IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Oh God it feels like forever..Tiistai 16.01.2007 01:34

Miten unohdat ihmisen, jota et yksinkertaisesti saa pois ajatuksistasi?
Tänään, kuten monina päivinä lähiaikoina, olin yksinäinen. En siksi, etteikö minulla olisi ystäviä. Heitä on kyllä, riittävästi, tarpeeksi, joskus jopa liikaa. Hyviä ystäviä minulla on. Mutta miten voit olla niin vahva kuin kaikki odottavat, jos et enää pysty pitämään itseäsi kasassa.

Lyö seinään uudestaan. Siedä kipua. Hymyile kaikille, itke yksin.

Kun jokainen tietää, että kestät kaiken mitä tulee vastaan, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun et enää kestä itseäsi? Jokainen huono piirteesi pyrkii pinnalle, saamattomuutesi ärsyttää sinua, etkä voi enää peitellä sitä. Kaikki mitä jätät tekemättä saa sinut tajuamaan yhä selvemmin, kuinka saamaton olet, etkä pysty ottamaan itseäsi niskasta kiinni. Et voi näyttää ystävillesi kuinka kotona hajoat ja kuuntelet laulua, joka muistuttaa sinua kaikesta missä et onnistu. Kuitenkin tiedät, että he, jotka merkitsevät elämässäsi, huomaavat sen. He tietävät kyllä, vaikket sano mitään, vaikka hymyilet heille päivä toisensa jälkeen, he näkevät suoraan lävitsesi. Kun vihdoin tajuat, että olet maannut kaksi viikkoa kotona valehdellen äidillesi käyväsi koulussa, et voi kuin vihata itseäsi, sitä laiskaa kusipäätä, joka pyöriskelee itsesäälissä odottaen, että joku muu ottaisi sinua niskasta kiinni puolestasi.

Polta uusi tupakka. Juhli kavereiden kanssa. Viina auttaa ongelmiin.

Taas yksi päivä, yksi viikko, yksi kuukausi. Aika kävelee ohitsesi, kun et ymmärrä pysäyttää sitä, ottaa sitä hihasta kiinni ja lähteä mukaan. Jokainen vastoinkäyminen kertyy harteillesi, kuin vesi ohiajavan auton renkaista, kuin lumi talon katolle. Ystäväsi puhuvat sinulle, arvostavat sinua ainakin suurimman osan ajasta, joskus jopa erittäin paljon. Sinä et puhu, et ainakaan omista asioistasi. On helpompaa olla hiljaa, niellä vihansa, surunsa ja kaikki sellainen, joka voisi tehdä sinusta heikon - haavoittuvan. Suutut helposti, koska jokainen pieni vastoinkäyminen muistuttaa sinua siitä, ettet enää voi vain nousta ja jatkaa, jos molemmat jalkasi ovat katki painosta joka on harteillasi. Kuitenkin miettiessäsi elämääsi, tajuat, ettei sinulla ole muita ongelmia kuin ne, jotka itse aiheutat. Koti, perhe, hyviä ystäviä - mitä muuta voit toivoa. Vain itse keksimäsi ongelmat syövät sinua elävältä: Se, ettet osaa keskittyä asioihin, jotka tällä hetkellä ovat etusijalla. Se, ettei sinulla ole tyttöystävää, koska et ole oikeasti sellaista halunnutkaan. Se, että luulet jaksavasi nukkumalla muutaman tunnin yössä ja ryyppäämällä viikonloput putkeen. Se, että luulet pärjääväsi koulussa tekemättä tuntiakaan töitä sen eteen, lukematta yhtäkään kirjaa, suorittamatta riittävästi kursseja.

Tappele baarissa. Huuda kotona. Puhu ystävillesi vain kännissä.

Elämä voi niin monella tapaa muuttaa ihmisen mielipidettä itsestään. Itsesäälistä ja vihasta voi nousta rakastamaan elämäänsä, jos oppii arvostamaan niitä asioita, jotka tekevät sinun elämästäsi hyvän. Kun alat pikkuhiljaa nousta siitä kuopasta, jonka itse kaivoit, voit nähdä itsesi edelleen samalla tapaa kuin ennen. Mutta nyt näet kaiken ympärilläsi niinkuin se pitäisi nähdä - jokainen, joka on puhunut sinulle, on valmis kuuntelemaan, jos vain uskallat puhua. Jokaisella pitäisi olla ystäviä, jotka ottavat sinut kiinni, kun kaadut. Nämä ihmiset muodostavat elämässäsi turvaverkon, joka kestää läpi elämän. Kun luulet että kaikki on huonosti, kun elämä jakaa taas hyvät kortit muille, odota, puhu ystävillesi, ja huomaat lopuksi voittavasi viimeistään seuraavan pelin.

Palatakseni tekstin alkuun, joka ei liittynyt tähän vuodatukseen mitenkään, ne, jotka luulevat tässä vaiheessa minun olevan masentunut ja hautovan itsemurhaa, voivat rentoutua - teksti on pilke silmäkulmassa kirjoitettu angstipurkaus, jota aloin kirjoittamaan, koska huomasin, etten ollut koskaan kirjoittanut päiväkirjaani yhtäkään kunnon merkintää.

How do you feel? that is the question
But I forget you don't expect an easy answer
When something like a soul becomes initialized
And folded up like paper dolls and little notes
You can't expect a bit of hope
So while you're outside looking in,
describing what you see
Remember what you're staring at is me

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.