IRC-Galleria

Kuu nousi taivaalle sumun saattelemana. Oksat tanssivat hiljaa tuulessa kuin kunniasta laskevalle auringolle ja taas nousevalle sisarelleen kuulle. Vähitellen tähdet ryömivät esiin piiloistaan taivaalle loistamaan. Luonto nukkui huokaillen. Vain yöeläimet rapistelivat tuulen tahdissa omissa puuhissaan. Pöllöt lensivät aavemaisen hiljaisina puiden yllä, kuin toivoen ettei aurinko enää nousisi. Kalliotkin sinersivät öisessä loistossa. Vaiti. Odottaen, että jotain tapahtuisi edes kerran tuhannessa vuodessa.
Metsässä liikkui tumma, tuntematon virta. Mustia hahmoja kulki hiljalleen puiden siimeksessä. Heillä ei ollut valoa ollenkaan mukana, vain tummia nyyttejä käsivarsillaan. He kulkivat vaiti kohti edessä siintäviä linnan raunioita. Nyytit hieman värähtelivät, kuin tuuli olisi niitä tuudittanut hiljalleen. Hahmot kulkivat määrätietoisen päättäväisinä linnaan. Heidän askeleensa kahisivat villiintyneellä niityllä, joka ennen oli ollut loiston aikoina valtavan upea kukkaketo. Nyt jäljellä oli vain sairaan näköistä keltalaikukasta ruohoa, joka tuntui voihkaisevan jokaisen askeleen alla. Osittain kulottunutta surkeaa niittyä, kuin kuu olisi vuodattanut kyyneleensä tälle säälittävälle, karulle ruohikolle. Edessä kohoavat linnan rauniot olivat myös kamalassa kunnossa. Home ja sammal tekivät seinät kammottavan laikukkaiksi, irvikuviksi siitä mitä ne joskus olivat olleet. Seinissä oli suuria reikiä, kuin jokin olisi kovertanut siihen railoja hampaillaan.
Hahmot menivät sisään ruostuneista ja kovin vääntyneistä porteista. He hieman värähtelivät sisällään kasvavasta pienestä paniikista ja epätoivosta tätä pakonomaista tapahtumaa kohtaan.
He muodostivat ringin kuivuneen suihkulähteen luo ja laskivat kukin nyyttinsä alas heidän eteensä.
Sen jälkeen kukin perääntyi huojahtavan askeleen takaisin päin ja jäivät odottamaan. He seisoivat hiljaa liikkumatta tuulessa. Peläten sisimmässään pahinta mikä voisi omalle kohdalleen sattua.
Kun kuu oli noussut keskelle taivasta, tuuli hiljentyi ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Mikään ei liikkunut. Yhtäkään ääntä ei päästetty. Ainoa mikä hetken kuluttua kuului, olivat ruosteisten saranoiden kirskunta, kun linnan pääovia avattiin. Ovista astui ulos viisi ihmishahmoa. Kalpeita, kuin jää, mustiin pukeutuneina pitkät hiukset ympärillään liehuen viitan lailla. He olivat tulleet. Suihkulähteen luona hahmot perääntyivät vielä pari askelta takaisin päin ennen, kuin pysähtyivät väristen paikoilleen. Hahmot laskeutuivat marmorisia, kuluneita portaita nyyttien luo. Yksitellen he tarkastivat nyyttien sisällön ja valitsivat kukin yhden. Sen minkä parhaaksi näkivät. Lopulta, kun kuu oli jo laskemassa ja auringon ensi säteet nousivat, hahmot kulkivat kukin yhden nyytin kanssa takaisin sisään. Ovet sukeutuivat raskaasti kolahtaen, saaden linnut pyrähtämään lentoon lähimmistä puista.
Pian hahmot lähtivät kulkemaan takaisin päin kohti metsää. Suurimmasta osasta pystyi aistimaan helpotuksen joka kumpusi heidän sisimmästään samalla säälien niitä jotka menettivät omat nyyttinsä. Nyyttien menettäjät kulkivat hiljaisina pää painuksissa valuttaen kyyneliään pölyiseen maahan ja hakien tukea muista hahmoista.
Aurinko nousi jo taivaalle heidän kadotessaan metsään. Kuu lauloi vienon sävelen auringolle ennen kuin katosi metsikön taakse. Tähdet uinuisivat taas seuraavaan iltaan. Kunnes pimeä taas hiipisi peittämään tämän surullisen maan.

Sirpalein siis kirjoitettu 23.11.2005

Lisää ö-luokan runoutta myöhemmin. Lukekaa ja Kärsikää.

Minut pudotettiin
sirpaloitiin kadulle tallottavaksi
kerään,
kaadun,
katselen
En tunne ketään
vieraita hahmoja
En edes tunnista tuttujani

Miksi?

Lekalla päähän ja tainnoksiin

Vingutit liitua taulussa
pyyhit tekstin pois
-ennen kuin kukaan saa sitä muistiin
Annoit leukojesi jyystää vanhaa kamaa
kerraten kaiken tuhannesti
Kukaan ei ymmärrä
"Päästä ulos!"
-Ihmiset itkevät turhaumiaan



kirjoitettu:6.4.2005

Revitäänkö ruvet auki?
yhdistetään vanhat valokuvat
hierotaan suolaa haavoille
kovin ottein
niin että varmasti tuntuu

Taotaanko ehjiksi vanhat kahleet?
annetaan menneiden haamujen tulla
tökitään tikulla silmään
niin kauan
että kierimme omissa kyynelissä

Muistutetaanko toisillemme pettureista?
katsotaan vanhoja videoita
korjataan kirjeitä luettaviksi
luetaan huolella
Niin että lopulta sydän käryää



kirjoitettu:14.3.2005

Olenko minäkin sulkeutumassa?
persoonattomaan luolaan jäisellä aavikolla
ripustettuna seinälle homeisiin kehyksiin
kuolleen kuvan seuraneidiksi

Olenko kadottanut itseni?
Lapsen tavoin vatsaani niellyt
hakannut paperinivaskoin tainnoksiin
kiireessäni koroilla kävellyt yli

Olenko minäkin kasvanut?
Tiukasti sidottuun ahtaaseen muottiin
jättänyt pyyhkimättä päältäni pölyjä
polttaen viattomuuden tyhjyyteen



kirjoitettu: 11.1.2005

Jäinen tikari
polttava hehku
käristetty sielu illan pimeydessä

Viikatteen kiilto
hetkellinen kipuna
langennut ihminen roskalavan takana

Hysteerinen nauru
läheisen kosketus
maailman lopussa itkevät enkelit




Kirjoitettu: 13.12.2004

Tätähän voisi käyttää muiden ihmisten kiusaksi ja julkaista pari ö-luokan itse rustaamaa runoa. Njäh...

wtf?! Omituinen systeemi... Kukahan tämänkin on keksinyt...