IRC-Galleria

oon nyt unohtanu kaks hupparia asiakkaiden kotii. sama pää kesät talvet.

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 22:53

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Mitä mieltä olet luonteestani?
11. Mikä yhdistää meitä?/mikä on meidän juttu?
12. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
13. Luotatko minuun?
14. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
15. Mitä haluaisit sanoa minulle?
16. Mikä on paras yhteinen muistomme?
17. Huonoin puoli minussa?
18. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan?

"Epäonninen varis sai aikaan pienen maastopalon Euran Kiukaisissa sunnuntai-iltana, kertoo Turun Sanomat.

Varis laskeutui seitsemän aikaan Kauksuontiellä sijaitsevan muuntajan päälle ja kuoli muuntajasta saamaansa sähköiskuun.

Kun kärähtäneet sulat putosivat maahan, syttyi nurmikko palamaan. Pelastuslaitoksen yksikkö sai muutaman neliön maastopalon sammutettua 15 minuutissa."

[Ei aihetta]Lauantai 06.06.2009 22:31

minna: hei jätski, tuu ni mennää nukkumaa!
suvi: emmä oo läski, setä on läski.

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 20:38

e: hei miks mun tukast tulee tälläne vammane aina töissä?

m: noku sun korvat kasvaa!

töihin ->Tiistai 02.06.2009 09:20

[Ei aihetta]Tiistai 26.05.2009 13:11

nukuin eile 14 tunnin päikkärit.

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 22:07

sisko soitti, huomen kasiks töihi. wihii. vähä rahaa, ja jos sais siit vaik kesäkuuks työpaikan !

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.05.2009 18:29

Koulut on loppumassa, ja kesäloma alkamassa. Voiko siis olla ihanampaa? Tässä gallupissa kysellään tästä kuluneesta lukuvuodesta.

A) OPETTAJAT

1. Oliko sinulla ihania opettajia? jotku juu.
2. Millainen luokkavalvojasi oli? iha jees
3. Kiusasitko tai haukuitko jotain opettajaa? en ny sillain?
4. Haluaisitko saman luokanvalvojan ensi vuonnakin? jjo
5. Ihastuitko johonkin opettajasi? no en

B) TUNNIT

1. Myöhästyitkö jostain tunnista? monesti
2. Mikä oli kiinnostavin tunti tänä lukuvuonna? hm, varmaa kaikki sellaset mis tehtii jottai muut ku kuunneltii pelkkää opettajaa.
3. Mikä oli ärsyttävin tunti tänä lukuvuonna? kaikki mis kirjotettii !
4. Heitettiinkö sinut tänä lukuvuonna pois luokasta? ei
5. Kaaduitko tuolista? een

C) KOKEET

1. Mihin kokeeseen lunttasit? mm, ainaki siihe yhtee
2. Mihin kokeeseen luit enite? en mihinkää vissii? ehkä latinan sanakokeesee
3. Mikä oli tämän lukuvuodesi huonoin numero? hylsy
4. Mikä oli tämän lukuvuodesi paras numero? 5 !
5. Mikä oli tämän lukuvuotesi ensimmäisen jakson keskiarvo? nosiis varmaa 3-4?

D) LÄSKYT & RETKET

1. Mikä oli tämän lukuvuoden paras luokanne retki? ööhm, ehkä se ku oltii seinäkiipeilees poris. onks se ees retki?
2. Mikä oli tämän lukuvuoden huonoin retki? hesas ku käytii jossai museos !
3. Montako läksyn unohdustä tänä vuonna? kaikki varmaa.
4. Pystyitkö huijaamaan tänä vuonna opettajaasi, että teit läksysi? jjo
5. Teitkö yleensä läksyt heti koulun jälkeen vai vähän ennen nukkumaanmenoa? nosiis yleens sii aamul jotai pient

E) TODISTUS

1. Mikä on mielestäsi kevät todistuksen keskiarvo? 3 varmaa
2. Mistä mielestäsi saat huonoimman numeron todistukseen? enkku kakkosest
3. Mistä mielestäsi saat parhaan numeron todistukseen? matikka, enkku ykköne, tapakulttuurii eri maissa
4. Odotatko parempaa vai huonompaa, kuin edellisen todistuksen keskiarvoa? parempi on kyl mitä peruskoulus. saatii todistukset kyl jo.
5. Pidätkö todistuksista? een

F) KEVÄTJUHLA

1. Aiotko esittää kevätjuhlassa? ei olee
2. Mitä aiot pukea kevätjuhlaan? ^
3. Odotatko enemmän todistusta kuin ruusua? saatii jo todistukset
4. Onko kevätjuhla järkevä? eei
5. Tuleeko vanhempasi kevätjuhlaan? ei

G) TULEVAISUUS

1. Aiotko panostaa ensi vuonna enemmän kouluun? een?
2. Kysymys kuuluu vain 9 LK. Oletko menossa lukioon vai ammattikouluun? -
3. Odotatko paljon ensi lukuvuotta? no sillai kai joo
4. Pysyvätkö kaverit rinnallasi mielestäsi? kyl?
5. Toivottavasti menestyt ensi lukuvuotena, eikö niin? voi olla et joo, voi ol et en.