Istun hiljaa ja odotan
sitä viimeistä soittoa,
jossa kerrot minulle,
etten enää kuulu
sinulle.
Me erisuuntiin katsottiin,
toistemme yli kuljettiin,
poljettiin maahan unelmat,
jäi siitä sieluun mustelmat.
Nyt molemmat vain odottaa
sitä viimeistä puhelua,
ettei enää kummankaan tarvitse
särkeä yhtään unelmaa
ja molemmat ehkä vielä saa
yhden mahdollisuuden rakastaa.
Toistemme virheisiin takerruimme,
kuin sokeat
niissä roikuimme,
emme halunneet kumpikaan
niitä lähteä korjaamaan.
Me erisuuntiin katsottiin,
toistemme yli kuljettiin,
poljettiin maahan unelmat,
jäi siitä siluun mustelmat.
Viellä hetken aion odottaa,
kuulenko huutoasi
enää milloinkaan.