä haluun
ja mä osaan mun jutun teen sen omalla tyylillä
ei oo saumaa samaan jokaisella lyylillä
jotka pintaa näyttää levynkantensa täyttää
tupla d:llä mutta tällä mc:llä
ei oo tarvetta myydä musiikkia perseellä
pystyn lauluni laulaa vaatteetkin päällä
mullon veressä funky elehdin kuin monkey
joskus tuntuu että olen sukupuoleni vanki
mustei neitiä saa edes tekemällä
ehkä elämässä pääsisin vähemmällä
työllä jos kampaisin hiukset ja hankkisin miehen
mut sit jäis räppäilyt puolitiehen

mun nimi on Mariska, tarkasta tämä
et oo aikaisemmin kuullut samanlaista naista

ikää kakskyt ja jotain mutta henkistä viisi
multa kädenkäänteessä syntyy biisi
jos toinen mutta aikamoinen
tehtävä on käyttäytyä niin kuin oisin joku aikuinen
takkuinen tukka hiekkalaatikon kukka
lempiohjelmana vieläkin on ransu ja jukka
olen lukenut nietzschen, tolstoin, platonin
mutta ainoa juttu jonka niistä opin
on etten valmista vastausta
pysty löytää kovakantisiin kirjoitetusta
pyysin jeesusta, etsin raamatusta
enkä siltikään saanut osakseni valaistusta
äidiltä kysyin kuinka lintu lentää
miksi hauki on kala, kaikki tämä hämmentää
joten pähkäilyt sikseen, takas leikkikehään
harjottelemaan kuinka hiekkakakkuja tehään

mun nimi on Mariska, tarkasta tämä
kun otan kiinni mikrofonista niinni tarkasta tämä

Taas sanottu on liikaa
Se kaikki paha, mikä kasvaa
Sun mahan pohjassa ja kai sydämessä sittenkin

Oot niskanpäällä melkein
Ja onnistujan elkein
Varaat huoneen hotelliin, meet yöksi muka sinne niin

kertosäe:
Henkilökohtaisesti oot Kristus itsellesi
Muut saavat armahdustasi odottaa
Ja sinä, henkilökohtaisesti, ainoa sanelija
Pääroolissa niin monen muun elämän

Sä kavereita vaivaat
Kuin tunnustaisit taivaan
Mitä tuli sanottua, "Sika!" ja "Mä inhoon sua"

Nyt sopisi, jo soittaa
Riitely oli turhaa
Heti haluaisit taas ne lapset ja sen puutarhan

kertosäe

Ja vielä hän viimein kaikkeen ryytyy
Joku muu erehtyy ja jossain ihastuu
Löydät uuden uhrin
Ruususuu, tämä toistuu uudelleen


Kaikki vaan ei tule toimeen kaikkein kanssa, eikä sille asialle voi mitään.
Ihmiset ärsyyntyvät huomattavan helposti asioista, joista ei tarvitsisi stressata ollenkaan.
Parasta kuitenkin ovat ne ihmiset, jotka satunnaisesti itsensä saattavat teksteistäni tunnistaa ja vetävät kurpitsat nenukkiinsa. Ymmärtäkää rakkaat pienet, ettei näitä juttuja kannata ottaa niin kovin henk.koht., puran vain tuntojani.

Virheiden tekeminen on kamalaa. Erityisen kamalaa se on silloin kun asian joutuu myöntämään.
Toisaalta ihmiset ottavat asiat nykyään niin kovin henk.koht. ja maailma kaatuu pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Itse ainakin harrastan.
Ihmiset ovat nykyään aivan liikaa itsensä kanssa ja keskittyvät itseensä. Okei, eipä siinä mitään pahaa ole, mutta entä jos tuleekin sokeaksi kaikelle muulle?
Virheistä oppii, vaikka joskus oppimisen hinta voi olla melkoisen kova. Jouskus sitä saattaa menettää läheisen ihmisen asian vuoksi.
Toisinaan asioilla on tapana paisua valtaviksi ja kärpäsestä tulee härkänen. Moiseen spektaakkeliin tarvitaan molemmilta draama-kuningattaren vikaa ja saatanan herkkä hipiäistä luonnetta. Soppa sekoittuu hurmaavasti kun huomataan ettei toinen osapuoli milloinkaan edes tuntenut toista kunnolla.
Kaiken edellä mainuttujen seikkojen höystämänä varsin viatonkin asia saattaa muuttua valtaisaksi petokseksi ja syntyy verinen loukkaus, jota ei sit muuten ihan varmana KOSKAAN anneta anteeksi.
Voin kuvitella, että kirjoituksistanikin saa monia eri käsityksiä, sillä tätä lukee niin monen monta ihmistä, joista suurin osa on vain etäisesti tuttuja tai täysin tuntemattomia. Jokainen poimii tekstistä ne asiat, jotka itseään sattuu koskettamaan. Sama pätee ihmisten puheisiinkin.
Jos toinen ihminen heittää ilmoille riittävän terävän sutkautuksen, josta kuulija viellä löytää jonkin piikin on jälleen loukkaus ja uusi virhe valmis. Tällaisissa tilanteissa todella mitataan, miten hyvin ihmiset tuntevat toisensa ja osaako kuulija suhtautua asiaan.
Joskus sitä toivoisi, että vastuu olisi kuulijalla, mutta valitettavasti vastuu ujutetaan puhujan harteille. Tämä aiheuttaa sen, että ihmiset alkavat miettiä sanomisiaan ja syntyy salaisuuksia, jotka tunnetusti rajoittaa luottamusta. Kumpi on pahempi: raaka totuus, vai puolittain kerrotut kaunnisti paketoidut asiat? Ne puoliksi kerrotut versiot jäävät aina hiertämään niiden kertojaa ja tunteilla on tapana kasvaa ja paisua, mikäli niitä ei päästä ulos.
Kun kertomattomia asioita riittävästi paisutellaan syntyy pulla, joka maistuu molemmista paskalta eikä tilanne miellytä enää ketään. Toisinaan riittävään pisteeseen käyneet asiat räjähtää kasvoille ja siitä sitten valuvat reisien kautta lattialle ja tuloksena on iso sotku, jota kumpikaan ei tasan aio siivota ja homma jää levälleen kuin ilotytön ketarat.

Toisinaan aivan pikkuruisetkin asiat antavat toivoa hirmuisesti<3

KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

MUTTA PARASTA:

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

Ihmiset ovat hauskoja ja ne luulee edelleen kaiken olevan niiin mustavalkoista. Hämmentävintä on törmätä "isoihin" ihmisiin, jotka eivät ole viellä mitenkään sisäistäneet, että tää elämä on PALJON värikkäämpi.
Tosin ed.mainitut persoonat ovat useimmiten viettänen rutkasti aikaa yksin ja rakentaneet todellisuutensa fiktion ja fantasian varaan. Eipä asiassa toki mitään pahaa ole, mutta kun totuus alkaa läpsiä kasvoihin reippain avokämmen lyönnein nämä ihmiset ovat aivan kauhuissaan.
Pahinta kuitenkin on, jos fiktion ja fantasian maailmassa elänyt ihminen on "minä olen aina ihan pirun oikeassa ja hommat tehdään just niinku MÄ haluan"-asenteinen. Homma saattaa toki toimia kahden samanlaisen persoonan kesken, joista toinen on vahvempi ja toinen kiltisti alistuu. Mutta entä jos toinen osapuoli onkin yhtä vahva persoona, mutta kotoisin tästä maailmasta?
Homma toimii tietysti jos elämänsä fantasioinut osaa manipuloida ja rakentaa riittävän turvallisen näköiset, mutta niin kovin imelät, pilvilinnat. Entä kun se toinen herääkin unelmien keskeltä ja tajuaa ettei hommassa ole päätä eikä häntää ja koko juttu olikin lähinnä kusetusta ja aivan turhaa ajan hukkaa?
Sellaisessa tilanteessa sitä tuntee itsensä niin kovin tyhmäksi ja naiviksi, kun kerranki uskalsi hieman hellittää ja päästää ohjat löysemmälle. Sitä alkaa miettimään, oliko koko hommassa mitään todellista ja jos oli, niin missä kohtaa ei enää ollut? Koko totuus yleensä paljastuu viimeistään silloin kun se tosiaan vetäsee oikealla koukulla ja vasemmalla suoralla päin alventtia.
Oppiiko tuollaisessa suhteessa edes tuntemaan toista? Totuus tuntee valheen, mutta valhe osaa varmasti valehdella itselleen totuuden. Eli fantasiaan elämäänsä perustanut ihminen todennäköisesti kuvittelee myös kumppaninsa tietynlaiseksi ja jos kumppani tulee tyytymättömäksi tilanteeseen ja läimäyttää haaveilijaa avarilla, niin tottakai se aiheuttaa konfliktin ja armottoman huudon ja syytösten tulvan. Eikä se koskaan tunnu hyvältä.
Toisaalta tällainen tilanne on myös armottoman huvittava, sillä saattaa syntyä tilanteita/riitoja, jotka alkavat tilanteesta, mistä ei ikinä olisi voinut kuvitella riitelevänsä. Se onkin ehkä ensimmäinen tilanne kun haaveilija huomaa kuvitelleensa kaiken, jopa toisen ihmisen täysin vääräksi persoonaksi..
Tällaisessa suhteessa harvemmin auttaa edes puhuminen, varsinkin jos toinen elelee edelleen omassa kuplassaan, jossa on saanut elää ja olla ihan just niinku on tykännyt.

Katoa mielestäni edes hetkeksi.