Jos tiedät jonkun matkustavan Espanjaan...
Toimi lentokummina
Hylätyt koirat lentävät Espanjasta Suomeen. Yksikseen koira ei kuitenkaan voi lentää, vaan hän tarvitsee mukaan saattajan eli lentokummin. Koira tarvitsee siis ihmisen, jonka lennolle koira kirjataan "matkustajaksi" ruumassa. Lentokummina voi toimia kuka vaan kuka lentää suoralla lennolla Espanjasta Suomeen. Suostumalla koirakummiksi autat sekä koiraa että hänen uusia omistajiaan.
Koirakummille toiminnasta ei aiheudu rahallisia kustannuksia, eikä koira vaikuta matkatavaroiden määrään tms. Koira tuodaan kentälle sovittuna aikana, ja kaikki koiraan liittyvät järjestelyt hoidetaan niin, ettei koirakummin tarvitse tehdä mitään muuta kuin ilmoittaa lähtöselvityksessä virkailijalle, että ko. koira matkustaa hänen mukanaan Suomeen.
Koiran kentälle tuovat saattajat kentällä maksavat koiran matkakustannukset, tuovat tarvittavat asiakirjat ja auttavat ilmoittamisessa lähtöselvityksessä, sekä huolehtivat koiran ruumaan. Suomen päässä koirakummi voi halutessaan ottaa koiran kuljetusboxin matkatavara-aulasta ja vie sen tullialueen läpi, jossa yhdistyksen edustaja ja uudet omistajat jo innokkaina odottavat. Perillä kummin tarvitsee vain antaa koiraboxi ja matkustuskirjat yhdistyksen edustajalle, ja kummi on vapaa jatkamaan matkaa lentokentältä kotiin.
Ota yhteyttä, jos matkustat Espanjasta Suomeen. Usein koirat joutuvat odottamaan useita kuukausia lento Suomeen, koska koirakummeja ei aina löydy. Myös koirapaikkoja on rajallisesti, joten koirakummin lennon ja koirapaikan yhteensovittamisessa on myös haasteita. Aina kannattaa kuitenkin ilmoittaa. Niin mahdollisimman moni koira pääsee kotiinsa. Soita rohkesti, niin kerromme lisää.
Osoite
http://www.animalsrescue.fi/?cat=24