IRC-Galleria

Meillä on tänään 1-vuotias poika.
Aamu oli samanlainen kuin vuosi sitten; aurinko paistoi kuulaana syksypäivänä. Olin nukkunut ehkä 15 minuuttia sinä yönä, silti vain jaksoin valvoa. Katselin ihanaa vauvaani, pientä suurta ihmettämme. Laskimme varpaita ja ihmettelimme miten voi joku olla noin täydellinen. Nyt se pieni tuhiseva nyytti on jo melkoinen taapero, kävelee reippaasti ja ottaa kaulasta kiinni nauraen niin että seitsemän pientä hammasta vilkkaa. Elämä on todellakin ihmeellistä! -sen minulle opetti pieni 1-vuotias poikani.

Itkuksihan aamu on mennyt -haikeana muistelen tuota aamua vuosi sitten. Vaikka on ihanaa seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä ja vaikka matkalle on sattunut tsiljoona unetonta yötä ja hermojen kiristystä, on minulla myös ikävä sitä pikku-vauvaani, siihen aikaan ei enää pääse ikinä takaisin.

Daniel rakkaamme -olet äidin ja isän oma silmäterä, meidän suurin lahjamme ja rikkautemme. Emme koskaan voi olla kylliksi kiitollisia sinusta. *kyynel*