Kun ajattelee että kyllä tää tästä, niin eiköhän se ikävä ja kamalan paha olo tulekki takas. Ei kai siitä koskaan sitten pääse eroon, ihan ymmärrettäväähän se on, mutta kun ei vain jaksaisi. Olisipa kaikki niinkuin ennenkin, mutta tyhmäähän se on toivoa tuollaista, kun niin ei tule koskaan ikinä tapahtumaan. Ei helvetti kun on ikävä! Kai sitä päivä kerrallaan on vaan yritettävä, tulevaisuus vaan tuntuu niin pitkältä kun noin ajattelee. Miten tästä ikinä selviää?