onks "kukaan" kysellyt mun perään
tai muistaako "kukaan" kukkia rantapuistikossa
jotka meni littaan varmasti
ja perhosta joka löysi kodin.
kunpa olis herkkää pehmeempää
kunpa olis tarkempaa lempeä
eikä aina vaan tärkeempää tekemistä...
lännessä
katson laiturin alla taivaaseen porttia
pois
mutta tänne kuitenkin
nenän alle, hengitystäsi tuntemaan
kaikkine kaasuineen..
kuljen sinne vettä pitkin
hukkuneena tunteisiin
pitkiinsiimoihin
kiiltokuvaan sängyn lähellä seinän puolella
se sattuu kuin kevään jokainen lintu
kun ne hakkaa mut aamuisin herälle
muistamaan tän miksi merenpohja on maailmoista ainoa jossa osaan olla ilman
"susia rannalla ja vedessä
tahdon jäädä tänne ryntäitäsi kutittelemaan
tahtoisin lillua ja nähdä kasvosi ennenkuin käänsit ne pois
ennen kuin laitoin mun silmät kii."
voiko olla rakastanut pieleen?
kirjoitusinnoitusmusa:
http://www.youtube.com/watch?v=IYDiqrVDI-g&feature=channel