IRC-Galleria

Tää tunne on jotain liian sekavaa, voimakasta ja aitoa. Kaikkea eikä silti mitään. Kaunista ja rumaa.
Valo ja pimeys. Maa ja taivas. Kuu ja aurinko. Kaikki sydämessä samaan aikaan eikä silti mitään niistä.

Menipä taas syvälliseks. Minkäs teet, tunteellisuutta ei voi poistaa ihmisestä. Vaikka miten haluaiskin.
Toisaalta, ehkä se on ihan hyväkin. Tai siis, jos tästä maailmasta poistettais kaikki tällaset ylitunteelliset puunhalailijat ja haavemaailmoihinsa eksyneet taivaanrannanmaalarit, ni kaikki se vähäkin hyvyys ja kauneus mikä enää kituuttaa varjoissa piilossa pahuudelta, kuolis pois ja lakkais olemasta. Kukaan ei enää välittäis, paitsi itsestään tietysti.
Se olis sairasta. Ja todella surullista. Paitsi että jos ei olis tunteita, ei olis suruakaan. Eikä mitään muutakaan. Vähän niinkun että ilman pimeyttä ei olis valoa, mut ei sen puoleen valoakaan ilman pimeyttä. Ei iloa ilman surua. Ei pelkoa ilman turvallisuutta. Ei lämpöä ilman kylmyyttä. Eikä rakkautta ilman välinpitämättömyyttä.

Mitä mä tällasia mietin ? Niinpä, miksi minä mietin tällaista. Lukekaa itse romance/fluffy -femmeficcejä kun seurustelette maailman sulosimman tytön kanssa ja teillä on sanoinkuvaamattoman kamala ikävä sitä jo muutenkin.
Okei, tää biisi sopii nyt jotenkin niin mun ajatusmaailmaani.
"What's the name of the game
Does it mean anything to you
What's the name of the game
Can you feel it the way I do"

Eikä toi nyt sitte ollu mitenkään epäilevä tai vähättelevä tai mitään.

Aaaagghhh, ei tästä tuu mitään.

Honey, I miss u.<3