Yksin yritän eteenpäin astella, mut mun askeleet tuntuu aina vaan raskaammilta.
Kyllähän mä yritin ja koitin vaikeuksia välttää. Ja yritin sulle mun hyvii puolii näyttää.
Ois vaa enne jo pitäny tajuta ettei mul ois mahdollisuuksia. Sillo en ois kärsiny
turhaa, en ois pettyny, en ois taistellu ja sit hävinny. Ehkä mun elämäst puuttuu jotain tärkeet, joka tekee kaikest vaa enemmä vaikeet.Pitäiskö mun muka jaksaa eteenpäin jatkaa, pitäiskö luottaa jalkoihin vai huutaa?
Onks mul mitään suuntaa, mihin kävellä tai juosta? Kivunn ehkä kestin, mutta kestänkö
seuraukset, lupaatko kuunnella mun lupaukset. Mun on hyväksyttävä totuus ja kohdattava
todellisuus. Jos jotain olisin tehnyt toisin, ehkä silloin sun kulta nyt olla voisin.