Kun on usva noussut, sade juuri mennyt
ja kun kylmä tuuli käy poikki nummien.
Voin kuulla rakkahan äänen,
se menneisyydestä kuiskaa kahlehtien:
”Johnny, mua muistathan?”
Sitä vaikea on mun uskoa, mutta
tuulessakin kuulen laulun sen
metsän puissa soivan
tuolla jossain:
”Johnny, mua muistathan?”
Sua aina vain muistan,
kunnes päivät päättyy mä kuulen sen:
”Johnny, mua muistathan?”
”Johnny, Johnny, Johnny.”
Joskus myöhemmin, jos sittenkin
mä rakkautta myös jo uutta etsimään lähden.
Yhä kuulla mä saan sen laulun,
jota välttämään en pysty milloinkaan
metsänpuissa soivan
tuolla jossain:
”Johnny, mua muistathan?”
Sua aina mä muistan.
Päivään viimeiseen
näin kuulen kuiskeen:
”Johnny, mua muistathan.
Johnny, mua muistathan.
Johnny, mua muistathan.
Johnny, mua muistathan.
Johnny, mua muistathan.”