IRC-Galleria

Ehkä se sittenkin on liian hyvää ollakseen totta ?
Ja ehkä mä olen vähän liian epävarma.
Tai niin, joo. Olis miljoona asiaa mitä haluaisin sanoa, mut ei sellasta sanota täällä. Eikä kyllä missään muuallakaan.

...emmätiedä mikä mua taas vaivaa. Muutakun tää flunssa.

Mä tulen hulluks jos joudun istuun vielä yhdenkin päivän yksikseni neljän seinän sisällä ilman järjellistä seuraa tai tekemistä ! Eikä nää kivut/lämpötilanvaihtelutkaan kovin kivoja ole.

Olo on sanalla sanoen kamala. Päivällä ei ollu yhtään kuumetta, mut sit illalla se suorastaan räjähti nousuun, puolessatunnissa 36,9'stä 38,4. Yöllä oli taas tärinäjäätymiskylmä vaikka oli ihan simona vaatteita päällä ja peitto käärittynä ympärille.
No, sit heräilin siinä puolkahden maissa ja tajusin et hehkun ku paraski patteri. Ei ollu sellanen hikikuuma, mut olin kokonaan ihan hirveen lämmin. Otin vaatteita pois, mittasin kuumeen ja tyrmistyin. 39,5. Mulla ei oo IKINÄ ollu niin korkeeta kuumetta. Möngin ottamaan lisää särkylääkettä, seittemän metrin matkalla sängystä vessaan meinasin kaatua ja pyörtyä ties miten monta kertaa. Kävin hakemassa vettä ja rupesin melkeen itkemään ku tajusin et lääkkeet on omassa huoneessa. Lasi ei meinannu ollenkaan pysyä kädessä ku kädet tärisi niin hirveesti.

Lopulta sain lääkkeen alas ja möngin takas sänkyyn. Aamulla heräsin puolkasi, meinasin et jos oon paremmassa kunnossa, meen kouluun. No, kuumetta 39,3. Niin että enpähän sitten vaivautunu edes nousemaan ylös.

Äiti soitti tossa tunti sitten. Tulee hakemaan mua. Lähden Raumalle kipeilemään. Yhyy. Perjantaina oon kyllä kunnossa, makso mitä makso. :'D

Että pitäs kipeenäkin mennä kouluun ? Oon mä kyllä varmaan maailmankaikkeuden paskin tytär.

Ei se mitään, et säkään mikään ykkösparas äiti ole. Voisit joskus lakata olemasta vainoharhanen.

tai sitten ei.

Tulee uneton jäätymiskuolema yö taas.

Saattaa olla et se oli sitten siinä se mun kipeyteni. Kuumeen osalta ainakin. 8'D

Kun nyt vaan ei ääni menis.

Saatanan kurkku, ala HETI toimia, lauluääni ei saa mennä ! ;__;

Vielä lähtee ääntä kyllä, mut sattuu niin saatanasti ja rupee yskittämään helposti. .__. MINÄHÄN EN LAULAMISTA LOPETA. Perkele.

Kouluun ei taida olla huomennakaan asiaa. Hienoa. Jäänpähän sitten taas vaihteeksi vitusti jälkeen enkä saa mitään hoidettua. Asd.

Yöllä oli varmaan lähemmäs 39 astetta lämpöä, fleecetakkia ja villasukkia myöten helvetisti vaatteita päällä ja silti tärisin ihan älyttömästi peittoon kääriytyneenä, olin sekava ja nukuin huonosti. Uni ja todellisuus sekottu kokoajan. Karmivaa. Aamulla oli vieläki heikohko olo mut paljon parempi kun yöllä. Ja kuumetta oli 37,3. Eli yli aste normaalista. Nukuin kahteen ja sit oli 36,3. Toivottavasti nyt ei nousis uudestaan. Nyt on vuorotellen kylmä ja kuuma. Ja kädet on tasasen umpijäässä.

Kunhan vaan olen perjantaina kunnossa.

Olisitpa täällä, rakas pikku homoni..<3

Olin unohtanu et nää housut näyttää NÄIN hyvältä. o.o

I likes.<3

Jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää
Jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin
Jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta
Jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha
Jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa
Jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä
Jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut
Jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin
Jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)